Järjestöjen toiminta-avustushaku on nyt auki!

Toiminta-avustushaku 6.4.-10.5.

TREY jakaa vuonna 2020 järjestöilleen 80 000 euroa toiminta-avustuksia. Summasta 30 000 euroa jaetaan järjestön taloudellisen tarpeen mukaan ja 50 000 euroa toiminnan laadun perusteella. Avustuksista on säädetty TREYn yhdistysohjesäännössä ja vuoden 2020 toiminta-avustuskriteereissä.

Toiminta-avustushaku järjestöille on auki 6.4.-10.5. ja samaan aikaan on mahdollista jättää yhdistysilmoitus. Sekä yhdistysilmoitus että haku tehdään Tahlo-järjestelmässä (tahlo.trey.fi), ja siellä toimivat samat tunnukset kuin viime vuonna. Järjestöille lähetetään järjestötoimijan ohje yhdistysilmoitukseen ja toiminta-avustushakuun, joka löytyy myös alta.

Tässä vielä muutama tärkeä vinkki ja vastaus eniten kysyttyihin kysymyksiin:

  • Yhdistysilmoituksen osana Hallitus-välilehdelle ilmoitetaan kaikki järjestön hallituslaiset, toimihenkilöt ja muut luottamustoimessa olevat. Pestejä pystyy lisäämään sivun alalaidasta ”Hallitse vastuualueita” -nappulasta.
  • Vastauksia voi muokata ja tallentaa hakuaikana suoraan järjestelmässä. Huomioimme arvostelussa viimeisen tallennetun version.
  • Kannustavan osan kysymyksiin vastataan edellisen toimikauden toteutuneen toiminnan perusteella. Kalenterivuosittain toimivilla järjestöillä tämä tarkoittaa vuoden 2019 perusteella vastaamista, ja alkuvuoden 2020 toimintaa arvioidaan ensi kevään hakemuksessa.
  • Jos järjestöllänne ei ole Yhdistysohjesäännön 3 § mukaista jäsenrekisteriä ettekä tiedä TREYn jäsenten osuutta järjestön jäsenistä, merkitkää tähän kenttään 0.
  • Toiminta-avustuksen myöntämiseksi yhdistysilmoituksen ja hakemuksen tulee olla täytetty asianmukaisesti ja hakuajan puitteissa ja järjestöllä tulee olla oma pankkitili ja vähintään kymmenen jäsentä. (Paitsi jos järjestöllä ei ole henkilöjäseniä.)

YHDISTYSILMOITUS JA TOIMINTA-AVUSTUSHAKU 2020

Järjestötoimijan ohje:

  • Hakuaika: 6.4.–10.5.
  • Päätökset: viimeistään 10.7.
  • Maksu: viimeistään 10.8.

Yhdistysilmoitus jätetään ja toiminta-avustushakulomake täytetään Tahlo-järjestelmässä (tahlo.trey.fi). Yhdistysilmoituslomake on auki avustushaun ajan ja se tulee jättää vähintään joka toinen vuosi sekä aina, kun hakee toiminta-avustusta. Kaikki järjestöt saavat halutessaan hakea molempia tai toista toiminta-avustuksen osista (tarveharkintainen osa & kannustava osa).

Järjestön tunnukset ovat samat kuin aikaisemmin. Niitä kannattaa kysellä esimerkiksi edelliseltä puheenjohtajalta. Jos tunnukset ovat hukkuneet, ota yhteyttä järjestöasiantuntija Lehtoseen. Vastauksia voi muokata ja tallentaa hakuaikana suoraan järjestelmässä. Huomioimme arvostelussa viimeisen tallennetun version.

Jos teillä ei ole tarvittavia liitteitä tai hakemuksessanne tulee olemaan muita puutteita, sopikaa niiden toimittamisesta järjestösektorin kanssa ennen hakuajan sulkeutumista.

Yhdistysilmoitus

  • Yhdistysilmoituksen jättävät kaikki toiminta-avustusta hakevat järjestöt.
  • Jos ette hae toiminta-avustusta, yhdistysilmoituksen tekeminen joka toinen vuosi riittää.
  • Yhdistysilmoituksen tulee sisältää vähintään:
    • “Yleinen”-välilehden kaikki pakolliset kentät
    • Kaikki hallituksen jäsenet ja muut luottamus- ja toimihenkilöt “Hallitus”-välilehdellä ilmoitettuna
    • Kuluvan kauden toimintasuunnitelma toimitettuna “Liitteet”-välilehdellä
  • Täyttäkää yhdistyksenne ajankohtaiset tiedot. Tietojen ajantasaisuus on tärkeää, sillä näitä ilmoituksia käytetään viestittäessä järjestöille.

Toiminta-avustushaku

Tarveharkintainen osa

    • Avustusta myönnetään taloudellisen tarpeen mukaan.
    • Täytä hakemukseen talouden tunnusluvut ja hakemasi summa.
    • Perustele halutessasi lyhyesti. Voit kertoa esimerkiksi järjestöä kohdanneesta epäonnesta tai poikkeuksellisesta tilanteesta.

Kannustava osa

    • Kannustavaa osaa myönnetään toiminnan laadun perusteella.
    • Lue kysymys huolellisesti ja vastaa vain kysyttyyn asiaan.
    • Voit jättää vastaamatta osaan kysymyksistä, jolloin kysymästä ei arvostella ja siitä ei saa pisteitä.
    • Jos kysymyksessä on annettu esimerkkejä tai kysymys sisältää alakohtia, huomioi näistä kaikki. Tämä koskee vain itse kysymystä, ei vastauskentän alapuolella mahdollisesti olevaa ohjetta.
    • Anna käytännön esimerkkejä. Jos järjestöllänne on asiaa ohjaavia dokumentteja, voit mainita ne ja kertoa, miten ne vaikuttavat toimintaanne käytännössä.
    • Tarvittaessa jonkin kysymyksen vastausta on mahdollista jatkaa Lisätietoja-kentässä. Ilmoita tällöin vastauksen jatkumisesta sekä kyseisen kysymyksen kohdalla, että Lisätietoja-kentän alussa.
    • TREYn järjestämästä kirjanpitotekniikan kurssista ei tarvitse toimittaa kurssitodistusta.

Lisätietoa yhdistysilmoituksesta ja avustuksista löytyy TREYn Yhdistysohjesäännöstä.

Kysyttävää?

Kaikissa yhdistysilmoitukseen, avustuksiin ja Tahlo-järjestelmään liittyvissä kysymyksissä kannattaa ottaa yhteyttä järjestösektoriin. Koko sektorin tavoittaa osoitteesta jarjesto@trey.fi. Voit myös olla yhteydessä suoraan meihin:

Järjestöasiantuntija Mikael Lehtonen, 040 713 0079 | TG: @treymikael | mikael.lehtonen@trey.fi

Järjestövastaava Iiris Taubert, 044 491 9021 | TG: @treyiiris | iiris.taubert@trey.fi

Järjestövastaava Julius Haapakoski, 040 713 0088 | TG: @treyjulius | julius.haapakoski@trey.fi