Esitä palkinnonsaajaa PLÖRGEILLE!

TREY palkitsee aktiivisia opiskelijoita ja järjestöjä järjestötoimijoiden pikkujouluglögeillä eli PLÖRGEILLÄ 15.12. Nyt onkin aika ehdottaa palkinnonsaajia! Kategorioita on tänä vuonna 12, joiden lisäksi voit ehdottaa myös kokonaan uutta jaettavaa palkintoa. Palkinnonsaajia voi esittää lomakkeella 16.11. asti. Alla lisää palkintokategorioista:

Vuoden edunvalvontateko

Vuoden edunvalvontateko on merkittävä opiskelua tai opiskelijoita koskeva teko, jonka vaikutus voidaan nähdä opiskelijoiden jokapäiväisessä elämässä.

Vuoden halloped

Vuoden halloped on panoksellaan ajanut merkittävästi opiskelijoiden etua yliopistoyhteisössä.

Vuoden edaattori

Palkinto myönnetään ahkeralle ja vaikuttavalle edaattorille, joka on toiminut esimerkillisesti ja luonut hyvää yhteishenkeä edustajistoon.

Vuoden tuutori

Vuoden tuutori on omalla panoksellaan osoittanut erityistä intoa tuutoroinnin kehittämiseen, uusien opiskelijoiden vastaanottamiseen tai tuutoreiden yhteistyön kehittämiseen.

Vuoden tuutoriteko

Vuoden tuutoritekona palkitaan teko, jossa on otettu erityisesti huomioon joko uudet opiskelijat tai tuutorointitiimi ja josta välittyy vahvasti uusista opiskelijoista välittäminen ja halu kehittää tuutorointia.

Vuoden hyvinvointiteko

Vuoden hyvinvointiteko on merkittävällä tavalla vaikuttanut opiskelijoiden yhdenvertaisuuteen, liikuntaan tai mielenterveyteen.

Vuoden kv-teko

Vuoden kv-teko on merkittävällä tavalla huomioinut kansainväliset opiskelijat ja edistänyt heidän asemaansa tai hyvinvointiaan yhteisössä.

Vuoden järjestötoimija

Vuoden järjestötoimija on erityisellä aktiivisuudellaan ja ahkeruudellaan edistänyt omaa toimenkuvaansa järjestössä, tarttunut tehtäviinsä innolla sekä saattanut ne kunnialla loppuun. 

Vuoden tapahtuma

Vuoden paras ja mahtavin tapahtuma, jossa sekä osallistujilla että järjestäjillä oli hauskaa.

Vuoden tapahtumateko

Vuoden tapahtumateko on edistänyt tai uudistanut tapahtumatoimintaa merkittävällä tavalla. 

Vuoden TREYHEM

Vuoden TREYHEM on tapahtuma tai ilmiö, joka on yhdistänyt opiskelijat kaikilta aloilta ja kampuksilta.

Vuoden keketeko 

Vuoden keketeko on nostanut kestävää kehitystä pinnalle tai edistänyt opiskelijatoiminnan kestävyyttä merkittävällä tavalla.

Muu palkinto, mikä, miksi, kenelle?

Voit myös ehdottaa listauksen ulkopuolista palkintoa. Kerro perusteluissa mikä palkinnon nimi olisi, kenelle se myönnettäisiin ja millä perusteilla.