Kevättä, kilometrikisaa ja kehittämistä

Yksi TREYtä eniten määrittävistä tekijöistä on yhteisöllisyys, ja sitä olen saanut kokea myös TREYssä työntekijänä. Ylioppilaskunnassa työskentelee neljätoista palkattua työntekijää, ja minulla on ilo olla yksi heistä. Opiskelijoille työskentely on monipuolista ja palkitsevaa, ja samanlaista työpäivää ei ole toista. Päiväni kuluvat TREYn viestinnän ja brändin parissa, ja koen oman työni hyvin merkitykselliseksi: ilman selkeää ja toistuvaa viestintää sekä mieleen jäävää brändiä, ei kukaan tietäisi, miten täällä tehdään opiskelijoiden elämää ja opiskelijaelämää päivä päivältä paremmiksi.

Viestintäsektorilla on juuri nyt työn alla sosiaalisen median viestinnän kehittäminen ja viestintäsuunnitelma. TREYn viestinnän linjat määrittävät sen opiskelijalähtöiseksi, helposti lähestyttäväksi ja yhteisöllisyyttä edistäväksi, ja sellaisena toivon sen myös näyttäytyvän. Viestinnän kanssa ei ole kuitenkaan koskaan valmis, ja viestiä voi aina paremmin, mikä onkin tavoitteemme. Brändisektorin päiviä värittävät juuri saapuneet roll-upit, beachflagit ja haalarimerkit, joilla pääsemme jalkauttamaan meidän opiskelijoiden brändiä ihan toden teolla. Toivon, että TREYn brändi tulee näkymään ja kuulumaan kaikilla kampuksilla – onhan se näkynyt jo Otaniemessäkin.

Elämä TREYssä ei kuitenkaan ole pelkkää työtä. Osallistumme työporukalla kilometrikisaan, joka on työyhteisöjen välinen leikkimielinen pyöräilykilpailu. Minusta on hienoa, että TREY työnantajana kannustaa työntekijöitään työmatkapyöräilyyn. Ensi maanantaina työporukkamme kokoontuu toimistolle anivarhain viimeiseen Game of Thrones -katsomoon. TREYn ydinviesti on Me opiskelijat, ja samaa me-henkeä saan kokea joka päivä tässä työyhteisössä.

– Saana Hytönen, viestintäasiantuntija