TREYn uusia työntekijöitä keväällä 2021!

TREYn toimisto on tänä keväänä saanut taas uusia kasvoja opiskelijoiden asioiden edistämiseen, joten esitelläänpä heidät!

 

Jenna Koskelo, kääntäjäharjoittelija

Ensimmäisenä esittelyssä tämän kevään kääntäjäharjoittelijamme Jenna Koskelo. Viestinnän kaksikielisyys on hyvin tärkeää TREYn toiminnassa, joten kääntäjä on monessa paikassa korvaamaton. Jenna toimi TREYn kääntäjänä tammikuusta alkaen kevään ajan. Miten tämä kevät on sujunut?

”Hyvin, vaikkakin tosi nopeasti”, vastaa Jenna. Jenna Koskelo”Olen päässyt tutustumaan toimiston väkeen hyvin etätyöskentelystä huolimatta. Käännöstehtävien monipuolisuus on yllättänyt.”

Jenna kertoo erikoistuneensa kääntäjäopinnoissaan nimenomaan esimerkiksi lain ja hallinnon teksteihin, mutta TREYllä käännettäväksi on tullut asiasisältöjen lisäksi paljon myös vapaamuotoista sisältöä. Hän teki kääntäjän työnkuvan kehittämistä muutenkin. Jennan matka jatkuu harjoittelijapestin jälkeen sarjakuvakäännösaiheisen gradun kirjoittamisen parissa. Kiitos Jennalle tärkeästä työpanoksesta TREYn toimintaan!

 

Eli Harju, Visiirin toimitusharjoittelija

Myöskään TREYn ylioppilaslehti Visiiri ei pyörisi yksin päätoimittajan ja AD:n voimin. Vasta viime syksynä aloittanut Visiiri on hyvää vauhtia valtaamassa jalansijaa Eli Harjukorkeakouluyhteisössämme, ja tätä matkaa on evästänyt tämän kevään toimitusharjoittelijana toiminut Eli Harju. Myös Eli kertoo kevään kuluneen hyvin nopeasti.

”Mukavaa on ollut Visiirin toimituksen rento meininki”, kertoo Eli. ”Suosikkijuttuihini on lukeutunut esimerkiksi yliopiston tutkimustyöstä kirjoittaminen.”

Toimittajan työhön kuuluu paljon ihmisten kanssa toimimista, mitä etäaika on vaikeuttanut, mutta siitäkin on Eli mukaan selvitty. Toimittajan työ on jatkuvaa uuden oppimista, ja Eli kertookin kokeneensa kevään aikana paljon uutta. Kollegat vahvistavat Elin jättäneen Visiiriin oman kädenjälkensä persoonallisella kirjoitustyylillään. Kiitos Elille opiskelijoiden äänenkannattajana toimimisesta sekä panoksestasi Visiirin toimintaan sen alkutaipaleella!

 

Jussi Kekki, tapahtumatuottaja

Kahden harjoittelijan lisäksi TREYllä on aloittanut keväällä kaksi uutta vakituista työntekijää. Ensimmäinen heistä on uusi tapahtumatuottajamme Jussi Kekki, joka aloitti tapahtumasektorin osana kevään kiireisimpään aikaan, juuri ennen Wappua. Miten työt ovat lähteneet sujumaan?

”Olihan tämä aloitus todella hektinen”,Jussi Kekki nauraa Jussi. ”On ollut huikeaa päästä tekemään merkityksellistä työtä opiskelijayhteisön eteen heti näin alusta asti. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin Wappu järjestyi ja kuinka opiskelijat lähtivät Wappun järjestämiseen mukaan.”

Vaikka Jussi on opiskeluaikanaan ehtinyt tehdä jo paljon tapahtumia, uskoo hän TREYllä työskentelyn opettavan vielä paljon. Vaikka pandemian päättymistä jo innokkaasti odotetaan, on Jussi varma, että etäajasta jää joitakin oppeja myös tulevien tapahtumien järjestämiseen. Jatkossa Jussi haluaa osallistua vapaaehtoiskentän aktivointiin ja tuoda esiin opiskelijayhteisön potentiaalin kulttuurin tuottajana ja ylläpitäjänä. Jäämme innolla odottamaan tulevia tapahtumia!

 

Annina Kipponen, tuutoroinnin asiantuntija

Uusien opiskelijoiden vastaanotto syksyllä on yksi vuoden kohokohdista. Uusien opiskelijoiden tuutorointia tulee tästä eteenpäin TREYllä koordinoimaan uusi tuutoroinnin asiantuntijamme Annina Kipponen. Annina on Tampereen yliopiston oma alumni ja tutkinut opiskelijan kiinnittymistä yliopistoyhteisöön. Osuvampaa osaajaa saisi tuutoroinnin asiantuntijaksi siis hakea!

Annina Kipponen
Photo credits: Laura Iisakka

”Uuteen työyhteisöön on päässyt hyvin mukaan etäilystä huolimatta, ja omaa osaamistani on päässyt hyödyntämään heti alusta lähtien”, kertoo Annina. ”Kevät on ollut työntäyteinen, sillä esimerkiksi tuutorikoulutuksia lähdettiin järjestämään juuri aloitettuani.”

Anninan tavoitteena on vahvistaa hyvinvoinnin tärkeyden näkökulmaa tuutoroinnissa. Lisäksi hän visioi kansainvälisten opiskelijoiden tuutoroinnin kehittämistä. Annina uskoo voivansa ammentaa tuutorointiin oppeja myös taideharrastuksistaan ja eksperssiivisen taideterapian opinnoistaan. Tulevat fuksit ja tuutorit ovat siis hyvissä käsissä jatkossakin. Toivotamme myös Anninan lämpimästi tervetulleeksi TREYlle!

 

Wapputirehtöörit

Jennan, Elin, Jussin ja Anninan lisäksi tänä keväänä meillä on ollut projektityöntekijöinä Wapputirehtöörit Jesse ja Markus, joihin voit käydä tutustumassa tästä uutisesta!