Kansainvälisten opiskelijatuutorien haku käynnissä 7.3. asti!

Hae kansainväliseksi opiskelijatuutoriksi! Oletko kiinnostunut auttamaan yhteisömme uusia kansainvälisiä opiskelijoita tutustumaan Suomeen? Haluatko oppia ryhmänohjaustaitoja ja järjestelmällisyyttä? Kiinnostaako kansainvälistyminen koti-Suomesta käsin? Hae Tampereen yliopiston kansainväliseksi opiskelijatuutoriksi! Mukaan haetaan opiskelijoita kaikilta Tampereen kampuksilta. Haemme tuutoreita sekä vaihto-opiskelijoille että englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa aloittaville…

Kannanotto: Opiskelijat eivät saa joutua koronasulun maksajiksi

Me opiskelijat vaadimme, että liikuntamaksut palautetaan ajalta, jolloin liikuntatilat ovat olleet suljettuina koronapandemian vuoksi. Poikkeusolot iskevät kaikkiin kovaa, mutta yksittäiset opiskelijat eivät saa jäädä tilanteessa maksajan rooliin. SportUnin liikuntatilat suljettiin joulukuussa koronarajoituksiin nojaten. Vaikka liikuntatiloja aletaankin nyt avaamaan hallitusti ja…

Tampereen ylioppilaskunnan lausunto Tampereen yliopiston valmistelemaan lausuntoon lukiodiplomiin liittyvään selvitykseen

Tampereen ylioppilaskunta kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa Tampereen yliopiston valmistelemaan lausuntoon lukiodiplomiselvityksestä. TREYn lausunto liittyy lukiodiplomeihin, jotka ovat lukion opiskelijalle keino osoittaa erityistä osaamistaan ja harrastuneisuutta pitkäkestoisessa näytössä. Lukiodiplomia suorittaessaan opiskelija hyödyntää ja syventää lukio-opinnoissaan saamaansa laaja-alaista osaamista ja arvioi vahvuuksiaan…

Haemme tapahtumatuottajaa!

This position requires fluent skills in Finnish. Palatko halusta koordinoida ikimuistoisten opiskelijatapahtumien järjestämistä ja kehittää opiskelijakulttuuria? Onko sinulla itsenäinen ja toimeentarttuva työote, visioita etätapahtumakonsepteista sekä vahva tausta tapahtumien järjestämisestä ja suunnittelusta. Tampereen ylioppilaskunta hakee nyt iloiseen työyhteisöönsä osa-aikaista tapahtumatuottajaa toistaiseksi…

Hae ylioppilaskunnan tulkkipooliin!

Tampereen ylioppilaskunta hakee tulkkeja edustajiston kokouksiin ja iltakouluihin vuodelle 2021. Edellytämme tulkeilta kokemusta simultaanitulkkauksesta, tulkkauksen opintoja sekä sujuvaa englannin ja suomen kielen taitoa. Kokouksissa ja iltakouluissa tulkkaamisesta maksetaan 50€ tulkkikohtainen tuntipalkkio, ja jokaiseen kokoukseen ja iltakouluun tarvitaan kaksi tulkkia. Edustajiston…