Kerro mielipiteesi Tampereen yliopiston syvennetystä strategialuonnoksesta! Kommentoi 27.1. klo 12 mennessä!

Vuoden 2019 lopulla yliopiston strategiaa syvennettiin yhteisön arvojen pohjalta tarkastellen siitä, mistä Tampereen yliopisto tunnetaan vuonna 2030. Itse strategia on luotu vuonna 2018 ja käynnissä oleva syvennystyö kirkastaa sitä. Syvennystyön aikana järjestettiin yhteisölle avoin verkkoaivoriihi ja strategian syventämistä työstettiin myös tiedekuntaneuvostoissa ja konsistorissa. TREY järjesti opiskelijoille oman työpajan, jolloin erityisesti mietittiin, miksi opiskelijat haluavat hakeutua Tampereen yliopistoon opiskelemaan. Lisäksi visioitiin, miksi nyt aloittanut opiskelija voi olla tyytyväinen ja ylpeä yliopistosta vielä kymmenen vuoden kuluttua. Strategiaprosessia on koordinoinut rehtori Wallsin johtama ryhmä, jossa meitä opiskelijoita on edustanut TREYn hallituksen vuoden 2019 puheenjohtaja Paula Sajaniemi. Kaiken tämän syvennystyön pohjalta on luotu luonnos syvennetyksi strategiaksi, jota yhteisö pääsee nyt kommentoimaan!

Luonnos syvennetystä strategiasta ja sähköinen lomake kommentointia varten löytyvät korkeakouluyhteisön intrasta! Käy tsekkaamassa ne Intrasta täältä ja kommentoi maanantaihin 27. tammikuuta klo 12.00 mennessä! Kommentoimalla vaikutat yliopiston rakentumiseen ja tuet strategian hallituskäsittelyä. Yliopiston hallitus päättää strategiasta kokouksessaan keskiviikkona 29. tammikuuta. Tarkoituksena jatkossa on käsitellä yliopiston strategiaa rullaavan prosessin mukaan vuosittain eri toimielimisissä, kuten tiedekuntaneuvostoissa.

Lisätietoja yliopiston strategiatyöstä antaa koulutuspoliittinen asiantuntija Jenny Vaara (jenny.vaara@trey.fi, 050 361 2847).