Kiitos on pieni ja iso sana, joka voi olla ratkaisevaa motivaation ja toiminnassa jatkamiseen. Aloitan blogikirjoitukseni niin sanotulla hot takella: Järjestötoiminnasta ja muusta vapaaehtoisuudesta saa harvoin tarpeeksi kiitosta. Joskus tuntuu, että tehtävät kasautuvat pahasti eikä apuakaan ole oikein saatavilla. Jos pystyt samaistumaan jollakin tasolla tähän, olisiko nyt aika olla itse osa muutosta?
Kalenterivuosi alkaa lähestyä omista toiveista riippuen uhkaavasti tai onneksi loppuaan. Monissa yhteisöissä ja niissäkin tehtävissä, jotka jatkuvat vuoden yli vetäydytään usein jonkinlaiselle lomalle ennen vuodenvaihdetta. Nyt on hyvä hetki myös muistaa kiittää kanssaopiskelija-aktiiveja sekä muita ympärillä olevia ihmisiä, jotka ovat meitä auttaneet ja tukeneet. Heitä tutumpia ja tuntemattomampia, jotka ovat esimerkillisesti toimineet kuluneen vuoden aikana ja miksi ei pidemmältä ajaltakin, jos kiitoksia on jäänyt sanomatta. Varmasti jokainen meistä osaa nimetä jonkun henkilön. Kiitoksen merkitystä yhteisöissä ei voi liikaa korostaa. Se kertoo meille, että työtämme arvostetaan ja että meidät on huomattu.
Perehdytyksien jälkeen, kun dokumentaatio on saatu pakettiin, on vanhojen toimijoiden aika siirtyä syrjään. Sanonnan mukaan hyvä vanhempi toimija on kuin hyvä kirja. Se ei pompi itsekseen kysymättä hyllystä varpaidesi päälle, mutta se on aina saatavilla, kun sitä tarvitaan ja siitä voi lukea mielenkiintoisia asioita menneestä ajasta. Yritetään kaikki omalta osaltamme olla juuri näitä hyviä kirjoja. Meidän akateemisesti vanhempien on myös hyvä muistaa, että olemme kaikki joskus olleet niitä nuorempia toimijoita, joille kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä. Olkaamme siis apuna muille toimijoille ja muistakaamme myös itse pyytää muilta toimijoilta reippaasti apua!
Olemme eläneet hyvin poikkeuksellista aikaa jo pian kaksi vuotta, jossa varmasti jokaisen jaksaminen on aika ajoin ollut koetuksella. Opiskelijajärjestöt, kerhot, hallopedit, tuutorit ja muut opiskelija-aktiivit ovat kuitenkin jatkaneet toimintaansa siitä huolimatta. Korona-ajan uuvuttavuus on samaistuttava kokemus jokaiselle meille jollakin tapaa, näkyy se meissä tai ei. Joskus myös hän, joka ei ikinä apua pyydä, voi olla eniten avun tarpeessa. Tämän vuoksi meidän on tärkeää joskus pysähtyä kiireen keskeltä ja kysyä muilta: mitä kuuluu? Pienellä kysymyksellä voi olla suuri merkitys sen kuulijalle. Ehkä hänellä olisi jotakin sydämellään. Ehkä kukaan ei ole häneltä tätä pitkään aikaan kysynyt. Ottakaamme siis muita huomioon.
Näihin tunnelmiin ja ajatuksiin päätän tämän ja lähden loppuvuotta kohti. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pian taas uudet seikkailut odottavat. Kiitos kaikille teille, jotka olette minua auttaneet ja tukeneet!