Maria Muilu Visiirin päätoimittajaksi!

Tampereen ylioppilaslehti Visiirin päätoimittajaksi on valittu 25-vuotias oululaislähtöinen toimittaja Maria Muilu! Edustajisto teki valinnan kokouksessaan 13. joulukuuta 2022.

Muilu on yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta. Hän on työskennellyt opintojen ohessa toimittajana STT:llä ja Helsingin Sanomissa. Muilulta löytyy myös järjestökokemusta yhteisöstämme; hän on vaikuttanut Vostok ry:n hallituksessa tuutor- ja tasa-arvovastaavana sekä päätoimittanut ainejärjestön lehteä.

Muilu kertoo olevansa toimittajana kiinnostunut monimutkaisten ilmiöiden yksinkertaisesta kuvaamisesta ja oivaltavasta kerronnasta. Ihmisenä hän on kiinnostunut muun muassa kaikenlaisesta 1970-luvun retroilusta ja pubivisoista.

”Jännittää ja innostuttaa! On hienoa päästä tekemään omannäköistä lehteä tutussa ympäristössä. Ylioppilasmediassa on erittäin tärkeää kuulla ja ymmärtää monia erilaisia ääniä, ja toivonkin että kaudellani lehdelle saataisiin vielä lisää uusia tekijöitä ja lukijoita.”, kuvaa Muilu valintaansa.

Muilu aloittaa perehtymisen ensi viikolla ja itse työt tammikuussa 2023.