Kannanotto: Tampereen yliopiston talouspolitiikka musertaa sekä ihmiset että seinät

Vetoamme Tampereen yliopiston hallitukseen, että se palauttaa valmisteluun perjantaina 12. marraskuuta kokouksessaan käsittelyssä olevan yliopiston toimitiloja koskeva toimenpideohjelman. Tehdyssä tilavähennysesityksessä ei ole tehty riittävää arviota tilojen vähennyksien vaikutuksista opetukseen, tutkimukseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Mielestämme esityksen mukaisilla tilavähennyksillä olisi kohtalokkaat seuraukset niin yliopiston opetuksen ja tutkimuksen laadulle kuin yhteisömme hyvinvoinnille ja luottamukselle yliopistoon.

Me opiskelijat olemme pettyneitä yliopiston tapaan yrittää vakauttaa talouttaan niin käynnissä olevien yhteistoimintaneuvotteluiden kuin esityksessä olevien tilavähennysten kautta. Yliopiston talousjohtaja Patrik Marjamaa kertoi ylioppilaslehti Visiirille 21.10. julkaistussa yliopiston taloustilanteessa kertovassa jutussa, että “yliopiston hallituksen tavoitteena on ollut se, että sijoituspääoman tuotot pyrittäisiin kohdentamaan jatkossa koulutuksen ja tutkimuksen uusiin avauksiin ja kehittämiseen”. Mielestämme yliopiston peruspilarien, tässä tapauksessa opiskelijoiden tukipalveluiden ja tila- ja henkilöstöpolitiikan, tulee olla kunnossa ennen uusien avauksien tekemistä – varsinkin kun konkretiaa tällaisille avauksille ja sijoitustoiminnan tuottojen kohdennuksille ei ole annettu. Nyt ei ole aika leikata perustoiminnasta, vaan yliopiston pitäisi panostaa koronasta palautumiseen. Tilavähennysten vaikutukset tulevat nimittäin näkymään yhteisössämme heti. Laadukkaat koulutus ja tutkimus sekä hyvinvoiva yliopistoyhteisö ovat huippuyliopiston rakentamisen edellytyksiä, ja niistä välillisesti tai suoraan leikkaaminen eivät tue yliopiston strategisia päämääriä.

Talouden vakauttamiseksi tehdyille toimille on annettu perusteluiksi muun muassa se, että yliopisto ei ole pärjännyt Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituskilpailussa riittävän hyvin ja siksi yliopiston perusrahoitus tulee vähenemään tulevina vuosina noin viidellä miljoonalla eurolla. Pidämme ristiriitaisena, että yliopisto pyrkii vakauttamaan taloutta toimilla, jotka tulevat laskemaan tutkimuksen ja opetuksen tasoa entisestään esimerkiksi siirtämällä tukipalveluita tutkimus- ja opetushenkilöstölle. Nämä toimet tulevat edelleen heikentämään yliopistomme tasoa ja sen kautta rahoitusta. Tämä ei ole kauaskantoista talouspolitiikkaa ja tukee yliopistoyhteisömme kokemusta siitä, että yliopiston toiminnasta puuttuu ennakoitavuus ja huolellisuus päätöksenteossa.

Talouden vakauttamiseksi tehdyt päätökset henkilöstö- ja tilavähennyksistä ovat kaukana yliopiston avoimuuden ja vastuullisuuden arvoista. Yliopistoyhteisömme on väsynyt siihen, että meidän näkemyksillämme ja tarpeillamme ei ole merkitystä yliopiston johdolle. Yliopistoyhteisöä laajasti koskevat päätökset tehdään luottamusta romuttavalla tavalla, ja tällainen toimintatapa alkaa jo hajottaa yliopiston uskottavuutta ja mainetta laadukkaan koulutuksen tarjoajana ja tutkimuksen tekijänä. Yliopistossamme tehdyt saavutukset jäävät jatkuvien päätöksenteosta johtuvien kohujen varjoon. Yliopiston jatkuva negatiivinen huomio alkaa pian vaikuttaa yliopiston houkuttavuuteen opiskelu- ja työpaikkana sekä nykyisten opiskelijoiden halukkuuteen saattaa opintonsa loppuun tässä opinahjossa. Huoli ei ole ainoastaan yhteisömme sisäinen: Tampereen elinkeinoelämä tulee kärsimään koulutuksen laadun heikkenemisen myötä, ja yliopiston tekemillä valinnoilla on myös merkittävä vaikutus Tampereen kaupungin veto- ja pitovoimaan.

Kritisoimme tapaa, jolla tilavähennysesitys on valmisteltu ja tuotu hallitukselle päätettäväksi. Yliopistoyhteisöä ei ole otettu mukaan valmisteluun hyvissä ajoin eikä lausuntovaiheessa kaikkea kokonaisuuden kannalta olennaista tietoa, kuten esitettyjä toimenpidevaihtoehtoja tilavähennyksiin, ole ollut saatavilla edes lausujille. Tiedekuntaneuvostojen, TREYn ja muiden tahojen lausunnoista on valikoitu päätöksenteossa olevaan tiivistelmään lähinnä positiivisia nostoja, ja kriittiset näkökulmat ja kommentit on jätetty liitteisiin. Kehotamme yliopiston hallitusta tutustumaan yhteisöltä tulleisiin lausuntoihin kokonaisuudessaan, sillä ne antavat huomattavasti monipuolisemman näkemyksen käsillä päätettävänä olevasta aiheesta. TREYn lausunnosta nousee kattavammin esiin yliopiston tilojen vaikutus opiskelijoiden hyvinvointiin, ja esimerkiksi yhteiskuntatieteiden tiedekunnan lausunnon sävy on merkittävästi kriittisempi kokonaisuutena, kuin mitä tiivistelmä antaa ymmärtää.

Toivomme, että yliopiston hallitus palauttaa yliopiston toimitiloja koskevan toimenpideohjelman valmisteluun, ja että sen jälkeen valmistelu on yhteisöä aidosti osallistava, riittävästi aikaa ottava ja läpinäkyvä. Pyydämme myös keskustelemaan siitä, millaista olisi yliopiston perustehtävää tukeva pitkäjänteinen talouspolitiikka.

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja Iiris Taubert, puheenjohtaja@trey.fi

Pääsihteeri Venla Monter, paasihteeri@trey.fi


Kokoonnumme mielenilmaukseen Tampere-talon läheisyyteen Sorsapuistoon perjantaina 12. marraskuuta klo 8.45-9.15 pitämään ääntä tilapolitiikasta. Vedotaan yhdessä Tampereen yliopiston hallitukseen, että se palauttaa valmisteluun toimitiloja koskevan toimenpideohjelman, jotta yhteisömme pääsee aidosti osaksi valmistelua! Tutustu mielenilmaukseen tarkemmin omasta tapahtumastaan.