Minustako halloped?

Vuosi on 2018 ja tamperelaisten yliopistojen ja ylioppilaskuntien yhdistyminen on edessä. Mutta kuka valvoo opiskelijoiden etuja uusissa tiedekunnissa tai yleisesti tulevan yliopiston hallinnossa? Keväällä 2018 aloitettiin isoin halloped-projekti mitä TTYY:llä ja Tamylla oli koskaan nähty. Kahden ylioppilaskunnan jäsenistöistä piti kerätä…

Lue lisää

Lukukausimaksut eivät ole ainoa uhka maksuttomalle koulutukselle

Mistä keskustelemme, kun keskustelemme koulutuksen maksullisuudesta? Minulle ja varmasti myös monelle muulle ajankohtaista koulutuspoliittista keskustelua seuranneelle ensimmäinen mieleen nouseva asia ovat lukukausimaksut. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tällä kirjoituksella ottaa kantaa lukukausimaksuihin, vaan nostaa esiin huolestuttavia kehityssuuntia, jotka jäävät polarisoituneen lukukausiväittelyn…

Lue lisää

Ajatuksia pelosta ja luottamuksesta

  Kahdeksanvuotiaana tiesin Että maailma tuhoutuu Kaksintaistelussa suurvaltojen – Ultra Bra Nuorisobarometrin mukaan jopa kolme neljästä suomalaisnuoresta kertoo kokevansa melko paljon tai erittäin paljon epävarmuutta tai turvattomuutta ilmastonmuutoksen vuoksi, ja tämä rapauttaa heidän luottamusta tulevaisuuteen. Facebook-ryhmissä kiertää edelleen kyselyt siitä,…

Lue lisää

Wappu on mielentila

Tällä hetkellä Wappu alkaisi pikkuhiljaa olla juhlittu: Teemunkierros kierretty, fuksit kastettu, Wappuvalat vannottu ja skumpat juotu. Nyt ei kuitenkaan niin ole. Monelle tilanne on varmasti aiheuttanut harmitusta ja peruuntuneita suunnitelmia. Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen: Wapun siirtyminen on…

Lue lisää