TREYn Hyvä opettaja -palkinto on meidän opiskelijoiden tapa kiittää opetushenkilökuntaa heidän tekemästään poikkeuksellisen hyvästä työstä. Hyvä opettaja -palkinnot jaettiin tänä vuonna Wappuvalassa, ja tunnustus myönnettiin seuraaville opettajille: rakennustekniikan yliopisto-opettaja Nina Lindberg, logopedian yliopisto-opettaja Brent Wilson ja lääketieteen professori Lauri Lehtimäki.
Hyvä opettaja -palkitsemispuhe Wappuvalassa
Pitkä lukuvuosi on tulossa päätökseensä aivan pian, joten on aika palkita yhteisössämme tärkeää opetustyötä tehteinä opettajia. Tänä vuonna ja toivottavasti tulevaisuudessakin tätä yhteisöllemme tärkeää palkintoa jaettiin Vappuvalassa juuri meidän opiskelijoiden läsnäollessa.
Me TREYllä keräsimme teiltä opiskelijoilta ehdotuksia Hyvä opettaja -palkinnonsaajista vuodelle 2026. Ehdotuksia tulikin runsaat 77 kappaletta, kiitos teille aktiivisuudestanne! Saamamme ehdotukset olivat koskettavia ja inspiroivia, mikä tekikin kolmen palkittavan valinnasta erittäin haastavaa.
Kriteereinä palkinnon saajille oli opetusmenetelmien ja välineiden moninaisuus, opetuksen saavutettavuus, opiskelijoiden motivointi ja vuorovaikutus opetustilanteissa. Tänä vuonna otimme erityiskriteeriksi yhteisöllisyyden. Palkittavat opettajat ovat merkittävällä tavalla edistäneet opiskelijoiden kiinnittymistä akateemiseen yhteisöön, tukeneet opiskelijoiden kasvua oman alansa asiantuntijoina sekä auttaneet opiskelijoita verkostoitumaan omalla alallaan.
Ensimmäinen palkittava on rakennetun ympäristön tiedekunnasta, rakennustekniikan ja betonirakenteiden yliopisto-opettaja. Tämä henkilö on luonut opetuksestaan lähestyttävää, motivoivaa ja kannustavaa. Opetuksesta välittyy aito halu olla opiskelijoiden tukena ja apuna.
Ehdotuksen perusteluissa kyseistä henkilöä ylistetään erityisesti naisten kannustuksesta miesvoittoisella alalla. Hän kannustaa opiskelijoita olemaan rohkeasti oma itsensä ja laittamaan kampoihin ”vanhoille äijille ja jäärille”. Hän kehittää paitsi opetuksensa myös tieteenalansa yhdenvertaisuutta ja laatua erinomaisella tavalla. Ensimmäisenä Hyvä opettaja -palkinnon saa Nina Lindberg!

Toinen palkinnon saaja on yhteiskuntatieteiden tiedekunnan logopedian lehtori. Tämä henkilö huomioi opiskelijoiden tarpeet ja oppimisen kurssien suunnittelusta lähtien kehittäen opetustaan siten, että jokainen opiskelija pystyy oppimaan parhaiten hänen opetuksessaan. Erityistä kiitosta hän on saanut kielellisen saavutettavuuden huomioimisesta opetuksessaan, erityisesti niin, että kielimuuri ei muodostu esteeksi oppimiselle.
Tämä henkilö on motivoiva opettaja, joka välittää opiskelijoistaan luomalla innostavan ja turvallisen tilan niin opetuksessa kuin vaikka vain käytävällä kohdatessa. Hän valaa opiskelijoihin itseluottamusta kohtaamalla opiskelijat paitsi opiskelijoina myös elämää kokevina ihmisinä. Hän tukee yhteisöllisyyttä tuomalla opetukseen paljon näkökulmia opiskelijoiden tulevasta asiantuntijuudesta joko kliinisessä maailmassa tai tutkijoina, suunnaten opetustaan työelämään hälventäen opiskelijoiden työelämään liittyviä pelkoja. Hän haluaa, että jokaisella on hyvä olla yliopistossa. Toisena Hyvä opettaja -palkinnon saa Brent Wilson!

Kolmas palkittava on lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta keuhkosairausoppia opettava professori. Tämä henkilö on jättänyt opiskelijoihinsa poikkeuksellisen vahvan ja myönteisen vaikutuksen opetuksellaan.
Hänen opetuksessaan yhdistyvät asiantuntevuus, ihmisläheisyys ja kyky tehdä lääketieteen keskeisistä ilmiöistä ymmärrettäviä, merkityksellisiä ja käytännön työhön sidottuja. Samalla toimien tärkeänä sillanrakentajana opiskelijoiden ja lääkärikunnan välillä. Hän kohtelee opiskelijoita tulevina kollegoina ja rohkaisee heidän kasvuaan oman alansa asiantuntijoiksi. Opetuksessa korostuvat kollegiaalisuus, avoin vuorovaikutus sekä ammatillinen yhteistyö. Näillä perusteilla Hyvä opettaja -palkinnon saa Lauri Lehtimäki!
Onnea vielä kaikille palkituille sekä kiitokset palkinnon saajia ehdottaneille!
Bannerin kuva: Daniel Lopez / TT-kamerat