Muistan vieläkin, kun ”muutama” vuosi sitten kävelin varahallopedina ensimmäiseen kemian opetuksen kehitysryhmän kokoukseen. Pieni pelko siitä, osaako sitä nyt kuitenkaan toimia kokouksessa niin kuin pitäisi ja missä kohtaa saa tai pitää sanoa jotain. Kokouksen jälkeen koin, että osallistumisestani ei ollut mitään hyötyä ja vain tuhlasin omaa aikaani. Näin on varmasti käynyt monella muullakin.
Seuraavalla kerralla, kun osallistuin kokoukseen, oli minulla jo hieman enemmän ajatusta siitä, miten se kokous oikein toimii, kiitos ylioppilaskunnan perehdytysten. Osasin avata suuni oikeaan aikaan ja minulta jopa kysyttiin mielipidettä asioihin. Kokouksessa myös kysyttiin opiskelijoiden kuulumisia ja olin siinä kohtaa iloinen, että olin kiltahuoneella ennen kokousta jutellut opiskelukavereiden kanssa ja he olivat kertoneet ongelmistaan. Suurin voiton tunne siitä kokouksesta tuli muutama viikkoa myöhemmin, kun suurin ongelma, josta puhuttiin, oli ratkaistu ja juuri niin kuin olin esittänyt sitä opetushenkilökunnalle. Vaikka asia ei ollut labrakurssin kesätoteutuskerran lisäämistä kummoisempi, koin ensimmäistä kertaa pystyväni vaikuttamaan yliopiston toimintaan ja opiskelijoiden olojen parantamiseen.
Hallopedina toimiminen oli myös yksi syy siihen, että kopoilu vei lopulta enemmänkin kuin pikkusormen. Mahdollisuus päästä vaikuttamaan opiskeluoloihin, yliopiston opetus- ja koulutusasioihin sekä muuhun toimintaan. Vaikka aloitin halloped-toiminnan hieman vanhempana kuin monet muut, koen sen olleen erittäin hyvä ratkaisu. Erilaisissa kokouksissa toimimistapojen, vaikuttamiskeinojen ja yliopiston toiminnan ymmärtämisen lisäksi olen saanut enemmän itseluottamusta toimia vaikeissakin tilanteissa. Aloittaessani halloped-uran en todellakaan ollut mikään vaikuttamisen tai kokoustamisen konkari ja näin useamman vuoden jälkeen opin joka päivä vieläkin uusia asioita. Hallopedina toimiessa kuitenkin kasvoin kokous kokoukselta ihmisenä ja vaikuttajana.
Hallopedina toimimisen jälkeen en pystynyt päästämään koposta irti vaan TTYY:n koposihteerin paikan auetessa, oli se sitten menoa. Kopoilu vei pikkusormen lisäksi koko sydämen ja nyt puolentoista vuoden työuran jälkeen olen huomannut tämän työn olevan itselle sopiva kutsumusammatti. Kaiken tämän kopoilun aikana on ehtinyt tutustumaan niin hallinnollisiin asioihin kuin erilaisiin ihmisiin, joilta olen oppinut todella paljon ja kehittänyt itseäni omassa työssäni. Lisäksi työskentely ylioppilaskunnan kaltaisessa työyhteisössä saa jaksamaan ylitse vaikeidenkin asioiden, sillä koko toimiston väki, niin TTYY:n aikana kuin nyt TREYssä, luo kannustavaa ja rakentavaa ilmapiiriä, jossa jokainen meistä pystyy kasvamaan omana itsenä.
Samaa lämpöä, mitä toimistolta saan työpäivien aikana, olen havainnut useamman vuoden ajan halloped-toiminnassa. Toisten auttaminen, yhteiset tapaamiset, keskusteluhetket, workshopit, kopokonferenssit, kesätapaamiset ja monet muut yhdessä vietetyt hetket saavat hallopedien luottamustoimesta esille sen kantavan voiman, jolla opiskelijavaikuttamista ylläpidetään. Pyrimme ylioppilaskunnassa siihen, että hallopedit eivät ole yksin tehtäviensä kanssa vaan autamme, koulutamme ja keskustelemme yhdessä asioista. Kenenkään ei tarvitse olla opiskelijavaikuttamisen asiantuntija aloittaessaan luottamustoimessa vaan jokainen kokous ja keskusteluhetki opettavat niin uusia kuin vanhojakin hallopedeja kehittämään toimintaa ja kannustamaan aina vain uusia vuosikursseja lähtemään mukaan kopoilun ihmeelliseen maailmaan.
Lisäksi on siistii, siistii olla kopotiili, siistii olla kopotiili!
