Entä Wappu?

Uusi vuosi, uusi ylioppilaskunta ja muutokset toivat monille yhden kysymyksen huulille: “Entä Wappu?”

Wappu on todella ihmeellinen ilmiö. Suurin osa heistä, jotka siinä ovat olleet jollain tavalla mukana, voivat varmasti yhtyä lauseeseen “Wappu on ihmisen parasta aikaa”. Mutta itse olen ainakin huomannut, kun yritän sitä hohtoa selittää omille vanhemmilleni, en pysty siihen. Wappu on jotain mitä täytyy vain yksinkertaisesti itse kokea.

Tampereen Wappu on yli kaksiviikkoinen tapahtuma, joka sisältää joka päivä useita eri tapahtumia. Tänä vuonna ylioppilaskunnan Wapussa tapahtumia on 104 ja järjestäjinä useat kymmenet eri järjestöt. Nämä tapahtumat ovat avoimia kaikille opiskelijoille. Näiden lisäksi monilla järjestöillä on omia wappuviikkojansa, johon sisältyy enemmän omille jäsenille suunnattuja tapahtumia. Koko yliopistossa tapahtumia saattaa olla siis jopa 200 muutamaan viikkoon. Wapun aikaan kampuksilla on olemassa ihan omanlaista yhteisöllisyyttä, kun opiskelijat heräävät kevääseen. Myös monet luennoitsijat ja opettajat saattavat olla astetta iloisempia, onhan Wappu koko yliopistoyhteisön juhla.

Kun aloitin TREYn hallituksessa, oli minulle selkeää, että tämän vuoden Wappu on erittäin merkityksellinen. Sen lisäksi että Wappu on minulle tärkeä tapahtuma henkilökohtaisesti, nyt ensimmäistä kertaa Wappu järjestetään yhteisenä kaikille Tampereen yliopisto-opiskelijoille ja minä, pieni tapahtumista vastaava ihminen olisin sen kaiken keskiössä. Tämä kuitenkin toi mukanaan myös jonkin verran haasteita, jotka johtuivat suurelta osin yhdestä määreestä: Aika.

Kevät nimittäin tuli nopeaa ja tapahtumien teko on ajan suhteen hyvinkin armotonta. Tässä Wapussa on nimittäin poikkeuksellista se, että meillä ei ollut valmista to-do listaa mitä olisimme voineet vain toteuttaa ja olla varmoja että tämä toimii. Monet asiat, jotka olivat ennen osalle perinteitä, olivat nyt vaakakupissa ja jokaisen asian kohdalla kysyin itseltäni ja muilta “miksi näin ollaan tehty, voimmeko tehdä jotain paremmin?”. En halunnut tehdä mitään vain koska “näin on aina ennenkin tehty”, sillä halusin että uudessa ylioppilaskunnassa asiat tehdään uudella tavalla. Tämä ei toki tarkoita sitä, että pyörää tulisi keksiä uudelleen, vaan että jokainen päätös on oltava myös perusteltavissa ja että uskalletaan tehdä kokonaan uusia juttuja. Kunnes tuli se hetki, kun oli vain pakko alkaa tekemään eikä enää miettiä. Jossain vaiheessa oli myös pakko todeta, että nyt kokeillaan ja tämän jälkeen ollaan viisaampia.

Vaikka kevät on ollut kiireinen ja Wappu ei ole täydellinen, niin moni asia on mennyt putkeen ja Wappu tulee tänäkin vuonna ja isoimpana koko Suomessa. Se on aikamoinen titteli, vai mitä? Olen erittäin ylpeä meidän Wapputiimistä, jotka tekevät kanssani Wappua ja olen iloinen kuinka mahtavasti lukuisat eri järjestöt on lähtenyt mukaan yhteisen Wapun tekemiseen.

Tänä vuonna tehdään monessa asiassa pohjatyötä, ja lopullinen työn jälki alkaa näkymään vasta useamman vuoden päästä. Haluan itse nähdä viiden vuoden päästä aidosti koko yhteisön Wapun, jolloin ei enää kampusrajoja tunneta.

 

Tähän loppuun haluan antaa vielä omat pienet vinkkini Wapun viettoon:

  1. Tutustukaa muihin ihmisiin tapahtumissa. Tämä on loistava tilaisuus tutustua ihmisiin eri kampuksilta ja avartaa omaa maailmaansa.
  2. Muistakaa juoda vettä. Wappua voi viettää myös täysin vesilinjalla
  3. Pidetään huolta että kaikilla on hauskaa
  4. Haalarit on paras vaate Wappuna

 

Näihin sanoihin, oikein hyvää Wapun alkua kaikille <3

-Eeva ”Eevuli” Ylimäki, tapahtumavastaava