Lukuvuosimaksut sulkisivat lukuisilta opiskelijoilta oven korkeakouluun

Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa 2040 korkeakoulutettuja olisi 60 % Suomen työvoimasta nykyisen noin 40 % sijaan. Tavoite on hyvin kunnianhimoinen ja niin pitäisi olla myös toimet sen saavuttamiseksi. Myös valtiovarainministeriön juuri valmistuneen virkamiespuheenvuoron tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen määrää. Kuitenkin heti peräkkäisessä virkkeessä esitetään, että lukuvuosimaksut tulisi ottaa käyttöön vähintään toiseen tutkintoon.

Opiskelijoilta on tämän hallituskauden aikana leikattu joka suunnasta, mutta lukuvuosimaksujen heittely on viimeinen naula arkkuun. Virkamiespuheenvuoron kasuaali tapa puhua lukuvuosimaksuista kertoo vain siitä, kuinka opiskelijoiden arki sekä erilaiset taustat ja polut korkeakouluun ovat täysin tuntemattomia lukuvuosimaksuja ehdottaville henkilöille.

Me opiskelijat olemme ainoa ihmisryhmä, jonka oletetaan velkaantuvat kymppitonneittain peruselinkustannusten kattamiseksi. Tampereella opintotukea ja asumislisää voi yhteensä saada 527,38 euroa. Tällä summalla maksaa hyvällä onnella vuokran, mutta loput elinkustannukset tulee kattaa joko lainalla tai opiskelun ohessa tehtävällä työllä. Jos on niin onnekas, että saa töitä opintojen ohelle, voi tulla melko kohtuullisesti toimeen. Tällöin on kuitenkin uhkana, että opinnot viivästyvät tavoiteajasta, koska opintoja ei ehdi tekemään kokopäiväisesti. Näin ollen jos unelmoi valmistumisesta tavoiteajassa, yleensä ainoa keino on nostaa lainaa.

On myös hyvä muistaa, että lukuvuosimaksuja on jo käytössä. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat opiskelijat ovat elämisen menojen lisäksi joutuneet maksamaan lukuvuosimaksuja vuodesta 2017 lähtien. Viime vuonna lukuvuosimaksut täyskatteellistettiin. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat opiskelijat joutuvat siis maksamaan kaikki koulutuksen järjestämisen kulut. Tämän myötä hakijoiden ja vastaanotettujen opiskelupaikkojen määrä on jo nyt laskenut (Vipunen). Tämä alleviivaa itsestäänselvyyden: jos opintoihin ei ole varaa, opintoihin ei hakeuduta.

Koulutus ei siis tälläkään hetkellä ole missään nimessä maksutonta, vaan enintään lukuvuosimaksutonta. Jos nykyisten kustannusten lisäksi tulisi maksaa lukuvuosimaksuja, ovi korkeakouluun sulkeutuisi lukuisilta opiskelijoilta, jotka tulevat taloudellisesti haastavammasta taustasta. Esimerkiksi minunkaltaisille duunariperheiden kasvateille ”maltillisetkin” lukuvuosimaksut olisivat yksinkertaisesti liikaa. Koulutuksen edellytyksiin eli opiskelijoiden toimeentuloon ja korkeakoulujen perustoimintaan tulisi pikemminkin panostaa – varsinkin, jos tavoitteena on kasvattaa korkeakoulutettujen määrää.

Tänään vietetään maksuttoman koulutuksen päivää. Erityisesti tänään on siis hyvä päivä muistaa, että koulutus ei ole itsestäänselvyys, vaan oikeus, jonka puolesta täytyy kamppailla.