Aleksi Murtojärvi Tampereen ylioppilaskunnan uudeksi pääsihteeriksi

Aleksi Murtojärvi on valittu Tampereen ylioppilaskunnan uudeksi pääsihteeriksi! Edustajisto teki valinnan kokouksessaan tänään 9. helmikuuta 2022.

27-vuotias Murtojärvi on viestinnän ylioppilas Jyväskylän yliopistosta, joka on työskennellyt muun muassa viestinnän yrittäjänä, nuorisoalan kattojärjestö Allianssissa, Puolustusvoimissa ja Jodelilla. Luottamustoimien puolesta hän on vaikuttanut aiemmin muun muassa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa sekä ylioppilaskunnan puheenjohtajana (JYY), Demariopiskelijoiden hallituksessa sekä erilaisissa luottamustehtävissä partiossa. Murtojärvi nostaa vahvuudekseen monipuolisen taustan järjestötoiminnasta ja edunvalvonnasta sekä intohimon hyvää johtamista kohtaan.

”Olen todella innoissani pääsihteerin työstä. Saappaat, joihin astun, ovat suuret, mutta en malta odottaa että voin aloittaa. Haluan tehdä tehtävästä itseni näköisen ja parhaani mukaan tehdä töitä tamperelaisen opiskelijayhteisön asioiden eteen.”, Murtojärvi iloitsee.

Murtojärvi aloittaa tehtävässään 14. helmikuuta eli ensi maanantaina. Onnittelut valinnasta ja tervetuloa töihin TREYlle!

Kuvat: Konsta Partanen