Toiminta-avustusten haku 2026 (7.4.-3.5.2026)

TREY tukee yhdistysasemassaan olevia yhdistyksiä taloudellisesti myöntämällä toiminta-avustuksia kerran vuodessa. Vuonna 2026 toiminta-avustusbudjetti on yhteensä 86 000 euroa. Järjestöjen toiminta-avustuksia myönnetään kriteerien perusteella, jotka löytyvät TREYn nettisivuilta Avustukset-osiosta.

Tukea voivat hakea vain TREYn yhdistysasemassa olevat järjestöt, minkä lisäksi yhdistyksen tulee täyttää yhdistysohjesäännössä kuvatut toiminta-avustusten myöntämisen edellytykset, kuten esimerkiksi se, että alkuvuodesta tehty yhdistysilmoitus on asianmukaisesti ja ajallaan täytetty.

Toiminta-avustusten myöntämisen perusteena käytetään yhdistysten taloudellista tarvetta (tarveharkintainen osa) ja hakemuslomakkeen perusteella annettua pisteytystä toiminnan laadusta ja kehittymisestä (kannustava osa). Kannustavan osan kysymyksiin vastataan edellisen toimikauden perusteella.

Kaikki toiminta-avustuksiin oikeutetut yhdistykset voivat hakea molempia tai toista toiminta-avustuksen osista.

Avustusta haetaan Järjestöjen ItsePalveluPOrtaali JIPPOssa.

Toiminta-avustuksen hakuaika päättyy 3.5.2026 klo 23.59.

Päätökset toiminta-avustuksista tehdään viimeistään kaksi kuukautta hakuajan päättymisen jälkeen ja tuet maksetaan kuukauden sisällä tuen myöntämisestä.

Toiminta-avustuksiin liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä järjestösektoriin osoitteessa jarjesto@trey.fi.