Vuoden 2025 järjestöjen toiminta-avustuksista on tehty päätökset!

Hallitus päätti tukien myöntämisestä kokouksessaan keskiviikkona 18.6.2025. Yhdistysohjesäännön mukaisesti päätös asiasta tehtiin kahden kuukauden sisällä hakuajan päättymisestä. TREYn toiminta-avustukset maksetaan kesäkuun aikana. Ylioppilastalosäätiön tuki maksetaan myös mahdollisimman pian sitä hakeneiden järjestöjen tileille.

Tukea haki tänä vuonna 130 järjestöä, joista tukea voitiin myöntää 126 järjestölle. Tukihakemus täytettiin TREYn järjestöportaali JIPPOssa. Johtuen portaalin käyttöönottoon liittyvistä teknisistä haasteista, osa hakemuksista ja liitteistä toimitettiin järjestösektorille sähköpostitse. Järjestösektori oli yhdistysohjesäännön mukaisesti yhteyksissä järjestöihin puuttuvista liitteistä tai vastauksista.

TREYn toiminta-avustuksia jaettiin tänä vuonna 86 000 euroa. Avustussummasta 50 000 euroa jaettiin järjestöjen toiminnan laadun mukaan pisteyttämällä järjestöjen vastauksia toiminnastaan. 36 000 euroa jaettiin järjestöjen taloudellisen tarpeen perusteella.

Ylioppilastalosäätiö jakaa omaa avustustaan sitä hakeneille järjestöille samassa suhteessa kuin TREY on myöntänyt toiminta-avustusta.

Kannustavassa osassa myönnettävissä oleva tuki jaettiin järjestöjen saamien pisteiden kesken, jolloin yhden pisteen arvo lopullisessa taulukossa oli tällä kertaa 8,85 euroa. Pisteitä oli mahdollista saada enintään 95 pistettä, mikäli hakija harjoittaa sopo- ja kopo-edunvalvontaa sekä tuutorointia. 65 pistettä oli enimmäismäärä järjestöille, jotka eivät tee kuvailtua toimintaa. Korkeimmat pisteet olivat tänä vuonna huikeat 91.25 / 95 ja 57.5 / 65. 95 pisteellä laskennallinen enimmäistuki on 840,74 euroa ja 65 pisteellä 575,25 euroa.

Tarveharkintaista tukea haettiin yhteensä 102 082,77 euroa. Tarveharkintaista osaa arvioitiin yhdistyksen taloudellisen tilanteen ja hakemukseen annettujen perusteluiden pohjalta. Tarpeet jaettiin karkeasti kolmeen ‘kategoriaan’: tarpeeseen, projekteihin ja muihin menoihin. Näistä tarpeisiin luettiin yhdistyksen toiminnan jatkumisen kannalta välttämätön tuki. Tässä huomioitiin erityisesti viime toiminta-avustusten jälkeen perustettuja yhdistyksiä sekä heikommassa taloudellisessa asemassa olevia ainejärjestöjä. Projekteja ei pääsääntöisesti tuettu. Useimmat projektit liittyivät järjestötilojen muuttoihin ja kalustamisiin. TREY tukee projekteja sekä hankintoja projektituen kautta, jota on jaettavissa vuodelle 2025 vielä runsas summa. Muihin kuluihin niputettiin näiden ulkopuoliset kulut, menot ja perustelut. Muita kuluja ei pääsääntöisesti tuettu.

Järjestöjen saamat tukisummat tämän vuoden avustuskierroksella löydät .pdf-tiedostona mediakirjastostamme täältä (.pdf, 195 kt).

Kannustavan osan pisteytyksiä pääsee puolestaan tarkastelemaan .pdf-tiedostona mediakirjastostamme täältä (.pdf, 291 kt).

Tiedostoihin saattaa liittyä lieviä saavutettavuusongelmia lukulaitteella liittyen taulukon lukujärjestykseen.

Toiminta-avustuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa TREYn järjestösektori osoitteessa jarjesto@trey.fi. Huomioithan, että järjestösektori on kesälomalla 20.6.–3.8.!