Ajankohtaista

Tavoitteena koulutuksellinen tasa-arvo: opiskelijavalinnan uudistuksestako ratkaisu?

Koulutuksen merkitys suomalaisen yhteiskunnan yhtenä tukipilarina on tunnistettu jo vuosikymmenten ajan. Suomalaisella koulutusjärjestelmällä on ylpeilty ja etenkin PISA-menestyksestä on jaksettu muistuttaa tasaisin väliajoin. Koulutusjärjestelmämme ei kuitenkaan ole täydellinen. Uusi hallitusohjelmakin tuo esille, kuinka eriarvoisuus ja erot oppimisessa näkyvät koulutuksessa vahvemmin…

TREYn bändipankki on avattu!

Kuulutko opiskelijabändiin ja haluaisitte esiintymään opiskelijatapahtumiin? TREY ja opiskelijajärjestöt järjestävät lukuvuoden aikana lukuisia tapahtumia, joissa tarvitaan erilaisia esiintyjiä. Ilmoita bändisi TREYn bändipankkiin, niin tapahtumien järjestäjät löytävät bändisi! Ilmoita yhtyeesi täällä. Ilmoittamista varten tarvitset bändin nimen ja yhteyshenkilön bändistä. Lisäksi voit…

Peräänkuulutamme korkeakoulurahoitukseen turbonappia!

Me opiskelijat vaadimme valtioneuvostolta lupauksien pitämistä ja toivomme vahvaa selkärankaa tulevissa budjettineuvotteluissa. Yliopistojen perusrahoitukseen luvattiin lisätä keväällä laaditussa hallitusohjelmassa 40 miljoonaa euroa. Sen sijaan valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk) talousarvioehdotuksessa vuodelle 2020 yliopiston perusrahoitukseen osoitettiin 10 miljoonaa euroa, samalla kun ammattikorkeakouluille…

Muistutus: ehdota jäsentä yliopiston hallitukseen!

Tampereen yliopiston hallituksen kahden jäsenen toimikaudet päättyvät vuoden 2019 lopussa, minkä vuoksi konsistori nimittää syksyllä hallitukseen kaksi uutta jäsentä. Konsistori on pyytänyt yliopistoyhteisöä ehdottamaan hallituksen jäsenehdokkaita 31.8. mennessä. Myös me opiskelijat voimme ehdottaa jäseniä, ja TREY kannustaakin kaikkia jäseniään tekemään…

Rakkaudesta lajiin – Tapahtumavastaavan kiitos

Kuten varmaan moni on huomannut, on TREYn hallitukseen avattu elokuun alussa täydennyshaku. Tästä saa syyttää allekirjoittanutta, sillä siirryin uusiin haasteisiin Espooseen ja näin ollen joudun haikein fiiliksin hakemaan edustajistolta vapautusta hallitusvastuista. Haluan kuitenkin kertoa vielä omin sanoin teille mitä tämä…