Opiskelijoiden tahtotila jäi huomioimatta koronalinjauksissa

Vetosimme yhdessä 61 opiskelijajärjestön kanssa Tampereen yliopiston johtoon ja korkeakouluyhteisön pandemiaryhmään opiskelijoiden kulkuoikeuksien palauttamiseksi viime viikolla. Korkeakouluyhteisön pandemiaryhmä kokoontui eilen 7.10. käsittelemään korkeakouluyhteisön koronalinjauksia loppuvuodelle, ja olemme valtavan pettyneitä siihen, että opiskelijoiden mielipidettä ei huomioitu päätöksenteossa. Opiskelijoiden kulkuoikeuksien rajoitusten jatkamista perusteltiin vallitsevalla koronatilanteella, seurannalla ja riskien minimoimisella. Samaan aikaan viranomaiset kuitenkin vähentävät rajoituksia ja yliopistollakin luovutaan henkilömäärien rajoituksista eri tiloissa. Tämä on mielestämme ristiriistaista.

Olemme erittäin pettyneitä siihen, että opiskelijoiden kulkuoikeuksia kampuksilla rajoitetaan edelleen ilman selkeitä ja tämänhetkiseen koronatilanteeseen suhteutettuja perusteita. Tehty linjaus sivuuttaa opiskelijoiden selkeästi ilmaiseman tahtotilan ja horjuttaa koko opiskelijayhteisön luottamusta yliopistoon. Ympärivuorokautiset aukioloajat ovat välttämättömiä normaalin opiskelijaelämän palaamiselle kampukselle, ja kuten koronakyselystämmekin ilmenee, yliopiston tilojenkäyttörajoitukset ovat vaikuttaneet negatiivisesti niin opiskelijoiden hyvinvointiin kuin opintoihin ja lisänneet yksinäisyyttä. Opiskelijoiden kulkuoikeuksien rajaaminen on myös vaikeuttanut opiskelijajärjestöjen toimintaa. On ikävää, että näitä tekijöitä ei huomioitu pandemiaryhmässä koronalinjauksia valmistellessa. Koemme, että päätöksellään yliopisto viestittää epäluottamuslauseen opiskelijoiden suuntaan: opiskelijoiden ajanvietto tiloissa on yliopiston näkökulmasta niin suuri riski, että sitä on valvottava ja rajoitettava. Yliopisto odottaa opiskelijoilta luottamusta omaan toimintaansa ja nyt olisi yliopiston aika luottaa opiskelijoihin.

Opiskelijoiden kulkuoikeuksien palauttaminen mahdollistaisi niin monimuotoisen opiskelun, riskiryhmäläisten turvallisemman kulun kampuksella, opiskelijajärjestöjen toiminnan kuin opiskelijoiden elintärkeät kohtaamiset. Nämä kaikki edellä mainitut eivät nyt toteudu kokonaan aukioloaikojen ollessa rajoitettuja. Tehdyllä linjauksella yliopisto ei edistä opiskelijoiden terveyttä tai turvallisuutta, vaan huonontaa niitä. Toivoimme loppuvuoden koronalinjausten  valmistelulta opiskelijoiden selkeiden toiveiden kunnioittamista ja vallitsevaan koronatilanteeseen suhteutettuja linjauksia, mutta näitä ei tällä kertaa saavutettu.

Opiskelijoiden vetoomus löytyy TREYn nettisivuilta täältä

Intra-uutinen uusista koronalinjauksista täällä

TREYn koronakyselyn tulokset TREYn nettisivuilla täällä

Lisätietoja: Pääsihteeri Venla Monter, paasihteeri@trey.fi, 050 361 2854