Hallitus jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimenpiteitä kuukaudella 13. toukokuuta saakka

Suomen hallitus päätti maanantaina 30.3. jatkaa aiemmin poikkeuslailla asettamiaan rajoitustoimia kuukaudella 13. toukokuuta saakka. Hallitus esittelee näitä koronan leviämisen vastaisia jatkotoimenpiteitä eduskunnalle tänään 31.3. Päätöksen myötä koulut pysyvät kiinni, kokoontumisrajoitukset pysyvät voimassa ja myös muut aiemmin asetetut suositukset jatkuvat kuukaudella. Hallitus on varautunut jatkamaan opetukseen liittyviä poikkeusjärjestelyjä lukukauden loppuun, jos koronaviruspandemian rajoittaminen sitä vaatii.

Hallitus antaa tiistaina 31.3. eduskunnalle myös ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Sulkemisen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta. Aukiolon rajoittaminen on voimassa 31.5.2020 asti, mutta ruuan ulosmyynti eli takeaway on mahdollista. Hallitus päätti myös aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, ja liikkumista Uudenmaan ja muiden maakuntien välillä rajoitetaan edelleen 19.4. asti. Lue lisää Valtioneuvoston sivuilta!

TREYn päivittyvä koronauutinen löytyy täältä ja Intran päivittyvä uutinen täältä.