Teekkarikulttuuri on merkittävä osa tamperelaista opiskelijakulttuuria. Teekkarikulttuuriin kuuluu ennen kaikkea yhteisöllisyys sekä moninaiset perinteet, kuten wappu, sitsit, kyykkä ja laulukulttuuri. On kuitenkin muistettava, että läheskään kaikkea teekkarikulttuuriin kuuluvaa ei pysty sanallisesti selittämään vaan se täytyy itse kokea.
Teekkariudella on pitkät perinteet: Tekniikan opetus yliopistotasolla alkoi Suomessa jo 1800-luvun lopulla. Tampereelle teekkarit saapuivat vuonna 1965 aluksi Otaniemen teknillisen korkeakoulun yksikkönä, kunnes vuonna 1972 perustettiin virallisesti Tampereen teknillinen korkeakoulu ja heti samana vuonna Tampereen Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunta. Vuonna 2018 ylioppilaskuntien yhdistyessä Tampereen Teekkarit ry perustettiin jälleen toteuttamaan teekkarikulttuuria Tampereella.
Teekkarilakista ja sen tilaamisesta löydät lisätietoa Tunnukset-alasivulta.