Hyvät läsnäolijat, dear university community members,
upeaa uutta lukuvuotta teille kaikille. Erityisesti haluan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uudet opiskelijat, jotka ovat juuri aloittamassa matkansa tässä tamperelaisessa yliopistoyhteisössä.
I am Noora Hakulinen, and I am currently the Chair of the Board of the Student Union of Tampere University. I just started my sixth university year. So, you could say I have mastered the art of “just one more year!”. During these five years I have learned a thing or two about this university. I would now like to share these observations with you and make three claims.
First claim: a university is not just a building. Of course, there are endless walls, ceilings and floors, and I still get lost in the corridors they form from time to time. Instead, it is the individuals who work and study there who make up the university. The university comes alive when we discuss, teach and learn. All of you make up this university. This is probably the easiest of my arguments to grasp, so let’s move on to the next one.
Second claim: university is not just a school. Of course, it is a place to get degrees, but it is also a place to grow up and learn about yourself. And the worst part is, whether you’re here for a while or for decades, learning and growing never stops.
Jos heittäytyisin oikein runolliseksi, maalailisin teille kuvia innovaatioista, ideoista ja kriittisestä ajattelusta. Inspiroivista luennoista, joilla tajuaa, kuinka rajoittunutta oma ajattelu on ollut. Kuinka tajunnanräjäyttävää on istua luennolla ja ymmärtää vihdoin, mitä tarkoittavat paradigma ja diskurssi. Vaikka minun kai nyt kuuluisi sanoa, että sivistyssanat ja tutkimus ovat yliopistoelämän suola, en kuitenkaan tarkoittanut oppimisella ja kasvamisella vain näitä asioita. Tarkoitin todella itsensä etsimistä, joukkoon kuulumista ja paikkansa löytämistä.
Uskallan väittää, että moni meistä opiskelijoista yhä muistaa, miltä tuntuu ensimmäistä kertaa osallistua oman järjestönsä varaslähtöön, haahuilla ensimmäiselle luennolle ja katsoa suunnilleen jokaista käytävillä vastaantulevaa vertaista ylöspäin. Miten on mahdollista, että kaikki muut ovat niin fiksun ja aikuisen näköisiä, mutta itsellä on lähinnä maailman suurin huijarisyndrooma?
Jos sinulla on nyt tällainen olo, se on ihan ok. Parin vuoden päästä se olet luultavasti sinä, joka näillä sanoilla lohduttaa uutta opiskelijaa. Se kuuluu yliopiston kiertokulkuun.
Haluaisin kuitenkin uusien opiskelijoiden lisäksi kannustaa myös vähän vanhempia tieteenharjoittajia reflektoimaan omaa polkuaan tässä yhteisössä. Muistan yhä lukiossa kuulleeni Dunning-Kruger -ilmiöstä eli ylivertaisuusvinoumasta. Olen toki sen jälkeen oppinut, ettei tuo ilmiö välttämättä pidä ihan täysin paikkaansa, mutta sen perusideasta voi silti inspiroitua.
Käytännössä ilmiö toimii seuraavanlaisesti: Kun olet hyvin alussa jonkin taidon oppimisessa, luulet todennäköisesti olevasi parempi kuin olet. Tämä johtuu siitä, ettet tiedä vielä, mitä kaikkea teet väärin ja kuinka paljon voisit osata. Kun opit aiheesta lisää, alat tajuta, että oletkin paljon kuviteltua huonompi ja itsetuntosi kokee kolauksen. Ajan kanssa taitosi kuitenkin karttuu ja ymmärrät hiljalleen, millä tasolla kyseisessä taidossa todella olet.
Warning! What I am about to say next will probably resonate with all researchers here. Here it comes: It’s really nice when you feel you are good at something. Or to feel like you know more than others. That’s why it’s also quite disappointing to realise that things are much more complex than you thought. But it is true! The world is a complex place, full of different ideas and thoughts. So, never think you are ready. Never think that you know everything about something. Because then your learning stops. That is a dangerous thing to happen, because the world wont stop. It is still constantly changing. I want to challenge everyone to dare to open their eyes and ears to new things again and again. And keep in mind, that sometimes a professor can learn from a student.
My third and final claim: Universities have other responsibilities than teaching.
Dear students, your time at university not only shapes your own future, but you can also influence the way this society develops.
Kuten ehkä alussa kerroin, toimin ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Ylioppilaskuntia ohjaa yliopistolaki, jonka lähes sadasta pykälästä yksi on pyhitetty ylioppilaskuntia varten. Lakiteksti luultavasti tylsistyttäisi teistä valtaosan, joten lainaan vain lyhyesti lempikohtaani tuosta pykälästä 46. Kyllä, minä olen nyt se ihminen, jolla on lakipykälistä lempikohtia. Siinä sanotaan, että “ylioppilaskunnan tulee osallistua yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen”. Eli minun tehtävänäni on työkavereideni ja koko yliopiston kanssa kasvattaa opiskelijoita. Meistä halutaan lain mukaan aktiivisia, valveutuneita ja kriittisiä kansalaisia.
Opiskeluaika on erinomainen mahdollisuus kehittää itseään aktiivisena kansalaisena. Aktiivinen kansalaisuus ei tarkoita vain äänestämistä vaaleissa, vaan se voi olla esimerkiksi osallistumista järjestötoimintaan, vapaaehtoistyötä, tutkimuksen tekemistä tai vaikuttamista paikallispolitiikassa. Yliopistoyhteisö tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa. Ottakaa siis nämä tilaisuudet vastaan ja olkaa aktiivisia. Älkää pelätkö ottaa kantaa niihin asioihin, jotka ovat teille tärkeitä.
When I came to this university, I quickly realised that critical thinking is constantly encouraged. Criticism does not mean negativity. Instead, it is questioning and assessing the reliability of information. It encourages you to look at things in depth and from different perspectives. There is rarely only one right answer, so I recommend challenging your own views and having difficult conversations.
Opiskelijat ovat yhteiskuntamme tulevaisuus. Mutta se ei tarkoita, että opiskelijoiden asema olisi itsestäänselvyys. Oikeutemme laadukkaaseen opetukseen, toimeentuloon ja hyvinvointiin ovat asioita, joiden eteen on taisteltu, ja joiden puolesta meidän on edelleen tehtävä työtä. Ylioppilaskunnan kuuluu pitää huolta siitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu päätöksenteossa niin yliopiston, kaupungin kuin valtakunnankin tasolla. Mutta jokainen teistä voi myös omalta osaltaan olla mukana edistämässä näitä asioita, olitpa sitten opiskelija tai et. Kaikista tärkeintä on halu ymmärtää toisia ja kyky asettua toisen asemaan.
Let us be, together, the force that changes the world. Universities should not just be defenders of old traditions, but enablers of change. So, embrace this year with enthusiasm.
Osallistukaa, vaikuttakaa ja antakaa tämän yhteisön muuttaa teitä, mutta uskaltakaa myös muuttaa sitä.
Ihanaa lukuvuotta kaikille, have a great semester. Thank you, kiitos.
Picture: Jonne Renvall, Tampere University