Ajankohtaista

Hallituksen jäsen Max Liikan puhe valmistujaisissa 7.6.2019

Arvoisa rehtori, provosti, dekaanit. Hyvät vastavalmistuneet. Tampereen ylioppilaskunta TREYn puolesta haluan onnitella teitä tutkinnon loppuun suorittamisesta. Tämä on monella tapaa merkittävä päivä. Opiskeluajan yliopistossa sanotaan olevan elämän parasta aikaa. Syitä tähän voi olla monia: vieraskielisen metodikirjallisuuden parissa kahlaaminen, missattujen luentojen…

Kopoilu vei lopulta enemmänkin kuin pikkusormen

Muistan vieläkin, kun ”muutama” vuosi sitten kävelin varahallopedina ensimmäiseen kemian opetuksen kehitysryhmän kokoukseen. Pieni pelko siitä, osaako sitä nyt kuitenkaan toimia kokouksessa niin kuin pitäisi ja missä kohtaa saa tai pitää sanoa jotain. Kokouksen jälkeen koin, että osallistumisestani ei ollut…

Mediatottumus- ja opiskelijamediakyselyn tulokset

Tampereen ylioppilaskunta (TREY) selvitti yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Tamkon kanssa tarvetta mahdolliselle yhteiselle korkeakouluyhteisön opiskelijamedialle yhteisellä kyselyllä. Kyselyn tuloksiin pääset tutustumaan alla sekä tarkemmin tästä raportista!

Toiminta-avustushaku 7.6.-1.7.

TREY jakaa vuonna 2019 järjestöilleen 80 000 euroa toiminta-avustuksia. Summasta puolet jaetaan järjestön taloudellisen tarpeen mukaan ja puolet toiminnan laadun perusteella. Avustuksista on säädetty Yhdistysohjesäännössä ja vuoden 2019 kannustavan osan kriteereissä. Toiminta-avustushaku järjestöille on auki 7.6.-1.7. ja samaan aikaan on…

Hallitusneuvotteluissa löytyi sama suunta

SDP, Keskusta, RKP, Vihreät ja Vasemmisto ovat viettäneet Säätytalolla intensiivisiä ja hikisiä viikkoja hallitusneuvotteluissa työstämässä nelivuotista hallitusohjelmaa, joka toimii Valtioneuvoston raamattuna tulevalla hallituskaudella. Säätytalon edestä on voinut bongata erilaisia sidosryhmiä muistuttelemasta vaalien alla tehdyistä lupauksista ja framilla olleista aiheista. Näistä…