Ajankohtaista

TREYn ensimmäinen vuosi on paketoitu – Edustajisto myönsi vastuuvapauden vuoden 2019 toimijoille!

Tampereen ylioppilaskunnan edustajisto kokousti 28. huhtikuuta. Kokouksessaan edustajisto vahvisti viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden Sajaniemen hallitukselle ja pääsihteeri Venla Monterille. TREYn ensimmäinen vuosi Tampereen ylioppilaskunnan ensimmäisen vuoden päätavoitteina oli luoda uutta opiskelijakulttuuria, rakentaa hyviä sidosryhmäsuhteita ja vakiinnuttaa…

TREY kommentoi Tampereen yliopiston rahoitusohjauksen mallia

TREY antoi lausunnon Tampereen yliopiston valmisteilla olevasta sisäisen rahoitusohjauksen mallista. Lausunnossa korostettiin strategiaan nojaavaa rahoitusohjausta ja laadukkaaseen koulutukseen kannustavia mittareita. Yliopiston sisäinen rahoitusohjauksen malli määrittää perusteet, joilla yliopistomme saama rahoitus jakautuu yliopiston sisällä. Malli on usein muodostettu OKM:n kansallista mallia…

Muutoksen keskellä riittävän hyvä oli tarpeeksi – opintovapaa toi tasapainon

Kevät on ollut kummallinen. Ei pelkästään sen vuoksi, että koronapandemia sitoo meidät koteihimme. Kevät on ollut minulle kummallinen, koska vietin siitä kaksi kuukautta opintovapaalla viimeistellen opintojani. Haluan blogissa jakaa ajatuksiani kokemuksistani, jotka vahvistivat omaa työskentelyäni muutoksessa. Toivon, että kokemukseni jakaminen…

Tampereen yliopiston tieteentekijät ja Tampereen ylioppilaskunta vetoavat — Tampereen yliopiston johtamisjärjestelmän ja johtosäännön uudistaminen käynnistettävä

Tampereen yliopiston hallitus lupasi viime marraskuun 2019 kokouksen yhteydessä, että se järjestää yliopistoyhteisölle keskustelutilaisuuden johtosäännöstä maaliskuun kokouksen yhteydessä. Vaikka kasvokkaista keskustelutilaisuutta ei näissä olosuhteissa voitu järjestää, haluamme muistuttaa johtosääntöä koskevan keskustelun tärkeydestä jo tämän kevään aikana. Me, Tampereen yliopiston tieteentekijät…

Haluatko mukaan tamperelaisen ylioppilasmedian ensiaskeleille?

TREYn uusi ylioppilasmedia alkaa ilmestyä syksyllä. Hae mukaan toimitusneuvostoon ja ole mukana vaikuttamassa median ensimetreihin! Ylioppilasmedian toimintaa ohjaa toimitusneuvosto. Sen tehtävänä seurata median toimintaa, tehdä mediaa koskevia päätöksiä ja pitää yhteyttä päätoimittajan kanssa. Neuvosto tekee päätökset muun muassa median ilmestymispäivistä,…