Tällä viikolla olemme viettäneet ylioppilaskunnassa ja yliopistolla kansainvälistä viikkoa. Mutta mitä kansainvälisyys yliopistomaailmassa oikeastaan tarkoittaa? Opiskelijoita ja tutkijoita ulkomailta, englanninkielistä opetusta, mahdollisuutta kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen? Kansainvälisyys on paitsi näitä kaikkia, myös mahdollisuutta kansainvälistyä kotikampuksella. Juuri tähän kansainvälinen viikko tarjoaa oivan tilaisuuden. Kantasuomalaiset ja ulkomaalaistaustaiset opiskelijat viihtyvät vieläkin liiaksi omissa elämänpiireissään, ja kontakteja erimaalaisten opiskelijoiden välille tarvittaisiin lisää. Kun kansainväliseen yhteisöön tottuu jo opiskeluaikana, tuntuu myös alati monikulttuuristuva työelämäkin luontevalta.
Kansainvälistyminen suomalaisissa korkeakouluissa ei kuitenkaan ole niin itsestään selvää kuin voisi kuvitella. Korkeakoulujen rahoitusmalli ei tue kansainvälistymistä, vaan yliopistoja palkitaan lähinnä valmistuneista opiskelijoista. Eurooppaan suuntautuvassa globaalissa opiskelijaliikkuvuudessa emme ole lähelläkään kärkikahinoita: yli puolet Eurooppaan saapuvista ei-eurooppalaisista opiskelijoista suuntaa Isoon-Britanniaan, Saksaan ja Ranskaan. Lisäksi Opetushallituksen tilastot kertovat, että suomalaisten opiskelijoiden vaihtojaksot ulkomaille ovat vähentyneet jo kahtena vuotena peräkkäin, yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa noin kymmenellä prosentilla. Tampereella tilanne on tosin hieman parempi kuin muualla maassa. Vuonna 2018 noin 4 800 yliopisto-opiskelijaa lähti yli kolmen kuukauden pituiselle ulkomaan jaksolle. Keskimäärin siis hieman useampi kuin joka viides suomalainen yliopisto-opiskelija suorittaa liikkuvuusjakson opintojensa aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälistymislinjauksissa tavoitellaan tämän määrän kaksinkertaistamista vuoteen 2030 mennessä. Eri alojen välillä on suuria eroja opiskelijaliikkuvuudessa. Kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden opiskelijat lähtevät ulkomaille kaikkein eniten, vähäisintä liikkuvuus puolestaan on tekniikan ja lääketieteen aloilla.
Eurooppa on meille läheisyytensä vuoksi luonteva liikkuvuuden lähde ja kohde. Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista korkeakouluopiskelijoista suuntaa ulkomaanjaksolle Eurooppaan. Toisaalta Aasiasta tulevien opiskelijoiden määrä on jatkuvasti kasvussa. Globaalien ongelmien edessä emme voi muutenkaan tukeutua ainoastaan Eurooppaan. Maailmassa on 1,5 miljardia kiinan puhujaa ja äidinkielenään arabiaa puhuviakin 300 miljoonaa eli lähes saman verran kuin espanjaa äidinkielenään puhuvia. Yliopistossa tulisikin tarjota kielten opetusta myös muille kuin eurooppalaiselle kielialueelle, jotta suomalaiset osaajat pystyvät tulevaisuudessa kilpailemaan aidosti globaaleilla markkinoilla.
Kansainvälistymisessä on kyse myös muusta kuin kielellisestä kommunikaatiosta eri kulttuureiden välillä. Valmius ymmärtää ja kohdata toisista kulttuureista tulevia on tärkeä osa kansainvälistä kompetenssia sekä työelämässä että sen ulkopuolella. Tällä hetkellä väestömme kasvaa ennusteiden mukaan vain maahanmuutosta, ja ulkomaalaisia tarvitaan lisää myös työmarkkinoille. Vaikka saatamme olla jo omasta mielestämme kansainvälisiä, työtä siis riittää vielä. Toivoisin näkeväni kansainvälisyyttä ja kulttuurien välisiä kohtaamisia enemmän myös omissa opiskelijajärjestöissämme. Ensi vuonna tulemme ylioppilaskunnassa kiinnittämään erityistä huomiota kansainvälisten opiskelijoiden osallistamiseen. Kansainvälisyystalkoot tarvitsevat myös sinua!
Anne Mäki-Rahkola, Kansainvälisten asioiden ja vaikuttamisen asiantuntija