Olen opiskeluaikanani ehtinyt toimia yli kolme vuotta kiltani hallitustoiminnassa, ja osallistunut siinä välissä myös monenlaiseen muuhun järjestelyyn ja aktiviteetteihin. Ikinä en ole kuitenkaan oikein osannut selittää, että miksi järjestötoiminta kiinnostaa. Joka vuosi olen aina hakenut jotain uutta pestiä, vaikka päivät järjestötoiminnassa ja nyt myös TREYn hallituksessa ovat useimmiten arkisia; kirjoita sähköposti, tee tapahtumabudjetti, lue esityslista. Luulisi jo jossain vaiheessa kyllästyvän.
Silti väliin mahtuu aina silloin tällöin jotain jännittävää, joka palauttaa toiminnan hohdokkuuden. Uutta ja jännittävää tosiaan koettiin ainakin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) avausseminaarissa 11.-12. helmikuuta. Tapahtuma pidettiin ajan hengen mukaisesti etänä, mutta siitä huolimatta seminaarin aikana kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteltiin esimerkiksi tasa-arvosta korkeakoulutuksessa, tulevista kuntavaaleista ja SYL:n 100-vuotisjuhlavuodesta. Yhteinen hype välittyi striimin välityksellä, ja twitter vain lauloi ihmisten jakaessa parhaita opiskelumuistojaan SYL:n 100-vuotisjuhlakampanjan kannustamana.
Seminaarin aikana järjestettiin yhteisen ohjelman lisäksi myös sektorikohtaisia tapaamisia. Itse osallistuin ylioppilaskuntien viestintäsektorien keskusteluun. Ja taas realisoitui se, jonka moni on voinut elämässään kokea: mikä onkaan parempaa kuin jakaa ajatuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka tekevät samanlaisia hommia ja kohtaavat päivittäin samoja haasteita kuin itse kohtaa omassa työssään! Tunne on sekä inspiroiva että joskus suorastaan huojentava, kun vihdoinkin joku ymmärtää ja näkee asioita samasta näkökulmasta. Saman tunteen olen saanut kokea järjestötoiminnassa aiemminkin esimerkiksi osallistumalla TREYn organisoimiin ainejärjestöaktiivien tapaamisiin, esimerkiksi ainejärjestöjen puheenjohtajille tarkoitetun Syndikaatin hengailuihin. Nämä kollegoiden tapaamiset usein onnistuivat pitämään yllä innostusta ja motivaatiota omaan pestiin sinne arjen keskelle. Samat ilmiöt pätevät toki muuhunkin elämään. Netissä jaetaan samaistuttavia meemejä, monille asioille on omat vertaistukiryhmänsä ja ystävien kanssa on mukavaa avautua iltamyöhään asti teen äärellä. Jaettu suru on vain puolikas ja jaettu ilo ja innostus kaksinkertainen.
Varsinkin järjestötoiminnassa ja työelämässä tämä yhteisen avautumisen kokemus saa välillä myös aivan oman vivahteensa. Tällöin jaettuun tunteeseen yhdistyy innostus siitä, että me voimme yhdessä saada jotain aikaan ja luoda jotain uutta. Porukan lyödessä viisaat päät yhteen valitus tapahtumien vähyydestä vaihtuukin yhtäkkiä täysin uuden etätapahtumakonseptin suunnitteluksi, tai yhteinen ruotsin kurssin esitelmä saa uuden ja entistä oivaltavamman näkökulman. Vielä palkitsevampaa on, kun yhteinen työ johtaa ponnistelun jälkeen tuloksiin. Viimeksi tämän tunteen sain äskettäin tehdessämme vuoden ensimmäistä TREYkköstä eli TREYn uutisvideota. Pitkät vuorosanat johtosäännön päivitysprosessista olivat kinkkisiä opetella, mutta lopulta video saatiin purkkiin, ja fiilis oli koko kuvaustiimillä voitonriemuinen. Samanlaisia hetkiä odotan tältä vuodelta lisää!
Haluan myös muistuttaa, että parhaat ideat ja ne porukalla koetut inspiroitumisen fiilikset syntyvät usein sattumalta arkisen puuhailun ohessa. Siksi näin etäaikanakin on hyvä järjestää aikaa vapaalle keskustelulle kavereiden ja kollegojen kanssa esimerkiksi yhteisten zoom-kahvitaukojen muodossa. Siitä ne arkiset haasteet lähtevät yllättäen yhdessä ideoimalla avautumaan!