Ajankohtaista

Hae nyt uutta kansainvälisyystukea järjestöllesi!

Tampereen yliopiston koulutuksen ja oppimisen palvelut avaa haettavaksi 30 000 euron tuen TREYn yhdistysasemassa oleville järjestöille. Yliopiston tuki on oma erillinen tukikokonaisuutensa, mutta sen jakamista koordinoidaan yhdessä ylioppilaskunnan kanssa. Yliopisto haluaa tukisummalla tukea ja kannustaa opiskelijajärjestöjä opiskelijoiden kansainvälistymistä lisääviin toimenpiteisiin.…

Lue lisää

Ei pelkkää pöhinää

Kesäkuu on jo pitkällä, ja monet opiskelijat porskuttelevat kesätyössä tai työharjoittelussa. Duunis töis menee omakin kesäni, lukuun ottamatta elämäni ensimmäistä palkallista kesälomaa. Opiskelija-Meerille kesäloma tarkoitti töitä (tai viimeisimpänä gradua ja yliopiston kirjastossa asumista), mutta onneksi lomantynkiä sai pidettyä pitkin vuotta.…

Lue lisää

Opiskelijoiden voitot ja tappiot – analyysi hallitusohjelmasta

Parisataa sivua tavoitteita ja keinoja, miten saadaan aikaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Sitä on 3.6. julkaistu neuvottelutulos hallitusohjelmasta. Ohjelma alkaa kuudella lupauksella politiikan uudistamisesta – jatkuva oppiminen, vuorovaikutus, pitkän aikavälin tavoitteiden asettaminen, tietopohjainen politiikka, syrjimättömyys ja sukupolvien välinen…

Lue lisää

Suljettujen kerhojen yhdenvertaisuustavoitteet 2019-2021

“Ylioppilaskunnan yhdistysasema on kahdeksalla järjestöllä, jotka toimivat valitsemalla jäsenensä ilman selkeitä kriteereitä. Osalla näistä järjestöistä varsinaisiksi jäseniksi valitaan vain yhtä sukupuolta. Lisäksi järjestöjen nykyinen jäsenvalintamalli yhdessä niiden korkealle arvostetun aseman kanssa on omiaan lisäämään ulkopuolelle jäämisen kokemuksia yhteisössä. —” TREYn…

Lue lisää

Hallituksen jäsen Max Liikan puhe valmistujaisissa 7.6.2019

Arvoisa rehtori, provosti, dekaanit. Hyvät vastavalmistuneet. Tampereen ylioppilaskunta TREYn puolesta haluan onnitella teitä tutkinnon loppuun suorittamisesta. Tämä on monella tapaa merkittävä päivä. Opiskeluajan yliopistossa sanotaan olevan elämän parasta aikaa. Syitä tähän voi olla monia: vieraskielisen metodikirjallisuuden parissa kahlaaminen, missattujen luentojen…

Lue lisää