Vastaa opiskelijoiden toimeentulokyselyyn!

Tämän kyselyn avulla selvitetään opiskelijoiden toimeentuloa, työssäkäyntiä ja asumista sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Kysely tuottaa tarpeellista ja ajankohtaista tietoa yliopisto-opiskelijoiden taloudellisesta tilanteesta ympäri Suomen.

Kyselyn vastauksia käytetään toimeentuloselvityksessä ja opiskelijoiden edunvalvonnassa. Vastauksesi on arvokas ja se auttaa faktapohjaisessa vaikuttamistyössä. TREYn tekemän vaikuttamistyön kannalta on erittäin merkittävää että saamme mahdollisimman kattavaa tietoa opiskelijoiden toimeentulon tämänhetkisestä tilasta.

Tutkimuksen toteuttaa Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus. Tutkimuksen ovat tilanneet Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Tampereen ylioppilaskunta, Turun yliopiston ylioppilaskunta sekä Åbo Akademin ylioppilaskunta.

Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista ja kyselyyn vastataan anonyymisti. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eivätkä yksittäiset vastaajat ole tunnistettavissa tuloksista.

Kyselyn täyttämiseen kuluu noin 15 minuuttia ja vastausaikaa on 31.10. asti.

Jokainen ylioppilaskunta arpoo oman ylioppilaskuntansa vastaajien kesken 150 euron arvoisen lahjakortin S-ryhmään.

Vastaa opiskelijoiden toimeentulokyselyyn tästä linkistä.

Lämmin kiitos vastauksistasi!

Lisätietoja:

Ilona Taubert

ilona.taubert@trey.fi

Tg: @treyilona

 

Lisätietoja tutkimuksesta saat myös Otuksen tutkijalta Aino Pietariselta (aino.pietarinen@otus.fi)