”Siellä ollaan vaan yliopiston ja rehtorin lempilapsia”, ”ei niitä kiinnosta mitä ainejärjestöissä tehdään tai halutaan”, ”siellä leikitään vaan poliitikkoja”.
Olen kuullut vuosien aikana paljon esimerkkien mukaista parran pärinää ylioppilaskuntamme toiminnasta. Myönnän itsekin päästäneeni joskus jonkin edellä mainituista lauseista. Nyt kuitenkin päättelen vuottani samaisen ylioppilaskunnan puheenjohtajana ylpeänä vuoden aikana tekemästämme työstä ja surullisena joutuessani jättämään työpisteeni ylioppilaskunnan toimistolla. Miten tässä näin pääsi käymään?
Niimpä. Sitä on tullut itsekin tässä vuoden mittaan ihmeteltyä. Kaikki taisi kuitenkin lähteä kahdesta asiasta. Ensinnäkin edellä mainitusta kiukusta ja parranpärinästä ja päätöksestä hakeutua muuttamaan asioita. Toisekseen olin motivoitunut parantamaan meidän opiskelijoiden asemaa yliopistollamme, laajemmin Tampereella ja vielä laajemmin koko yhteiskunnassa ja ylioppilaskunnan hallitus oli juuri se paikka, jossa tätä vaikuttamistyötä pääsisin tekemään. Kun siis ymmärsin ylioppilaskunnan kriittisen roolin minun ja meidän opiskelijoiden etujen ajamisessa, oli helppo todeta, että halusin kehittää sen toimintaa parhaaksi katsomaani suuntaan.
Muistankin ”vaaliteemojani” olleen rohkea opiskelijoiden viestin vieminen kaupunginpäätöksentekijöille kuntavaalien alla. Muistan puhuneeni siitä, kuinka ylioppilaskunnan hallituksessa tulee olla tilaa uusille ideoille ja avauksille, jottemme kangistu kaavoihin. Ja muistan puhuneeni siitä, kuinka meidän opiskelijoiden tulee saada tietoa siitä, mitä siellä ylioppilaskunnan toimistolla oikein puuhataan.
Niin, ehkäpä siinä onkin se kaiken ydin. Jotta jokainen meistä voisi havahtua samaan kuin minä puolitoista vuotta sitten, siihen että sitä kirottua ylioppilaskuntaa oikeasti tarvitaan ja se oikeasti puolustaa meistä jokaista, on meidän kaikkien saatava sen toiminnasta tietoa. Ennakkoluuloni ja aiemmat kiroiluni ovat väistyneet, kun olen saanut tutustua toimintaamme läpikotaisin. Jälkikäteen onkin jopa huvittavaa muistella niitä kilta- ja kerhohuoneilla kuulemiani ja tokaisemiani kritiikkejä ylioppilaskuntaa kohtaa.
Lämpimät välit yliopistoon ja rehtoriin ovat ehdottomasti ylioppilaskuntamme vahvuuksia ja pitkäjänteisen työ tulosta. Emme ole kuitenkaan tainneet joka tilanteessa olla ihan niitä lempilapsia. Yhteistyöhön ja keskusteluun pyrkiminen ovat ensisijaisia vaikuttamistapojamme asiassa kuin asiassa. Jos keskustelujen jälkeenkin opiskelijoidemme oikeuksia edelleen yritetään polkea tai asemaa heikentää, olemme kyllä valmiit niitä puolustamaan hamaan tappiin asti. Kannattaa lukaista vaikka viimeisin lausuntomme kieliopetuksen supistamisesta, joka sai myös mediahuomiota.
Nykyisessä istuvassa hallituksessamme jokaisella meistä on taustaa omassa ainejärjestössämme, monella usealta vuodeltakin. Luulen meidänkin siis jotakin tietävän kiltojen, ainejärjestöjen ja kerhojen toiveista ja tarpeista. Ja nämä toiveet ja tarpeet eivät pääse unohtumaan, kun käy säännöllisin väliajoin kahvilla kiltahuoneella taikka Skellarissa. Kiitos jokaiselle aktiiville siitä, että olette pitäneet meikäläisenkin jalat tiukasti maan pinnalla vuoden ajan!
Ja niin, se poliitikon leikkiminen. Tämä on kritiikki, johon törmää oman kokemukseni mukaan nimenomaan teekkaripiireissä. Vuoden jälkeen olen itse kuitenkin vakuuttunut siitä, että ylioppilaskuntatoiminta todella on politiikkaa, ennen kaikkea opiskelijapolitiikkaa, ja niin sen kuuluukin olla. Meidän opiskelijoiden elämää ja opintoja määrittävistä aiheista, kuten opintotuen tasosta ja tukikuukausien määrästä taikka yliopistojen perusrahoituksen tasosta, päätetään nimenomaan poliittisissa pöydissä. Joten tottakai meidän tulee pyrkiä myös vaikuttamaan näihin pöytiin. Meidän teekkarien myös ajatellaan kuuluvan mahdollisimman kauas politiikasta, koko sanakin on ikään kuin kirosana teekkarikulttuurissamme. Arvon kanssateekkarit, kuten joku viisas kuluneen vuoden aikana sanoi ääneen, meillä teekkareilla on valtavasti mielipiteitä siihen, miten opiskelijakulttuuria, ylioppilaskuntaa ja koko yhteiskuntaa tulisi kehittää. Olemme siis taipuvaisia puhumaan politiikkaa, vaikka sen itse kuinka kieltäisimme. Ylioppilaskunta onkin siis oiva paikka ei pelkästään puhua vaan myös siirtyä sanoista tekoihin, niin meille teekkareille kuin ihan jokaiselle opiskelijalle.
Lipsahdinko vahingossa saarnaamisen puolelle? Pahoitteluni, palataampa asiaan. Kuluneen vuoden aikana olemmekin siis toimistolla pyrkineet kehittämään toiminnastamme ulospäin viestimistä. Somettaminen on ollut armotonta, kun on koottu kuukausikuulumisia, pidetty mydayta, kerrottu kokoustemme päätöksistä ja jotain IG liveäkin pyöritetty. Syksyllä hyväksytyssä yhdenvertaisuussuunnitelmassa asetetaan tavoitteeksi, että hallituksemme esityslistat ovat jatkossa kaikkien jäsentemme saatavilla. Näin jokainen voi lukea kokousaiheistamme etukäteen, ei pelkästään jälkikäteen päätösluettelon muodossa. Olen kehityssuunnastamme ylpeä.
Toivon, ettei meidän kaikkien tarvitse hakea ylioppilaskunnan hallitukseen selvittääksemme, mitä se ylioppilaskunta oikein tekee. (Vaikka tuhannet hallitushakijat olisivatkin kyllä ilahduttava näky syksyisin.) Olin ja olen vahvasti sitä mieltä, että meidän kaikkien tulee saada tietoa ylioppilaskunnan toiminnasta muutoinkin. Minulle ennakkoluulojen kumoaminen kuitenkin vaati vuoden hallituksemme puheenjohtajana ja voi kuinka kiitollinen vuodesta olenkaan. Lämpimästi siis kyllä suosittelen toimintaan mukaan hakemista!
Näihin onnellisiin sanoihin onkin hyvä päättää vuoden viimeinen tekstini rakkaan TREYn ruorissa. Kiitos jokaiselle vuoden aikana mukana eläneelle! On aika haikeasti luopua työpisteestä, työkoneesta ja TREYn Instagramin tunnuksista ja todeta, että on seuraavien ahkerien aika tulla viemään ylioppilaskuntaamme taas hieman eteenpäin. Kehitys kehittyy, kuten siellä kiltahuoneilla todetaan!