Hae Tampereen yliopiston kansainvälistymistukea!

Tampereen yliopisto avaa haettavaksi 20 000 euron tuen TREYn piirissä toimiville järjestöille. Yliopiston tuki on TREYn toiminta-avustuksesta erillinen tukikokonaisuus mutta sen jakamista koordinoidaan yhdessä ylioppilaskunnan kanssa. Yliopisto haluaa tukisummalla tukea ja kannustaa opiskelijajärjestöjä opiskelijoiden kansainvälistymistä ja kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista edistäviin toimenpiteisiin. 2022 tuen jakamisessa halutaan erityisesti tukea järjestöissä tehtävää työtä kansainvälisten opiskelijoiden (tutkinto-opiskelijat ja vaihto-opiskelijat) integroitumiseksi opiskelijayhteisöön.  

Englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa opiskelevien opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden mukaan ottaminen järjestötoimintaan ja tutustuminen suomenkielisissä ohjelmissa opiskeleviin opiskelijoihin edistää kansainvälisten opiskelijoiden osallisuutta ja hyvinvointia sekä edesauttaa suomenkielisissä ohjelmissa opiskelevien opiskelijoiden kotikansainvälistymistä ja kansainvälisyysosaamisen karttumistaKansainvälisten opiskelijoiden onnistunut integroituminen yliopistoyhteisöön lisää koko yliopistoyhteisön kansainvälisyyttä, avoimuutta ja hyvinvointia. 

Yliopiston tuen jakamista valmistellaan työryhmässä, johon osallistuu henkilöitä talouspalveluista, koulutuksen ja oppimisen tukipalveluista, viestinnästä ja ylioppilaskunnasta. Työryhmä tekee ehdotuksen yliopiston tukisumman jakamisesta ja käsittelee raportit niiden käyttämiseen liittyen. Päätökset tukisummien jakamisesta tekee rehtori.    

Tukea voi hakea opiskelijoiden integroitumista edesauttavaan toimintaan, esimerkiksi seuraavanlaiseen 

    • Tapahtumat jotka edistävät suomalaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden yhteistä toimintaa ja tutustumista ja järjestöjen välistä yhteistyötä. 
    • Kansainvälisten opiskelijoiden opintojen alkuvaiheen, Tampereelle asettautumisen ja sosiaalisten verkostojen luomisen tukeminen 
    • Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen liittyvät verkostot ja tapahtumat  

Tukea ei voi hakea:   

    • Toimintaan, johon on jo haettu Tampereen yliopistosta muuta tukea (esim. tiedekunnasta).  

Tuen kriteerit 2022  

Tukea jaettaessa otetaan huomioon tuettavan toiminnan vaikuttavuus. Vaikuttavuutta arvioidaan mm. seuraavin keinoin:   

    • Miten toiminta edistää kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista opiskelijayhteisöön?  
    • Miten toiminta edistää kansainvälisten opiskelijoiden Tampereelle asettautumista? 
    • Miten toiminta edesauttaa paikallisten opiskelijoiden kansainvälisyysosaamisen kehittymistä?  
    • Kuinka monta henkilöä toiminnalla pyritään tavoittamaan? Mikä on kohderyhmä? Onko toiminta alakohtaista vai yliopistotasoista? 
    • Järjestö tekee yliopistotasoista työtä/palvelua kansainvälistymisen eteen  

Käytännön asiat  

Nyt haussa oleva tuki on tarkoitettu vuoden 2022 toimintaan. Tukea voi hakea yhteen tai useampaan kohteeseen. Tukea myönnettäessä kohteita voidaan priorisoida riippuen esim. tukipotin suuruudesta.  Tukea myönnetään enintään 3000 euroa/yhdistys, josta voidaan kuitenkin poiketa erityisen perustelluista syistä. 

Tukihausta järjestettiin järjestöille avoin keskustelutilaisuus. Tilaisuuden materiaalit löytyvät intrasta.

Yliopiston opiskelijatoiminnan tuen avulla järjestettävässä toiminnassa on huomioitava sekä korkeakouluyhteisön ajankohtaiset ohjeet että voimassa olevat viranomaisten ohjeet tapahtumien järjestämiseen ja turvallisuuteen liittyen.   

Jatkettu hakuaika päättyy tiistaina 15.2.2022Tukea haetaan erillisellä lomakkeella 

Hakemuksen liitteenä toimitetaan: 

    • Yhdistyksen viimeisin valmistunut tilinpäätös   
    • Tuettavan kohteen budjetti, josta käy ilmi, miten tuki jakautuisi kohteen osalta  

Tuesta tulee raportoida erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Raportti sisältää tarkan selvityksen tuetusta toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta.  

Lisätiedot

Tampereen yliopisto: Kaisa Keskitalo, opiskelijapalveluiden päällikkö, 040 754 5951, kaisa.keskitalo@tuni.fi 

Tampereen ylioppilaskunta: Tuulia Laakso, järjestöasiantuntija, 040 713 0079, tuulia.laakso@trey.fi