Yhteisöt ja Pride

Yhteisö on tunnetusti tärkeä jaksamisen kulmakivi. Yhteisöt ja yhteisön löytäminen  vaikuttavat kaikkiin elämän osa-alueisiin, sillä tärkeät ihmissuhteet ja kokemukset löydetään  usein omien yhteisöjen kautta. Kuitenkin oman yhteisön löytäminen on merkittävä haaste monille, etenkin aloittaville, opiskelijoille.

Kuten varmasti moni muukin, kävin aikanaan tietysti ensimmäisenä opiskelupaikan vastaanotettuani  tutkimassa tulevan kotijärjestöni somepostauksia. Yksi uusimmista  postauksista oli Pride-viikon aikana julkaistu teemapostaus. Tuolla yksittäisellä postauksella  oli suuri merkitys aloittavalle opiskelijalle. Arvot oli nostettu selkeästi esille eikä uuden yhteisön suhtautumista omaan identiteettiin tarvinnut jännittää.

Erityisesti uuden opiskelijan arkeen kuuluu oman yhteisön löytäminen. Vaikka toiset uivat uudessakin tilanteessa kuin kala vedessä, suurta osaa uuteen yhteisöön sopeutuminen jännittää. Oma identiteetti ei saa koitua lisäjännitteeksi oman paikan löytämisessä. Yhdenkään opiskelijan ei pitäisi joutua kokemaan huolta, ettei tulisi hyväksytyksi yhteisössä henkilökohtaisen ominaisuuden kuten seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin vuoksi.

Vuosien varrella käydyt keskustelut ovat vahvistaneet arjen tekojen ja näkyvyyden merkitystä. Pridea tarvitaan edelleen edistämään tärkeiden ihmisarvojen toteutumista. Sekä  tapahtumilla että pridella liikkeenä on valtava arvo myös yhteisön rakentajina. Ihmisoikeusongelmia ei kuitenkaan ratkaista tai yhteisöjä rakenneta kuukaudessa, saati viikossa. Juuri siksi  ympärivuotinen proaktiivinen toiminta sekä usein unohtuvat arjen näkyvyysteot ovat tärkeitä. Yksikin Pride -aiheinen postaus voi lievittää monen tulevan opiskelijan jännitystä ja  kerhohuoneen nurkassa hieman kuivahtaneen huonekasvin kanssa ympäri vuoden lymyilevä Pridelippu voi olla kertaluontoista tapahtumaakin tehokkaampi muistutus yhteisön arvoista.

Manse Pride -viikolla Pride näkyy Tampereella niin yliopistolla, kaduilla kuin kaupungillakin. Pride on tilaisuus osoittaa mieltä, juhlistaa ja oppia uutta. Se on tärkeää. Tärkeää on myös arvojen näkyvyys arjessa. Muistetaan siis nauttia Pridesta kesäkuussa, unohtamatta antaa tilaisuuksia näkyvyydelle läpi vuoden.