Ajankohtaista

Loppukesän aurinko lämmittää tänäkin vuonna

Etsin äskettäin sähköpostini Saapuneet-kansiosta jotakin pikkuinfoa ja törmäsin sattumalta ensimmäiseen yliopistolaisille välitettyyn ohjeistussähköpostiin koronavirusta koskien. Sen kilahtamisesta postilaatikkoon alkaa olemaan tasan vuosi aikaa. Myönnettäköön, että koronasta puhuminen ja kirjoittaminen on blogitekstinä kaikista matalimman aidan ylittämistä. Olen kuitenkin itse optimistinen tilanteen…

Yliopistojen autonomiaselvitys kannustaa yliopistodemokratian vahvistamiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama selvittäjäryhmä on luovuttanut 1.3.2021 selvityksensä, jossa arvioidaan yliopistojen hallinnollisen autonomian tilaa. Autonomia tarkoittaa yliopistojen itsehallintoa ja itsenäisyyttä valtiosta. Selvittäjäryhmän tehtävänä oli arvioida autonomian tilaa eri hallintomuotoisten yliopistojen sisällä sekä autonomian suhdetta perustuslain vaatimuksiin. Selvittäjäryhmä antaa selvityksen…

Vaikuta opintoihisi

Poikkeusoloissa opiskelu on sekä opiskelijoille että henkilöstölle tavallista kuormittavampaa, ja uusia opetusjärjestelyitä saatetaan tehdä nopeallakin aikataululla. Aina järjestelyt eivät mene aivan nappiin, joten opiskelijoiden on hyvä tietää, mihin tehdä tällaisissa tilanteissa. Ensinnäkin kaikilla kurssitoteutuksilla on oma palautekyselynsä, johon lähetetään linkki…

Haemme tuutoroinnin asiantuntijaa!

This position requires fluent skills in Finnish. Haluatko merkityksellisen työpaikan osana yliopisto-opiskelun aloittavien opiskelijoiden arkea? Palatko halusta päästä kehittämään tamperelaista yliopistoyhteisöämme tuutoroinnin ja vertaistuen kautta? Onko omat tuutoriajat jääneet sinulle mieleen ja haluat päästä antamaan oman panoksesi tuutorien kouluttamiseen? Tampereen…

TREYlle avoin Telegram-tiedotuskanava!

Olemme ottaneet käyttöön kaikille opiskelijoille avoimen Telegram-tiedotuskanavan, jonka kautta tulemme viestimään kaikkia opiskelijoita koskevista asioista! Telegram-tiedotuskanavalla tullaan viestimään ylioppilaskunnan ajankohtaisista asioista ja sillä tullaan tukemaan myös yliopiston viestintää esimerkiksi koronalinjauksiin ja muihin koko yhteisöä koskeviin teemoihin liittyen. Tiedotuskanavalle voi liittyä…