Jokaisen Suomen suurin Wappu

Muistan edelleen, kuinka elin fuksivuoden täynnä loputonta energiaa, intoa sekä käsinkosketeltavaa jännitystä kaikesta uudesta. Koko fuksivuoden kruunasi Suomen suurin Wappu, jota loputtomalla energialla ja onnella täytetty fuksi vietti sydämensä kyllyydestä. En ole enää fuksi tai edes kandivaiheen opiskelija. En ole enää täynnä loputonta energiaa tai jännitystä kaikesta uudesta, sillä kuluneiden opiskeluvuosien aikana nämä jännittävät asiat ovat muuttuneet osaksi arkipäiväistä elämää. Siitä huolimatta yksi asia saa mussa edelleen aikaan täysin samat fiilikset kuin pienenä fuksinakin. Odotan malttamattomana, täytän kalenteria huhtikuun osalta, melkein jännitän niin ettei unta saa. Tästä kaikesta voi syyttää tai kiittää Suomen suurinta Wappua.

Maanantaina 14.4. alkoi jälleen kerran Suomen suurin Wappu ja tamperelaiset opiskelijat pääsevät nauttimaan yli 120 tapahtumasta seuraavan reilu kahden viikon ajan. Hervannan etunurtsi täyttyy iloisista ja energisistä opiskelijoista, opiskelijakulttuuri näkyy sekä kuuluu vahvasti Tampereen kaupunkikuvassa ja Wapputiimi leimaa läystäkkeitä puuhkat viuhuen. Monelle tämä Wapun aika on jokaisen opiskelijavuoden huipennus ja kuulun ehdottomasti itsekin tähän joukkoon. Seuraavan reilu kahden viikon aikana tamperelainen opiskelijawappu näkyy sekä kuuluu kuten se saa ja ennen kaikkea sen pitääkin.

Mulle henkilökohtaisesti Suomen suurin Wappu on ennen kaikkea poikkitieteellisyyden, yhteisöllisyyden sekä tamperelaisen opiskelijakulttuurin juhlaa. Meillä on täällä Tampereella uskomattoman uniikki, monimuotoinen sekä hieno opiskelijakulttuuri, millä on pitkät juuret sekä perinteet. Opiskelijakulttuuri elää sekä kehittyy jatkuvasti ja niin tekee Suomen suurin Wappu sen mukana. Wappu kasvaa joka vuosi ja tavoittaa entistä enemmän tamperelaisia opiskelijoita alasta riippumatta. Wapputapahtumat ovat entistä monipuolisempia ja jokaiselle löytyy jotakin. Wapun aikana eri opiskelualojen väliset rajat hämärtyvät ja keskiössä on opiskelija alasta riippumatta. Poikkitieteellisyyden ja yhteisöllisyyden tuoma ilo sekä energia on melkein käsinkosketeltavaa, ja sitä juuri rakastan Suomen suurimmassa Wapussa.

Paras asia Suomen suurimassa Wapussa on sen elävyys. Se tarkoittaa jokaiselle opiskelijalle eri asiaa ja näyttää juuri siltä millaiseksi sen itse tekee. Wappua voi juhlia joka päivä reilun kahden viikon ajan, käydä aina välillä nauttimassa hyvistä tapahtumista tai osallistua vain omiin lemppareihin. Tapahtumiin voi tulla yksin tai yhdessä, hetkeksi tai viipyä vaikka koko tapahtuma-ajan, suorittaa Emäteemua tai olla suorittamatta. Valitse Wappukalenterista just sulle sopivimmat tapahtumat ja tuu niihin nauttimaan sekä fiilistelemään. Yli 120 tapahtuman joukkoon mahtuu kaikkea bileistä merkkimarkkinoihin, saunailtoihin, ristikoihin ja lemmikkien silittelyyn. Suosittelen ja vahvasti kannustan käymään myös itelle ihan uusissa tapahtumissa, joita Wappukalenteri on täynnä. Sieltä voi löytyä uudet omat lempparit ja parhaassa tapauksessa jopa uusia hyviä kavereita: näin kävi esimerkiksi allekirjottaneelle.

Vanhana Wapputiimiläisenä sekä ennen kaikkea estottomana Suomen suurimman Wapun rakastajana kannustan ihan jokaista reilua 19 000 tamperelaista yliopisto-opiskelijaa osallistumaan Wappuun omalla tavallaan. Tee Wapusta itsesi näköinen ja nauti siitä juuri sillä tavalla kuin itse haluat. Tämä on nimenomaan Suomen suurimman Wapun ydin: se on jokaisen Suomen suurin Wappu. Se kuuluu sulle, mulle ja etenkin meille opiskelijoille. Nauti, koe, tee, mee, ole ennakkoluuloton: lupaan, että et kadu hetkeäkään myöhemmin. Ihanaa, aurinkoista, lämmintä, raikasta, iloista, onnellista, kokemuksien, kohtaamisten ja rakkauden täyteistä Wappua! <3

 

Vinkkiviitoset Wappua varten:

  • Mene ennakkoluulottomasti ja käy uusissa tapahtumissa – yli 120 tapahtumasta varmasti löytyy just sulle jotain sopivaa!
  • Wappukalenteri on sun paras kaveri elämän suunnitteluun loppuhuhtikuun ajan
  • Älä ota liikaa stressiä Wapun suorittamisesta vaan muista nauttia! Sitä varten Wappu on tehty
  • Muista myös nukkua ja levätä: elämä on paljon hauskempaa, kun välillä ottaa vähän omaa aikaa