TREYn yhdenvertaisuuskysely auki 16.3.-11.4. Vastaamalla autat tekemään yhteisöstämme entistä paremman!

TREY toteuttaa ensimmäisen oman yhdenvertaisuuskyselynsä, jonka tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden kokemuksia yhdenvertaisuudesta yliopistoyhteisössä. Edellisen vastaavan kyselyn toteuttivat Tamy ja TTYY yhteistyössä mutta erikseen vuonna 2018 ja paljon on varmasti muuttunut kolmessa vuodessa. 

Yhdenvertaisuus on yksi TREYn tärkeistä toimintaa ohjaavista arvoista. Haluamme varmistaa, että yliopistoyhteisömme on kaikille hyvä ja turvallinen paikka opiskella, viettää aikaa ja kehittyä. Yhdenvertaisuuskysely tehdään aina yhdenvertaisuussuunnitelman päivittämistä edeltävänä vuonna, jotta tulokset voidaan huomioida TREYn yhdenvertaisuussuunnitelman päivitystyössä.

Kysely on auki 16.3. – 11.4. Kerro myös kaverille!

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15-20 minuuttia. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Kaikki vastaukset ja kokemukset ovat arvokkaita ja voit jakaa vastauksissasi sen verran, kuin sinusta tuntuu mukavalta. Kuulemme mielellämme, millaisia kokemuksia yhdenvertaisuuden toteutumisesta opiskelijoilla on. Kokemukset voivat olla havaittuja ongelmia, hyviä käytänteitä tai uusia ehdotuksia.

Kyselyyn pääset tästä linkistä.

Jokainen vastaus auttaa meitä kohti entistä yhdenvertaisempaa yliopistoyhteisöä.

Lisätietoa:

Laura Kaipia, Sosiaalipoliittinen asiantuntija, laura.kaipia@trey.fi, +358 40 713 0074

Emmi Juolahti, Hallituksen jäsen, emmi.juolahti@trey.fi, +358 50 361 2853