Miten toimia, jos olet huolissasi koronaviruksesta?

Tilannekatsaus

Joulukuussa 2019 Kiinassa käynnistyi uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia. Tampereen korkeakouluyhteisö seuraa tilannetta ja siihen liittyviä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita. Sairastuneiden oireet ovat olleet lähinnä kuume ja hengenahdistus. Pääosin oireet ovat olleet lieviä. Paras tapa suojautua miltä tahansa hengitystieinfektiolta on noudattaa hyvää käsihygieniaa. Epidemia-alueille matkaa suunnittelevien, matkustavien ja sieltä palaavien kannattaa seurata tilannetta aktiivisesti.

Tampereen yliopistossa tiedossa oleviin, alle 20:een altistuneeseen on oltu yhteydessä ja heidät on asetettu karanteeniin. Pääosa altistuneista on rakennetun ympäristön tiedekunnan opiskelijoita Hervannan kampukselta. Yliopiston tilat eivät ole tartuntavaarallisia ja niitä voidaan käyttää normaalisti. Opiskelijoiden ei tarvitse olla huolissaan opetuksen järjestämisestä ja tarvittaessa korvaavia opiskelumahdollisuuksia lisätään. Jos tuttusi on asetettu karanteeniin, suosittelemme pitämään heihin yhteyttä, jotta he eivät jää asian kanssa aivan yksin.

Toimintaohjeet

Lue Intrasta toimintaohjeet ja seuraa tilannetta täältä. Koronavirusepidemiaan liittyvät kysymykset voi osoittaa korona@tuni.fi.