Hae TREYn tapahtumajaostoon eli Kollektiiviin!

Ovatko opiskelijakulttuuri ja yhteisö lähellä sydäntäsi? Haluaisitko olla mukana kehittämässä TREYn tapahtumakenttää ja luoda yhteisöllisiä tapahtumia koko opiskelijayhteisölle? Nyt siihen on mahdollisuus, sillä haemme innostuneita vapaaehtoisia kehittämään ylioppilaskunnan ainutlaatuista tapahtumakulttuuria TREYn tapahtumajaostoon eli Kollektiiviin.

Kollektiivissa pääset suunnittelemaan ja vetämään mahdollisuuksien mukaan vuoden aikana uusille opiskelijoille järjestettävää Fuksisuunnistusta, sekä syksyllä pidettäviä TREYn vuosijuhlia. Lisäksi pääset ideoimaan ja järjestämään muita tapahtumia, ja kollektiivin toiminnassa saa todellakin päästää luovuutensa irti, sillä etäaikana uudenlaisia tapahtumakonsepteja tarvitaan! Näin voit vaikuttaa vahvasti myös siihen, miltä ylioppilaskunnan tapahtumat ja opiskelijakulttuurimme näyttävät vielä vuosienkin päästä.

Haemme Kollektiiviin jäseniä monialaisesti erilaisista taustoista. Kollektiivissa on mahdollista toimia myös englanniksi. Odotamme hakijoilta kiinnostusta TREYn yhteisöllisyyden kehittämiseen sekä innostusta lähteä mukaan järjestämään niin pieniä kuin isoja tapahtumia! Kokemus aiemmasta tapahtumien järjestämisestä katsotaan eduksi. Jos olet innostunut toimimaan tiimissä, sinua kiinnostaa ylioppilaskunnan toiminta ja haluat jättää jälkesi tamperelaiseen opiskelijayhteisöön ja tapahtumakenttään, tämä on sinun paikkasi hakea!

Jätä vapaa hakemuksesi osoitteeseen paavo.keski-orvola@trey.fi viimeistään 8.2.2022.

Kerro meille itsestäsi, kokemuksestasi ja motivaatiostasi. Lisäksi kerro, miksi juuri sinä olisit oikea henkilö Kollektiiviin ja mihin suuntaan ylioppilaskunnan tapahtumakulttuuria tulisi mielestäsi kehittää. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä hakuajan päätyttyä. Kollektiivin toimikausi on 1.1.-31.12.2022.

Mitä siis vielä odotat? Laita hakemusta tulemaan ja saatat päästä osaksi mahtavaa porukkaa!

Lisätietoja hausta saa ylioppilaskunnan tapahtumavastaavalta Paavo Keski-Orvolalta osoitteesta paavo.keski-orvola@trey.fi ja Telegramissa @treypaavo.