
Ärsyttääkö ankea syksy? Kaipaatko kivaa ohjelmaa hyvinvointisi tueksi vuoden pimeimpään aikaan?
Hyvinvointiviikko on täällä taas piristämässä opiskelijoita 19.–24.10.!
Hyvinvointiviikko on jokavuotinen Tampereen ylioppilaskunnan ja Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan yhteinen tapahtumaviikko, joka kokoaa yhteen 35 tamperelaisen korkeakouluyhteisön hyvinvointitapahtumaa. Ohjelmassa on niin lentopalloa, askartelua, leivontaa, saunomista, kävely- ja juoksulenkkejä kuin aamiaistakin. Jokaiselle jotain, siis!
Tänä vuonna teemana on “toivoa tulevaan”, eli luodaan luottamusta omiin mahdollisuuksiin, yhteiseen hyvään ja siihen, että huomisesta voi tulla parempi kuin tästä päivästä. Teeman tarkoituksena on muistuttaa siitä, että epävarmuuden keskellä on toivoa ja tuoda opiskelijoille mieleen niitä toimia, jotka tätä uskoa tukevat.
Tsekkaa ohjelma, merkkaa kalenteriin itseä kiinnostavat tapahtumat ja tule mukaan pitämään huolta hyvinvoinnistasi! Kaikki tapahtumat ovat joko edullisia tai maksuttomia.
Jos uniikit ja ainutlaatuiset haalarimerkit ovat sinun juttusi, hyvinvointiviikko tarjoaa mahdollisuuden myös sellaisen saamiseen! Saadaksesi haalarimerkin, sinun tulee osallistua vähintään yhteen hyvinvointiviikon tapahtumaan ja näyttää kuvatodiste Tamkon Solulla tai TREYn palvelupisteillä Hervannassa tai keskustassa. Haalarimerkkejä on vain rajoitettu määrä, eli nopeus palkitaan!
Sata nopeinta saa haalarimerkin suoraan TREYn hyvinvointimessuilta keskustakampukselta maanantaina tai Tamkon messuilta Tamkin pääkampuksen messuilta tiistaina! Messuilla on jaossa myös läppäritarroja, joita et saa mistään muualta!
Hyvinvointiviikon tapahtumaan osallistumisesta saat myös leiman Tursaspassiin ja teekkarifuksit saavat fuksipisteitä sen mukaan, kuinka moneen tapahtumaan osallistuvat!
Pidetään tapahtuma hauskana ja häirinnästä vapaana. Jos kuitenkin kohtaat epäsopivaa käytöstä tai häirintää, voit ottaa yhteyttä TREYn häirintäyhdyshenkilöihin hairinta@trey.fi.
Hyvinvointiviikon messut yliopistolla
Tapahtuman järjestäjä: TREY
Tapahtuma-aika: 19.10. klo 11-14
Tapahtumapaikka: Hervannan kampus, Kampusareena
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteeettömyystiedot: Tila on esteetön, ja löytyy esteettömät saniteettitilat.
Tapahtuman tyyppi: Opettavainen
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu:
Tapahtumakuvaus:
Hyvinvointiviikon messuilla on paikalla erilaisia hyvinvointiin keskittyneitä toimijoita ja järjestöjä, jotka antavat tietoa oman hyvinvoinnin tukemiseksi opiskeluaikana, opiskelun jälkeen ja työelämässä. Voit tutustua mm. YTHS:n, SportUnin ja monien muiden toimintaan! Messuilla on myös jaossa hyvinvointiviikon läppäritarroja ja haalarimerkkejä sekä Froosh energiajuomia.
TVIKin Lentopalloturnaus
Tapahtuman järjestäjä: Materiaali-insinöörikilta (MIK)
Tapahtuma-aika: 19.10. Klo 11-14
Tapahtumapaikka: Tamppi-Areena, lohkot 1 ja 2, Korkeakoulunkatu 12
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tamppi areenalla on inva wc ja tilat ovat saavutettavat, joten pyörätuolissakin olevat pystyvät tulla seuraamaan pelejä.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Ilmoittautuminen aukeaa 5.10. klo 12 https://forms.cloud.microsoft/Pages/ResponsePage.aspx?id=r0Rp-nzM2EyRVMARMnmJEIyUeMymaWxKsIvavjxvzzNUOVY0VDVHSjdBSzQxSkwzUDFPQTdGVDRNNy4u
Tapahtumakuvaus:
MIK järjestää jälleen osana hyvinvointiviikkoa TVIKin Lentopalloturnauksen Tamppi areenalla maanantaina 19.10. klo 11-14🏐🏐
Kerää kasaan joukkueesi (6 + mahdolliset vaihtopelaajat) ja tule pelaamaan lentopallon herruudesta😎
Torkkutuokio
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen sosionomiopiskelijat – SOPU ry
Tapahtuma-aika: 19.10. klo 11-13
Tapahtumapaikka: H-rakennus, tila H0-06
Tapahtumakampus: Kaupin kampus (TAMK)
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteeettömyystiedot: Tila on esteetön. Tilaan pääsee esteettömän käytävän kautta, jossa on myös esteetön vessa.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu:
Tapahtumakuvaus:
Painaako maanantai aamun herätys vai haluatko muuten vain pientä rentouttavaa taukoa viikkoosi? SOPU ry tarjoaa Tamkon ja TREYn järjestämällä Hyvinvointiviikolla mahdollisuuden torkkutuokioon eli lempeään lepohetkeen lounastauolla! Tilaan on varattu makuualustoja sekä vilttejä, ja taustalla soi rauhallinen musiikki. Tule siis TAMKille maanantaina 19.10. klo 11-13 välillä viettämään lepohetkeä kiireisen syksyn tiimellyksessä tilaan H0-06!
Tapahtuma on täysin ilmainen, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Otathan saapuessasi huomioon tapahtuman luonteen ja annat muille mahdollisuuden rentoutua rauhallisessa ympäristössä! Tapahtuma on esteetön.
Ajatustenselvittämisnurkkaus
Tapahtuman järjestäjä: Bioteekkarikilta Bioner ry
Tapahtuma-aika: 19.10. Klo 11.15-12.45
Tapahtumapaikka: Tamppi Areenan ryhmäliikuntasali
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tamppi Areenan ryhmäliikuntatilaan on mahdollista päästä esteettömästi. Heti salin vieressä on esteetön wc tila ja myös tapahtumaan osallistuminen on täysin mahdollista esteettömästi. Tapahtumassa ei ole välkkyviä valoja, vaan rauhallinen tunnelmavalaistus ja rentouttava tunnelmamusiikki taustalla.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Tule paikalle rentoutumaan ja pohtimaan, miltä sinusta tuntuu juuri nyt. Voit tulla kirjoittamaan oman kehosi tuntemuksista, tajunnanvirtaa omista ajatuksistasi tai vain listata kaikki sinua stressaavat ja huolestuttavat asiat juuri nyt. Myös omien unelmiesi ja toiveidesi pohtiminen tai pelkkä piirtäminen on täysin mahdollista. Ei hätää, kukaan muu ei tule lukemaan tekstiäsi. Tarkoitus on vain päästä purkamaan omia ajatuksiaan paperille ja ehkä oppia samalla itsestään jotakin uutta. Jos taas mielesi tekee vain makoilla ja kuunnella musiikkia, sekin on täysin sallittua. Kunhan pääset vain hetkeksi rentoutumaan ja päästämään irti.
EPÄtyöpaja
Tapahtuman järjestäjä: NääsPeksi
Tapahtuma-aika: 19.10.2026 klo 13-16
Tapahtumapaikka: Hervannan kampus, PB132 Bildudalur
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteeettömyystiedot: Tila on saavutettavissa pyörätuolilla ja käytössä on rakennuksen ja kampuksen wc-tilat.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen;Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu:
Tapahtumakuvaus:
Pitääkö aina tehdä jotain? Etkö pysty tekemään mitään mukavaa ilman takaraivossa kolkuttavaa tunnetta siitä, että pitäisi tehdä ”oikeita töitä”?
Tule NääsPeksin EPÄtyöpajaan! EPÄtyöpajan aikana annamme sinulle luvan olla tekemättä mitään ”hyödyllistä”. Ota mukaan kesken jäänyt fantasiaromaani tai neuleprojekti, opettele origameja tai kainalopieruja – tule tuijottamaan seinää! Tämä aika on varattu kaikille niille projekteille, joille ei muka ole aikaa, olkoon ne kädentaitoja tai vain oman ajan ottamista.
Huomioithan, että EPÄtyöpajassa annetaan kaikkien osallistujien olla epäproduktiivisia ja muita osallistujia häiritsevät aktiviteetit (esim. äänekäs nokkahuilun soitto) pyydetään tarvittaessa lopettamaan.
Sirkusta ilmassa, maassa ja yhdessä
Tapahtuman järjestäjä: TaTSi (Tampereen akateeminen Trikkaus- ja Sirkuskerho)
Tapahtuma-aika: 19.10. Klo 14-16
Tapahtumapaikka: Bommarin tatami, Rakennustalo, Korkeakoulunkatu 5
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tila kahden kynnyksen takana, ei esteetöntä vessaa. Liikuntarajoitteita voidaan ottaa tässä tapahtumassa vain hyvin rajoitetusti huomioon.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Onko arkesi aina yhtä sirkusta? Tervetuloa toteuttamaan tätä potentiaaliasi TaTSin avoimeen sirkustapahtumaan!
Workshopin aikana on mahdollista kokeilla muun muassa erilaisia ilma-akrobatiavälineitä, jonglöörausta sekä akrobatiaa ryhmässä ja parin kanssa. Paikalla on osaavia treenikavereita sekä ohjaajia, ja tarjolla oleviin lajeihin voit tutustua oman mielenkiintosi mukaan. Tapahtumaan voit tulla haastamaan itseäsi uuden parissa tai nauttimaan liikunnasta rennolla otteella.
Ohjattu alkulämmittely vedetään tasatunnein klo 14 ja 15. Tapahtumaan voit kuitenkin osallistua omien aikataulujesi mukaisesti saapumalla ja poistumalla milloin sinulle sopii.
Kaverivarikko
Tapahtuman järjestäjä: TREY
Tapahtuma-aika: 19.10. Klo 16-18
Tapahtumapaikka: Kielikeskus, Päärakennus, Hervanta
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma on esteetön
Tapahtuman tyyppi: Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Kaverivarikko on kampuksilla järjestettävä matalan kynnyksen tapahtuma, jossa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin! Osallistu Hyvinvointiviikon Kaverivarikkoon ja saa uusia ystäviä speed friendingin ja lautapelien parissa! Tapahtuma on avoin kaikille, jotka haluavat saada uusia ystäviä vuosikurssista riippumatta. Kaverivarikolle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, ja tapahtumaan voi osallistua suomeksi tai englanniksi itselleen sopivammalla kielellä. Kaverivarikko on täysin alkoholiton tapahtuma. Tervetuloa mukaan!
Lasinmaalauspaja
Tapahtuman järjestäjä: TamAus ry
Tapahtuma-aika: 19.10. Klo 16.30-19.30
Tapahtumapaikka: Lyhty-rakennus keskustakampuksen sisäpihalla, D-siiven katolla, Kalevantie 4
Tapahtumakampus: Keskustakampus
Onko tapahtuma maksuton: Ei (2€, mutta ilmainen jos tuot oman lasin)
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma on esteetön. Lyhtyyn on pääsy pyörätuolilla. WC-tilaa ei tilassa ole, mutta esteettömät vessat löytyvät keskustakampuksen sisältä.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Forms-lomakkeella 5.10.: https://forms.gle/aBgn1jhek99WevJt9
Tapahtumakuvaus: Tervetuloa rauhoittumaan luovan tekemisen äärelle.🎨 Maalaa ja koristele oma lasiesineesi kauniilla väreillä ja anna mielikuvituksen johdattaa. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, tärkeintä on pysähtyä hetkeksi, nauttia tekemisestä ja luoda jotain omaa. 💚
Hyvinvointiviikon Reformer Balance
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen Tradenomiopiskelijat ry
Tapahtuma-aika: 19.10.2026 klo 16.30-17.30
Tapahtumapaikka: GOGO City, Hämeenkatu 9, 33100 Tampere
Tapahtumakampus: Tapahtuma on muualla kuin kampuksella
Onko tapahtuma maksuton: Ei (3 euroa)
Tapahtuman esteettömyystiedot: Ei ole esteetön.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Kide.app ilmoittautuminen 12.10. Klo 12
https://kide.app/events/ae79497e-641f-4275-933c-b11425a54804
Tapahtumakuvaus:
TTO osallistuu TREYn ja Tamkon järjestämälle perinteiselle hyvinvointiviikolle järjestäen laitepilatestunnin, joka on avoin kaikille Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenille.
Laitepilates järjestetään 19.10. klo 16.30–17.30 GoGo Cityssä (Hämeenkatu 9).
Tunnin teemana on Reformer Balance, jossa pääset kokemaan rauhallisen mutta äärimmäisen tehokkaan laitepilatestunnin. Tunti vahvistaa ryhtiä, kehittää kehonhallintaa ja luo syvemmän yhteyden omaan kehoon. Liikkeet tehdään hitaasti ja harkitusti, mikä auttaa tekniikan oppimisessa ja vahvistaa liikkeiden hallintaa. Venyttelypainotteiset sarjat puolestaan lisäävät liikkuvuutta ja elastisuutta. Tunti sopii kaikille aloittelijoista edistyneisiin liikkujiin.
Osallistumismaksu tunnille on 3€. Pukeudu mukaviin liikuntavaatteisiin ja ota mukaan vesipullo. Suosittelemme saapumaan paikalle hieman ennen tunnin alkua, jotta ehdit valmistautua rauhassa. Pilateslaitteet ja muu tarvittava välineistö löytyvät paikan päältä.
Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittaudu mukaan ajoissa! Liput tulevat myyntiin Kide.appiin 12.10. klo 12.00 !
Tervetuloa liikkumaan ja voimaan hyvin!
Hyvinvointiviikon messut Ammattikorkeakoululla
Tapahtuman järjestäjä: Opiskelijakunta Tamko
Tapahtuma-aika: 20.10. Klo 11-14
Tapahtumapaikka: Teiskontien aulatila, TAMK, Kuntokatu 3
Tapahtumakampus: TAMK
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tila on täysin esteetön; mahdollisuus osallistua pyörätuolilla, esteetön WC eikä tapahtumassa ole välkkyviä valoja.
Tapahtuman tyyppi: Opettavainen, yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Osana Hyvinvointiviikon ohjelmaa järjestetään hyvinvointimessut. Tänä vuonna messut ovat tiistaina 20.10. Klo 11–14 TAMKin Teiskontien aulassa. Messuilla erilaiset hyvinvointiin keskittyvät toimijat pääsevät esittelemään palveluitaan ja toimintaansa.
Taikinaterapia
Tapahtuman järjestäjä: Arkkitehtikilta (TamArk)
Tapahtuma-aika: 20.10.2026 klo 12-15
Tapahtumapaikka: Rakennustalossa, arkkitehtisiivessä, arkkitehtien kiltahuone
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: On esteetön. Pyörätuolilla pääsee rakennustaloon 2 krs ja siitä arkkitehtisiipeen.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta; Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu:
Tapahtumakuvaus:
Taikinaterapiassa pääset leipomaan huolesi pois. Tapahtumassa pääsee leipomaan itselleen makoisan pullan!
Skeittisessarit
Tapahtuman järjestäjä: TTHP
Tapahtuma-aika: 20.10. Klo 14-17
Tapahtumapaikka: Bommarin skeittiramppi, Rakennustalo, Korkeakoulunkatu 5
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Pyörätuolilla ehkä mahdoton skeitata emt. Vessa ei ole esteetön. Valot ei välky ellei ne ole bommarissa rikki.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Tutustumismahdollisuus skeittauksen maailmaan. Kerhomme hallituksen jäsenet ovat paikan päällä opettamassa skeittausta kaikille halukkaille.
Ajatuksia ja Lautapelejä
Tapahtuman järjestäjä: VETO-kerho ry
Tapahtuma-aika: 20.10 klo 14-17
Tapahtumapaikka: H4-07
Tapahtumakampus: Kaupin kampus (TAMK)
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: On esteetön, H4 kerrokseen pääsee hissillä sekä liuskan kautta.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen;Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi;Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu:
Tapahtumakuvaus:
Tule kirjoittamaan valkotaululle lohtua antava viesti tulevaan! Tilassa voit myös pelailla lautapelejä ystävien tai uusien tuttavien kanssa. Tule piristämään omaasi tai muiden päivää pelailun merkeissä!
Lempee-päivä
Tapahtuman järjestäjä: UrOs
Tapahtuma-aika: 20.10. Klo 15
Tapahtumapaikka: Kauppi Sports Center, Kuntokatu 17 33520 Tampere
Tapahtumakampus: Tapahtuma on muualla kuin kampuksella
Onko tapahtuma maksuton: ei (10 euroa)
Tapahtuman esteettömyystiedot: –
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Rentoutuminen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Linkki jaetaan nettisivuille ja telegramiin Tampereen Teekkarit-tiedottaa kanavalle 13.10. Klo 10
Tapahtumakuvaus: Lempee-päivä aloitetaan rennolla joogalla, jonka jälkeen siirrymme yhdessä lasimaalaus-aktiviteettiin. Päivän yhteydessä tarjotaan välipalaa. Osallistumismaksu on 10 €.
Unelmakarttapaja
Tapahtuman järjestäjä: Kopula ry
Tapahtuma-aika: 20.10. klo 16.30-18.30
Tapahtumapaikka: Keskustakampus, Päätalo D215 opetustila D14
Tapahtumakampus: Keskustakampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Pyörätuolilla osallistuminen on mahdollista, invavessa löytyy tilan läheisyydestä. Tapahtuma on alkoholiton, ei välkkyviä valoja, äänimaailma on rauhallinen.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen;Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, (Englanti jos tuo omat lehdet)
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus:
Tule kanssamme haaveilemaan unelmakarttojen ääreen. Unelmakarttapajassa jokainen osallistuja saa tehdä oman karttansa juuri sellaisella tyylillä kuin haluaa. Unelmakartta voi liittyä niin pieniin kuin suuriin haaveisiin, ja se voi ulottua ensiviikosta aina vuosikymmenten päähän. Voit halutessasi ottaa askartelutarvikkeita mukaan, mutta paikan päältä löytyy erilaisia lehtiä, pahveja ja kyniä. Tervetuloa unelmoimaan!
Mocktailpaja & saunailta
Tapahtuman järjestäjä: Sober Club
Tapahtuma-aika: 20.10. Klo 17-22
Tapahtumapaikka: Solu TAMK (Kuntokatu 3, L rakennus 33520 Tampere)
Tapahtumakampus: TAMK
Onko tapahtuma maksuton: Ei (3,5 euroa)
Tapahtuman esteettömyystiedot: Ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Yhteisöllisyys, rentoutuminen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Lipunmyynti alkaa 30.09. kello 12 Kide.App sovelluksessa.
Tapahtumakuvaus: Tule tekemään yhdessä 20.10. uusia moctaileja sekä saunomaan rennossa ympäristössä.
Mocktailpaja
Aloita ilta herkullisilla mocktaileilla! Opastamme sinut luomaan virkistäviä ja raikkaita juomia, jotka tuovat hyvinvointia niin keholle kuin mielelle. Moctaileja on mahdollista tehdä n. 2 annosta per henkilö. Kokeile uusia makuyhdistelmiä ja vie makuhermot matkalle!
Saunailta
Saunassa voit päästää irti päivän kiireistä ja nauttia lämmön rauhoittavasta vaikutuksesta. Muistathan kuitenkin uimapuku etiketin, eli saunassa ollaan uimapuvuissa. Lisäksi ota mukaan oma pyyhe – rentoutuminen on parhaimmillaan, kun olet kunnolla varustautunut! Jos haluat tuoda omat holittomat saunajuomat mukanasi, ei hätää – tervetuloa nauttimaan saunan lämpöön!
Lipunmyynti alkaa 30.09. kello 12 Kide.App sovelluksessa. Paja toteutuu useammassa lähtöajassa tilan koon rajallisuuden vuoksi. Pajan jälkeen voit jäädä Solun saunalle hengailemaan, saunomaan ja esimerkiksi pelailemaan lautapelejä.
Aamulenkki
Tapahtuman järjestäjä: TUrVoKe
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 7.30
Tapahtumapaikka: Lähtö Obeliskilta ja maali Tamppi Areenalta, Korkeakoulunkatu 7
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Hyvinvointiviikon keskiviikko lähtee mukavasti käyntiin aamulenkillä Obeliskilta klo 7.30!🌞
Lenkin pituus on noin kolme kilometriä ja reitillä saa edetä omaa tahtia.
Lenkin jälkeen suuntaa Tamppi Areenalle kirjaamaan edustamasi kilta tai ainejärjestö ylös, sillä eniten osallistujia kerännyt järjestö voittaa lenkkeilijöilleen ilmaisen saunaillan YTHS-saunalla! Nähdään siis Obeliskilla keskiviikkoaamuna! 🏃♀️💨
Puurobaari
Tapahtuman järjestäjä: TREY
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 9-11
Tapahtumapaikka: Päärakennuksen tupakeittiö, PB130A
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tilaan on esteetön kulku ja lisäksi tilasta löytyy esteettömät wc-tilat.
Tapahtuman tyyppi: Yhteisöllisyys, rentoutuminen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Hyvinvointiviikon keskiviikkona ei tarvitse miettiä, mitä aamupalaksi syö, sillä ilmainen aamupala on tarjolla Klo 9-11 Hervannan kampuksen päärakennuksen tupakeittiöön (PB130A).
Aamupalalla on tarjolla puuroa runsaine ja monipuolisine lisukkeineen. Tarjoilut ovat vegaaniset ja gluteenittomat vaihtoehdot löytyvät.
AutekCup
Tapahtuman järjestäjä: Autek
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 10.30-
Tapahtumapaikka: Tamppi Areena, Korkeakoulunkatu 7
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Katsominen on mahdollista esteettömästi, mutta pelaaminen ei
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Linkki julkaistaan nettisivuilla ja Telegramissa TREY-tiedottaa kanavalla
Tapahtumakuvaus: Säbäturnaus, lisätieto julkaistaan nettisivuilla
Walk-in kivien maalaus
Tapahtuman järjestäjä: Opiskelijakunta Tamko
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 12-16
Tapahtumapaikka: Kuntokatu 3 33520 Tampere, tila: C1-14
Tapahtumakampus: TAMK
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma on täysin esteetön. Mahdollisuus osallistua esim. pyörätuolilla, esteetön WC, ei välkkyviä valoja.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Walk-in tyyliin pääsee maalaamaan itselleen kiven itselleen tai lahjaksi.
Herwoodin Kuntoporraskierros
Tapahtuman järjestäjä: TIRO ry
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 16-20
Tapahtumapaikka: Hervannan kuntoportaat, Hepolamminkatu 3, 33720 Tampere
Tapahtumakampus: Tapahtuma ei ole kampusalueella
Onko tapahtuma maksuton: Ei
Tapahtuman esteettömyystiedot: Ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Tapahtumailmoittautuminen tapahtuu TIRO ry:n kide.appissa.
Tapahtumakuvaus: 🔥KUNTOA, PORTAITA & GRILLIHERKKUJA🔥
Kaipaatko pientä liikettä, hyvää seuraa ja palkintoa treenin päätteeksi?
Tervetuloa mukaan kuntoportaille! 🏃♀️🪜
Nouse portaita juuri niin monta kertaa kuin itse haluat – yksi, kymmenen tai jotain siltä väliltä. Tässä tapahtumassa ei kilpailla, vaan kerätään askelia, haastetaan itseämme ja nautitaan yhdessäolosta.
Ja koska jokainen hyvä treeni ansaitsee palautumisen… 🔥🌭
paikalla on TIRO ry järjestämä grilli ja tarjolla makkaraa sekä pientä purtavaa!
Tule yksin, kaverin kanssa tai koko porukalla – kaikki mukaan, lähtötasosta riippumatta!
🪜 Nouse omaan tahtiin.
🔥 Grillistä palauttavat treenin jälkeen.
😎 Nauti hyvästä seurasta.
Hyvinvointiviikko kutsuu – nähdään portailla!
SYY x Johto peli-ilta
Tapahtuman järjestäjä: SYY-Tampere & Johto ry
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 16-20
Tapahtumapaikka: Oasis, Pinni B
Tapahtumakampus: Keskustakampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tilaan pääsy on esteetön, mutta tila itsessään ei ole täysin esteetön. Tilan läheisyydessä on esteetön vessa. Tapahtumassa on näyttöjä, joissa voi olla välkkyviä valoja.
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: PLACEHOLDER
Pelejä, rentoutumista ja pikkupurtavaa SYYn ja Johdon kanssa. Tarjolla on pizzaa, pelejä ja pelkästään hyviä viboja!
Penkkimaksimiperjantai
Tapahtuman järjestäjä: Herwannan Hauiskääntö ry
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 17-
Tapahtumapaikka: Teekkarisauna, Tekniikankatu 9
Tapahtumakampus: Tapahtuma ei ole kampusalueella
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä kannustaminen, ei penkkaaminen (3 euroa)
Tapahtuman esteettömyystiedot: Saunalla on esteetön sisäänkäynti ja wc-tilat
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä penkkaajille
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Jos tulet seuraamaan, ilmoittautumista ei tarvita.
https://forms.gle/xEq85RU4vSKmRUrJ6
Tapahtumakuvaus: Paljon penkki?
Päivitä oma vastauksesi Herwannan Hauiskäännön ja Turvokkeen penkkimaksimiperjantaissa (keskiviikkona) 21.10.
Kisassa on 2 sääntöä:
- Tangon tulee osua rintaan
- Tangon tulee nousta suorille käsille.
Kyseessä on ilta, jossa kaikki penkin ystävät pääsevät yhdessä mittailemaan voimiaan, tutustumaan ja saunomaan.
Naiset aloittavat noin klo 17
Miehet noin klo 18
Kilpailevat urheilijat on erotettu hupsuttelijoista mörkösarjalla, jota voi tulla seuraamaan klo 19 jälkeen.
Penkkaaminen maksaa 3 euroa. Kannustajille tapahtuma on ilmainen.
Saunassa ja paljussa on uikkaripakko.
Tervetuloa!
TaKoRU:n viikkolenkki
Tapahtuman järjestäjä: TaKoRU
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 18-
Tapahtumapaikka: Lähtöpaikka on Hervannan kampuksen obeliski
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Kyseessä on juoksulenkki, joka tapahtuu julkisilla kävelykaduilla. Jos joku haluaa tulla pyrätuolilla, niin reittiä voidaan kyllä muokata kynnyksiä välttäväksi.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: TaKoRUn legendaarinen ja kaikille halukkaille avoin viikkolenkki juostaan joka keskiviikko Hervannassa tai sen lähiympäristössä. Lenkille lähdetään TAU:n Hervannan kampuksen obeliskilta, joka löytyy Tietotalon ja parkkitalon väliseltä nurmikentältä. Kokoontumisaika on 18.00 ja liikkeelle lähdetään noin 18.03.
Pituutta lenkille kertyy osallistujien toiveiden mukaan n. 4 – 10 kilometria. Usein matkassa on hyvin eritasoisia juoksijoita, jolloin kulkueen etenemisnopeus määräytyy hitaimman mukaan. Tarvittaessa nopeammat voivat sitten polttaa tarmoaan ottamalla ylimääräisiä vetoja ylämäkiin, kantamalla lisäpainoa repussa jne.
Legendaarisen lenkistä tekee se, että se juostaan vuoden jokaisella viikolla ilman säävarausta tai pakkasrajaa. Reserviläistä eivät haittaa sen enempää kaatosateet, paukkupakkaset, kuin paahtavat helteetkään. Edellisen kerran lenkki on jäänyt väliin viikolla 14 vuonna 2010.
Kiipeilypäivystys
Tapahtuman järjestäjä: Kiipeilykerho Tekiila ry
Tapahtuma-aika: 21.10. Klo 18-20
Tapahtumapaikka: Tamppi Areenan kiipeilyseinä
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Itse kiipeily ei välttämättä ole esteetöntä riippuen toimintarajoitteen tyypistä. Tila on muuten esteetön, ja tapahtumaan voi tulla seuraamaan tai osallistumaan omien mahdollisuuksien mukaan. Tapahtumassa ei käytetä välkkyviä valoja tai muita erityisiä valo- tai ääniefektejä.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: Tapahtumassa pääset tutustumaan köysikiipeilyyn rennossa ja matalan kynnyksen ympäristössä. Kiipeilypäivystyksen aikana voit kokeilla eri tasoisia kiipeilyreittejä, ja paikalla olevat Tekiilan ohjaajat opastavat tarvittaessa alkuun. Tapahtumaan voit tulla kokeilemaan lajia ensimmäistä kertaa, haastamaan itseäsi tai nauttimaan kiipeilystä rennolla otteella. Hyvinvointiviikon tapahtuma on avoin kaikille, eikä osallistuminen edellytä liikuntamaksua tai Tekiilan jäsenyyttä. Tapahtumaan voi saapua joustavasti klo 18–20 välillä ja lähteä silloin, kun itselle sopii. Mukaan tarvitset liikunnalliset vaatteet.
Tulevaisuuskahvit
Tapahtuman järjestäjä: TREY & Tamko
Tapahtuma-aika: 22.10. Klo 12.30-13.30
Tapahtumapaikka: Linna (K103)
Tapahtumakampus: Keskustakampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Linnan K103 auditorio sijaitsee Linnan 0. kerroksessa johon pääsee kulkemaan esteettömästi Pinninkadun sisäänkäynnistä. Kalevantien sisäänkäynti tulee 1. kerrokseen jolloin täytyy käyttää ruokasalin oikealla puolella olevaa hissiä. Auditorioon pääsee pyörätuolilla niin katsomoon kuin puhujaksi ja tilasta löytyy myös induktiosilmukka. Silmukan kantoalue löytyy tilan seinästä. Linnan 0. kerroksen aulasta löytyy esteetön WC.
Tapahtuman tyyppi: Opettavainen, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: TREYn ja Tamkon järjestämä hyvinvointiviikon puhujatapahtuma! Suomen itsenäisyysjuhlarahaston (Sitran) ennakoinnin asiantuntija Otto Tähkäpää tulee puhumaan tulevaisuuden toivosta.
Tapahtuma järjestetään Tampereen yliopiston keskustakampuksen Linna –rakennuksessa (K103) klo 12.30–13.30. Tarjolla on kahvia, teetä ja leivonnaisia 70 ensimmäiselle osallistujalle, joten saavuthan ajoissa paikalle.
Lisäksi tapahtumasta on mahdollista saada hyvinvointiviikon haalarimerkkejä ja läppäritarroja.
Mocktail paja
Tapahtuman järjestäjä: PIRATE ry & TARE ry
Tapahtuma-aika: 22.10. Klo 15-18
Tapahtumapaikka: Ilmoitetaan myöhemmin
Tapahtumakampus: TAMK
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot:
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, opettavainen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: PIRATE ry ja TARE ry yhteinen tapahtuma. Moctail pajassa tehdään yhdessä ihania ja makoisia moctaileja!
Makkararyntäys
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen korkeakouluyhteisön lappilainen osakunta Sinni ry
Tapahtuma-aika: 22.10. Klo 16-
Tapahtumapaikka: Viitastenperän laavu, Hervantajärvi
Tapahtumakampus: Tapahtuma ei ole kampusalueella
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuman reitti ei ole esteetöntä
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Rentoutuminen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Ilmoittautuminen formsin kautta, jos haluaa paistettavaa nuotiolle: https://forms.cloud.microsoft/Pages/ResponsePage.aspx?id=r0Rp-nzM2EyRVMARMnmJEMvlF8iC46dLnpoz3Cfpq81UQTdQMjVMNU5YNVRGMjJBTU9LSkxMVjRFQi4u
Tapahtumakuvaus: Tervetuloa Makkararyntäykseen!
Tapahtumassa kävellään rennosti Viitastenperän laavulle Hervantajärven retkeilyalueella, jossa on luvassa makkaran ja vaahtokarkkien paistamista. Tapahtuma on kaikille avoin, mutta jos haluat syötävää niin ilmoittauduthan ennakkoon. Yhteislähtö tapahtumaan Hervantajärven ratikkapysäkiltä klo 16.
Alkoholittomat valkoviinimaistit
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen teekkarien viini- ja olutkerho Château
Tapahtuma-aika: 22.10. Klo 18-
Tapahtumapaikka: Rakennustalo RH215
Tapahtumakampus: Hervannan kampus
Onko tapahtuma maksuton: Ei (5 euroa)
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma on esteetön
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Ilmoittaudu osoitteessa https://forms.gle/64F14qNrQ8ocFbXE6
Tapahtumakuvaus: Viininvalmistuksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse ja viime vuosina alkoholittomat viinit ovat nousseet yhä suurempaan suosioon.
Hyvinvointiviikolla viini- ja olutseura Château järjestää alkoholittomien valkoviinien maistit torstaina 22.10. klo 18 Hervannan kampuksen luokassa RH215. Tule tutustumaan alkoholittomien valkoviinien monipuoliseen makumaailmaan
Hintana maisteille on 5 €, maksu tapahtuman alkaessa.
Jos ilmoittaudut maisteille, mutta et jostain syystä pääsekään osallistumaan, muistathan perua ilmoittautumisen mahdollisimman pian sähköpostitse chateau-hallitus@lists.tuni.fi
Makkarajärvi-excursio
Tapahtuman järjestäjä: HAPPO ry
Tapahtuma-aika: 23.10. Klo 17-
Tapahtumapaikka: Makkajärven nuotiopaikka
Tapahtumakampus: Tapahtuma ei ole kampusalueella
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus: HAPPO x SOURCE lähtee Makkarajärven retkeilyalueelle luonnonhelmaan. Tarkoitus on lähteä yhtäaikaisesti Hervantajärvi B -ratikkapysäkiltä ja edetä ryhmässä kohti Makkarajärveä. Nuotiopaikalle voi halutessaan saapua myös omaan tahtiin.
Nuotiolle tehdään tulet, joten muista ottaa mukaan omat eväät sekä tasku- tai otsalamppu. Reippaat osallistujat voivat halutessaan kiertää Viitasenperän lenkin.
HAPPO ry:n kajahtanut tapahtumavastaava on suunnitellut jäävänsä yöksi maastoon Houkanvuorelle tai muualle, jos hyvä paikka löytyy. Halukkaat voivat liittyä seuraan.
(Jos sataa kunnolla, en jää yöksi. Muuten tapahtuma etenee normaalisti.)
TL;DR
Mitä? Sosialisointia nuotion ääressä
Missä? Makkarajärvi
Milloin? 23.10.2026 klo 17 — yhteislähtö Hervantajärvi B -pysäkiltä
Mukaan:
Vettä
Lämmintä vaatetta
Hyvät kengät
Tasku- tai otsalamppu
Evästä
Oletan, että metsässä yöpyjät tietävät itse, mitä heidän tulee pakata. Jos et ole varma omista varusteistasi, suosittelen jättämään yöpymisen tällä kertaa väliin. Muuten tapahtumaan kannattaa ehdottomasti osallistua — luvassa on rentouttava ja virkistävä ilta luonnossa.
Liikkeelle lyöden ja potkien
Tapahtuman järjestäjä: Tampereen yliopiston Taekwon-Do ry
Tapahtuma-aika: 24.10. Klo 10-11
Tapahtumapaikka: SportUni Atalpa, Palloiluhalli C-Lohko, Ratapihankatu 55
Tapahtumakampus: Keskustakampus
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Liikunta, Opettavainen
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään perjantaina 23.10. kello 18.00 menessä täyttämällä oheinen lomake: https://forms.gle/ojkjHS1fG9idtX6U7
Tapahtumakuvaus: Laitetaan keho liikkeelle lyöden ja potkien. Tunnin treenissä opetellaan muutama peruslyönti ja potku potkumaaleihin ja otetaan vähän hikeä pintaan. Lopuksi käydään läpi itsepuolustuksen perusteita ja harjoitellaan muutama irrottautuminen. Tavoitteena on tutustua oman kehon mahdollisuuksiin.
Walk N Grill
Tapahtuman järjestäjä: GLOBE
Tapahtuma-aika: 24.10. klo 12-
Tapahtumapaikka: Makkarajärvi, Hervanta
Tapahtumakampus: Tapahtuma ei ole kampusalueella
Onko tapahtuma maksuton: Ei
Tapahtuman esteettömyystiedot: Tapahtuma ei ole esteetön
Tapahtuman tyyppi: Rentoutuminen, Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: Ilmoittautuminen Kide.appissa
Tapahtumakuvaus: Liity GLOBEn mukaan hyvinvointiviikon Walk N Grill -tapahtumaamme! Tapahtumaan perinteisesti kuuluu lyhyt yhteispatikointi Makkarajärvelle nuotiolle, jossa grillaamme makkaraa ja juomme lämpimiä juomia. Patikointi aloitetaan yhdessä klo 12 Hervantajärven ratikkapysäkiltä. Makkarat ja juomat kuuluvat lipun hintaan, mutta voit myös tuoda omia eväitä nautittavaksi. Muistathan pukeutua säänmukaisesti.
KirppisAppro
Tapahtuman järjestäjä: Kollektiivi
Tapahtuma-aika: 19.-24.10.
Tapahtumapaikka: Kirpputorit ympäri Tamperetta
Tapahtumakampus: Tapahtuma on muualla kuin kampuksella
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Onko tapahtuma esteetön: Riippuu kirpputorista, yleensä ei
Tapahtuman tyyppi: Yhteisöllisyys
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Ei
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: –
Tapahtumakuvaus:
Viikon aikana pääset kiertämään Tampereen kirpputoreja sekä vintage- ja second hand -kauppoja, joissa käymisestä tarvitset kuvan itsestäsi ja liikkeestä todisteeksi suoritusta varten. Viidessä eri paikassa otetusta kuvatodisteesta saat itsellesi KirppisAppron haalarimerkin. Haalarimerkin noudosta tiedotetaan myöhemmin.
SportUnin avoimet ovet
Tapahtuman järjestäjä: SportUni
Tapahtuma-aika: 19.-25.10.
Tapahtumapaikka: SportUni Hervanta, Tamppi Areena; SportUni Kauppi, TAMK L-talo; SportUni Keskusta, Atalpa
Tapahtumakampus: Keskustakampus, Hervannan kampus, TAMK
Onko tapahtuma maksuton: Kyllä
Tapahtuman esteettömyystiedot: Toimipisteiden savutettavuustiedot löytyvät SportUnin nettisivuilta.
Tapahtuman tyyppi: Liikunta
Kielet: Suomi, Englanti
Onko tapahtumaan etukäteisilmoittautuminen: Kyllä, ryhmäliikuntatunneille ja sulkapalloon
Etukäteisilmoittautuminen tapahtuu: SportUnin nettisivuilla
Tapahtumakuvaus: SportUnilla on avoimet ovet hyvinvointiviikolla 19.-25.10. Hervannan, Kaupin ja Keskustan keskuksissa. Tule kokeilemaan palveluita maksutta.