Hyvä juhlakansa, rakkaat TREYläiset, muut ylioppilaskunnan ystävät. Meikäläinen on Laura ja toimin tänä vuonna ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Ja mulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleeksi Tampereen ylioppilaskunnan seitsemänsille vuosijuhlille.
Mä haluan käyttää tämän hetken puhuakseni yhteisöllisyydestä ja toivosta. Me eletään ajassa, jossa opiskelijoiden toimeentuloa on heikennetty, jonkinlaisia mielenterveyshaasteita kokee kolmasosa nuorista ja keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on entistä repivämpää. Meidän todella täytyy käyttää tämä hetki ja tämä ilta nauttiaksemme yhteisöllisyydestä ja luodaksemme toivoa.
Mut on tunnettu jo aiemmin järjestöissä jonkinnäköisenä ohjaavien dokumenttien intohimoisena ystävänä. Tänä vuonna oon löytänyt aivan uuden syvyyden papereista pitämiseen. Ylioppilaskunnan toiminta, kun pohjautuu yliopistolakiin.
Yliopistolain 46§ kertoo aivan ensimmäisenä, että ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä. 19 000 jäsenen yhdyssiteenä toimiminen ja yhteen tuominen ei oo mikään pieni juttu. Silti koen, että me voidaan Tampereella puhua nimenomaan yhteenkuuluvuudesta ja yhteisöllisestä opiskelija-arjesta. Me voidaan puhua näistä, sillä ylioppilaskunnan lisäksi meidän opiskelijoita on yhdistämässä valtava määrä opiskelijajärjestöjä.
Mulle meidän valtavan laaja järjestökenttä ja alati kehittyvä opiskelijakulttuuri on asioita, jotka luo nykyhetkeen valtavasti toivoa.
Meidän laaja järjestökenttä tarjoaa monelle opiskelijalle mahdollisuuden löytää uusia ystäviä ja uusia harrastuksia. Näistä ystävistä saa turvaa silloin kun elämä heiluttaa. Ja näistä ystävistä saa tasan kyl kans seuraa silloin kun tekee mieli pitää hauskaa.
Kaikki vapaaehtoiset järjestötoimijat luo meille sellaisen tapahtumakulttuurin kuin meiltä tällä hetkellä löytyy. Eikä tapahtumakulttuuri tarkoita nyt vaan perinteisiä opiskelijatapahtumia kuten sitsejä tai baaribileitä. Mein kulttuuri kehittyy kaiken aikaa ja aj-tiloissa ideoidaan, millasia tapahtumia opiskelijat tässä hetkessä kaipaa.
Kaiken tän lisäks mun on pakko vähän vielä hehkuttaa. Ei meillä kehity pelkästään kulttuuri. Meillä tehdään näitä hommia myös ihan älyttömän huolella hallinnollisella tasolla. Kokoustekniikat, hallussa. Budjetoinnit, hallussa. Dokumentointi, tääkin pikkuhiljaa hallussa. Nää jos jotkut on kuulkaa niitä työelämätaitoja.
Ja mikä tässä kaikessa sit luo sitä toivoa? Se, että eiköhän mekin kuulkaa täältä valmistuta tai ainakin siirrytä työelämän pyörteisiin. Ja mulle luo valtavasti toivoa se, et me kaikki tällä osaamisella ja välittämisellä siirrytään muokkaamaan työelämää taas siihen suuntaan mitä ajatellaan sen hetkisten työyhteisöjen kaipaavan. Mitä ajatellaan sen hetkisen työkulttuurin kaipaavan. Ja mitä ajatellaan sen hetkisen yhteiskunnan kaipaavan. Eli varoitus vaan siellä, meillä on hyvä draivi päällä ja täältä me tullaan!
Ja se kaikkein oleellisin. Koska tällaista ei syntyisi vain ylioppilaskunnan ponnisteluista, niin kaikille, jotka kulttuuriamme ylläpitää ja kehittää: KIITOS.
Näillä saatesanoilla haluan toivottaa kaikille oikein yhteisöllistä ja toivoa täynnä olevaa vuosijuhlaa!