TREYn puheenjohtajan Anniinan puhe Wappuvalassa

Hyvä Wappukansa! Arvon opiskelijat sekä muut rakkaat tamperelaiset.

Dear fellow students and people of Tampere!

Vappu on ihana asia. Työn, kevään, ylioppilaiden juhla. Opiskelemaan tultuani aloin kuitenkin nähdä myös jotain muuta – Wapun, tuplaweellä. Tuon yhteisöllisyyden festivaalin, Suomen Suurimman Wapun. Tänä vuonna WelhoWappu on taikonut meidät keskelle kevään paratiisia, jossa kolme tuhatta teemunkierrospassia loppuu kesken. TREYn piirissä toimivat järjestöt ovat tuottaneet yli sata tapahtumaa, ja Suomen Suurin Wappu on taas suurempi kuin koskaan!

Uusille opiskelijoille monesti hypetetään Wappua, ja jää sellainen kuva kuin se olisi jotain ihmeellistä, maagista, jota ei voi muualla kokea. Minä olen ainakin kokenut Wapun taian. Vastaantuleva haalarikansa bailaa ja aiheuttaa hymyilyä ympärillään. Uusia tuttavuuksia ilmestyy kuin itsestään. Leikkimielisyyttä on ilmassa.

Monesti ajattelee omasta alastaan tai porukastaan, että tässä on me, ja muualla ovat nuo toiset. Keskittyy eroihin. Ja on totta, että Tampereella Wappua on juhlittu yli 60 vuotta, joten joukkoon mahtuu valtava määrä erilaisia perinteitä ja moninaista opiskelijakulttuuria.  Osalla on jo Minna Canthin kukituksen jäljiltä yo-lakki päässä ja osa laittaa teekkarilakin päähän keskiyöllä. Osalla on haalarit jo kasvamassa kahden viikon rupeaman jälkeen ihoon kiinni ja osa menee ihan farkuilla. Erilaisuutemme on rikkaus, mutta meitä kaikkia myös yhdistää yksi asia – Tamperelainen opiskelijuus.

Viimeistään Wappuna on aika katsoa opiskelijoita sellaisina kuin me kaikki ollaan. Me opiskelijat. Ei niitä ja noita, ei tuon ja tän värisiä haalareita, vaan me kaikki yhdessä, samassa sopassa. Jos yksi iloitsee, me iloitaan hänen mukanaan. Jos yksi kokee vastoinkäymisen, me autetaan häntä. Luota muihin ja ole myös muille luottamuksen arvoinen. Jos jotain olen oppinut tamperelaisesta opiskelijakulttuurista, niin se on meidän ”kaveria ei jätetä” -asenne. Erityisesti nyt, kun opiskelijoiden mielenterveyttä koetellaan ja avunsaanti on vaikeaa, sen merkitys kasvaa entistä isommaksi. Muistetaan siis tamperelainen opiskelijahenki ja toisista välittäminen niin vaikeina hetkinä kuin näin Vappunakin, myös itseämme kohtaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni on kokenut jo Wapun taian tämän Wapun aikana. Jos et vielä ole, tervetuloa joukkoon! Viivyit sitten vain tämän puheen ajan tai aina Wapun kaatoon saakka, olet tervetullut. Suosittelen jokaista kokeilemaan Wapun aiheuttamaa vapautta – ehkä tänään voisi olla se päivä, kun bailaat täysiä, tutustut uuteen ihmiseen tai meet mukaan hyvämieliseen hölmöilyyn. Ollaan tänäkin Vappuna ylpeitä opiskelijuudestamme ja näytetään se Tampereella – pirteästi juhlien ja ympärillä olevat ihmiset avoimesti ja arvostavasti kohdaten.

Dear friends, today marks the beginning of the two cheerful days and one sleepless night of celebration. Wappu is the happiest student holiday of the year, celebration of work and studying, celebration of equality, celebration of spring and the first warm days of the year. Let us cherish the unique Wappu spirit and most of all the friends and community around us. Let’s take care of each other and make sure, that Wappu is joyful and safe for all of us.

During today and tomorrow we shall have many significant events around the city. The statue of Minna Canth has gotten its flowers as a celebration of equality, and around midnight, a teekkari cap will be laid on the head of the Kultakutri statue. On behalf of the students of Tampere, I warmly welcome all Vappu-people to celebrate these moments with us!

Koko tamperelaisen opiskelijayhteisön puolesta toivotan kaupungin wappukansan lämpimästi tervetulleeksi viettämään tämän ja huomisen päivän merkittäviä juhlan hetkiä meidän opiskelijoiden kanssa!

Wapun kahden päivän ja nollan yön mittainen loppuhuipennus on nyt edessämme.

Rakkaat kanssaopiskelijat, vannokaamme yhteen ääneen Wapun vala!

Me vannomme

kautta Tammerkosken ja Pispalanharjun,

unohtamatta rievää ja mustaamakkaraa,

näin vapun alkaessa,

että me teeskentelemättä

heittäydymme sen vietäväksi,

häiritsemättä toisten ilonpitoa!

Hyvä wappukansa, nyt on oiva hetki halutessanne korkata pullot kuohuvaa. Tampereen ylioppilaskunnan puolesta toivotan kaikille iloista ja vähälumista vappua! Skål!

– TREYn puheenjohtaja 2023 Anniina Honkasaari