Ylioppilaskunnan kolmas vuosi alkaa pian! – Iiris Taubert TREYn puheenjohtajaksi 2021

Tampereen ylioppilaskunnan edustajisto kokousti eilen 25. marraskuuta syyskokouksen merkeissä ja valitsi ensi vuoden toimijat tänään 26. marraskuuta järjestäytymiskokouksessaan.

Edustajisto hyväksyi syyskokouksessa ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman, joka rakentuu yhdestätoista ensi vuonna toteutettavasta projektista. Toimintasuunnitelmassa ensi vuoden painopisteiksi nousevat muun muassa ylioppilaskunnan jäsenlähtöisyyden ja erilaisten sisäisten prosessien kehittäminen, monipuolinen vaikuttamistyö, järjestöjen kouluttaminen ja ensi kevään kuntavaalit. Hyväksytty talousarvio tukee ja antaa raamit toimintasuunnitelmatyön toteuttamiselle. Huomiotavaa talousarviossa on, että tilikauden 2021 tulos on budjetoitu 180 850 € alijäämäiseksi. Alijäämä selittyy sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuottojen laskemisella sekä palkkakustannusten nousemisella verrattuna tilikauteen 2020.

Edustajisto valitsi tänään järjestäytymiskokouksessaan itselleen uuden puheenjohtajiston, edustajiston alaisten valiokuntien jäsenet sekä ylioppilaskunnan puheenjohtajan ja hallituksen ensi vuodelle.  Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Nelly Kivinen (Vapaaboomarit), 1. varapuheenjohtajaksi Lauri Ahlqvist (Kahden Tähden Teekkarit) ja 2. varapuheenjohtajaksi Samuli Lähteenmaa (Kokoomus – Oikeisto-opiskelijat).

Hallintovaliokuntaan valittiin kustakin ylioppilaskunnan edustajistoryhmästä yksi edustaja, ja edustajisto nimitti Merve Caglayanin (Vihreä lista) hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Talousvaliokuntaan valittiin hallituksen esityksen mukaisesti Max Liikka (puheenjohtaja), Mikko Malmström, Eero Vehka-aho, Masi Kajander, Lassi Mäkinen, Sanni Nyyssönen ja Joonas Pekkonen. Lisäksi edustajisto valitsi talousvaliokuntaan Suvi Parhankankaan. Kunniavaliokuntaan kutsutaan hallituksen esityksen mukaisesti Ville Korpiluoto (puheenjohtaja), Paula Nykänen, Suvi Parhankangas, Juha Köykkä, Eero Vehka-aho ja Tuomas Rissanen.

Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin viidennen vuoden elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija Iiris Taubert, joka on toiminut tänä vuonna ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä vastuualueinaan järjestöt ja tuutorointi.

“Mä olen aivan älyttömän otettu tästä luottamuksesta, minkä edustajisto mulle juuri antoi! Tämä vuosi on osoittanut yhteisön merkityksen erityisesti haastavampina aikoina, ja meidän tulee myös ensi vuonna työskennellä parhaamme mukaan opiskelijoiden eteen. Odotan siksi innolla pääseväni työskentelemään ensi vuonna tämän huipun hallituksen kanssa, joka tänään tuli valituksi!”, hehkuttaa vastavalittu puheenjohtaja Iiris Taubert.

Taubertin hallitukseen vuodelle 2021 valittiin Artturi Lindeman, Emmi Juolahti, Hanna Vähävuori, Hilla Mäkinen, Lassi Halminen, Miska Puputti, Olga Teräväinen, Tuomas Karvonen ja Vili Sipilä! Hallitus järjestäytyy myöhemmin tänä vuonna. Onnea kaikille valituille ja kiitokset kaikille hakijoille!