Ajankohtaista

Yliopistomaailma tarvitsee antirasismia!

Viime päivinä Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa on osoitettu mieltä ja otettu kantaa rasismia ja poliisiväkivaltaa vastaan George Floydin kuoleman myötä. Floyd oli minneapolisilainen musta 46-vuotias mies, joka kuoli poliisiväkivallan seurauksena, kun poliisi kuristi hänet pidätystilanteessa. Erityisesti afroamerikkalaisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa…

Järjestöjen toiminta-avustukset 2020 myönnetty!

TREYn jakamat järjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2020 on myönnetty. Hallitus päätti asiasta kokouksessaan torstaina 4.6.2020. Yhdistysohjesäännön mukaisesti päätös asiasta tehtiin 2 kuukauden sisällä hakuajan päättymisestä. Avustukset maksetaan järjestöille kesäkuun aikana. Avustuksia jaettiin kahden eri mittarin mukaisesti. 80 000 euron avustussummasta 50…

Lisärahoitus tulee kohdentaa opiskelijoita ja opiskelua edistäviin tekoihin – opiskelijamäärien lisäykset ovat haaste, joka näkyy yliopistojen arjessa

Suomen hallitus on julkistanut tiistaina 2.6. vuoden neljännen lisätalousarvioesityksen, jossa esitetään panostuksia koulutukseen, tieteeseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Hallituksen esityksessä korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäykseen ehdotetaan yhteensä 124 miljoonaa euroa, jolla tavoitellaan 4 800 aloituspaikan lisäämistä. Lisäpanostuksia on ehdotettu myös avoimen yliopiston toimintaan,…

Tampereen yliopiston tuki kulttuurijärjestöille

Tampereen yliopiston koulutuksen ja oppimisen palvelut avaa haettavaksi yhteensä 25 000 euroa tukea TREYn piirissä toimiville järjestöille, joiden pääasiallinen tarkoitus on esittävään kulttuuriin liittyvien produktioiden tuottaminen. Yliopiston tuki on oma erillinen tukikokonaisuutensa, mutta sen jakamista koordinoidaan yhdessä ylioppilaskunnan kanssa. Yliopisto…

Tee Tampereesta parempi opiskelukaupunki – kerro näkemyksesi opiskelijoiden kuntavaaliohjelmaan!

TREY ja Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Tamko ovat valmistelemassa yhteistä kuntavaaliohjelmaa ensi vaalikaudelle. Ohjelman tavoitteena on varmistaa opiskelijoiden äänen kuuluminen Tampereen kaupungissa vuosina 2021-2025. Koko opiskelijayhteisö on aiemmin tänä keväänä saanut vaikuttaa luonnoksen alkutyöhön verkkoaivoriihen kautta. Nyt ohjelman ensimmäinen luonnos on…