Järjestöjen toiminta-avustukset 2022 myönnetty!

TREYn jakamat järjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2022 on myönnetty. Hallitus päätti asiasta kokouksessaan torstaina 9.6.2022. Yhdistysohjesäännön mukaisesti päätös asiasta tehtiin 2 kuukauden sisällä hakuajan päättymisestä. TREYn toiminta-avustukset ja Ylioppilastalosäätiön avustukset maksetaan järjestöille viimeistään 5.7.

Avustuksia jaettiin kahden eri mittarin mukaisesti. 70 000 €:n avustussummasta 40 000 € jaettiin järjestöjen toiminnan laadun mukaan pisteittämällä järjestöjen vastauksia toiminnastaan. 30 000 € jaettiin järjestöjen taloudellisen tarpeen perusteella.

Lisäksi Tampereen Ylioppilastalosäätiö jakoi järjestöille avustusta 30 000 €. Avustusta myönnettiin sitä hakeneille järjestöille samassa suhteessa kuin TREY oli sitä järjestöille myöntänyt.

Järjestöjen saamat tukisummat tämän vuoden avustuskierroksella löydät täältä (sis. Ylioppilastalosäätiön avustus). Kannustavan osan pisteityksiä pääsee puolestaan tarkastelemaan täältä. Tiedostoihin saattaa liittyä lieviä saavutettavuusongelmia. Jos sinulla on kysyttävää asiasta, ota yhteytettä TREYn järjestösektoriin alla olevaan osoitteeseen.

Tarvittaessa tukiasioista herääviin kysymyksiin vastaa TREYn järjestösektori osoitteessa jarjesto@trey.fi.