Hallopedinä olet yliopistoyhteisömme ytimessä!

Lähdin hallopediksi (hallinnon opiskelijaedustaja) täydennyshaussa 2022. Päädyin varajäseneksi koulutusneuvostoon sekä yhteiskuntatieteiden tiedekunnan (SOC) tiedekuntaneuvostoon. Aika tuntui oikealta ja tehtävät mielekkäiltä, vaikka jännitinkin, riittääkö osaamiseni ja aikani vastuullisten tehtävien hoitamiseen.

Keväällä 2024 toimin samojen toimielinten varsinaisena jäsenenä. Nopeasti varajäsenenä huomasin, ettei kyse ole rakettitieteestä vaan enemmänkin uskalluksesta. Hallopedinä toimiminen vie oman aikansa, mutta vastineeksi siitä saa arvokasta vaikuttamiskokemusta ja konkreettisen mahdollisuuden vaikuttaa tiedekunnan ja koko yliopistoyhteisön asioihin. Halloped-tehtävissä pääsee tutustumaan laajasti yliopiston eri toimijoihin ja edustamaan jotain itseään suurempaa – kaikkia opiskelijoita.

SOC:n tiedekuntaneuvostossa olen osallistunut aktiivisesti keskusteluihin sekä päätöksentekoon. Vaikka esityslistoja katsomalla voisikin ajatella, että toimielimissä käsiteltävät asiat eivät liippaa lähellekään opiskelijoiden arkea, on ollut ilo huomata, että myös tiedekuntaneuvoston muita jäseniä lähtökohtaisesti kiinnostaa opiskelijoiden asiat. Siksi on tärkeää, että tiedekuntaneuvostojen halloped-paikat täyttyvät, ja että paikoilla on moninainen joukko eri tutkinto-ohjelmien edustajia fuksista n. vuoden opiskelijaan. Näin taataan mahdollisimman kattava edustus opiskelijan arjesta.

Koulutusneuvostossa sen sijaan olen päässyt paneutumaan yliopistomme koulutuksen kiemuroihin. Vaikka neuvosto ei teekään päätöksiä, on sillä keskeinen rooli valmistelevana toimielimenä konsistorin päätöksentekoon. Koulutusneuvosto onkin koulutuksesta kiinnostuneelle parhaita aitiopaikkoja osallistua yliopistomme suunnan määrittämiseen. Kokoukset ovat myös oiva väylä välittää viestiä tiedekuntiin ja yliopiston hallintoon, sekä tuoda esiin opiskelijoihin laajasti vaikuttavia asioita, jotka olisivat muuten saattaneet hallinnon kiemuroissa jäädä huomaamatta.

Vaikka olemme kaikki osa samaa yhteisöä, on opiskelijan arki monille yliopistolla työskenteleville vierasta. Hallopedien tärkeimpänä tehtävänä näenkin sen, että korostamme opiskelijoiden roolin merkitystä yhteisössämme. Ei ole niin pientä opiskelijoiden arkeen vaikuttavaa asiaa, joka ei ansaitsisi päätyä yliopiston johdon korviin – oli kyse sitten opetustarjonnasta, tutkinto-ohjelmista ja niiden valintaperusteista, tai tiedekuntien taloudesta.

Vaikka yliopistohallinnon asiat voivat tuntua hankalilta, en kadu hetkeäkään, että hain hallopediksi. Apua ja tukea on saatavilla niin muilta toimielimen jäseniltä ja puheenjohtajalta kuin myös ylioppilaskunnalta.

Ilman hallopedejä ei ole yliopistodemokratiaa ja ilman yliopistodemokratiaa meillä ei ole yliopistoyhteisöä.

Onni Härkönen, yhteiskuntatieteiden tiedekuntaneuvoston ja koulutusneuvoston jäsen 2023–2024

 

Kuva: Annika Nevanpää