Niin. Ihmisen olisi tarkoitus olla yöunien jälkeen virkeä ja valmis uuteen päivään. Jo ennen ensimmäistä aamukahvia. Kuulostaa hurjalta, mutta on totta.
Vauhti on kuitenkin toisinaan niin kova, että aamun virkeys tuntuu kaukaiselta haaveelta: luennot, palaverit ja erilaiset kissanristiäiset täyttävät kalenterin aamusta illansuuhun, tentti siintää tulevaisuudessa (kyllä mä huomenna viimeistään alan lukemaan siihen!) ja kaksi eri ryhmätyötapaamistakin pitäisi saada sovittua vielä ensi viikolle. Töitä olisi toki hyvä myös tehdä, jotta rahat riittäisivät muuhunkin kuin vuokraan. Ai niin, ja se liikunta. No, ehkä taas ensi viikolla.
Elämme voimakkaassa aikapaineessa. Opintotukikuukausien määrää on laskettu toistuvasti, vaikka työmäärä tutkinnoissa – ainakin noin opintopisteiden valossa – on pysynyt samana. Toisinaan tuntuu, että sitä meinaa musertua kaiken välttämättömän ja tärkeän alle – kalenteri ja sen ylläpitäjä meinaavat ratketa liitoksistaan, eikä kaikkea meinaa tästä huolimattakaan saada aikataulutettua. Niistä kivoista ja itselle tärkeistä, hyvinvointia tukevista asioista puhumattakaan.
Liian usein ensimmäinen kärsijä hektisessä arjessa onkin oma hyvinvointi. Kiusaus jättää lounas välistä nousee suureksi, kun luennon jälkeen tapaaminen ryhmätyön parissa muistuttaa itsestään kalenteri-ilmoituksella. Ja kaipa sitä vielä yhden yön voi nukkua vähän vähemmän ja lukea tenttiin. Kohtahan sitä on taas viikonloppu, ja silloin ehtii palautua.
Juuri tällainen omituinen ja haitallinen käsitys on ottanut vallan niin meistä opiskelijoista kuin työelämästäkin. Vapaapäivät eivät enää ole vapaapäiviä, vaan niistä on muodostunut palautumispäiviä. Kun arki-illat täyttyvät tentteihin lukemisella, järjestötoiminnalla tai työnteolla, ei palautumiselle enää juurikaan jää tilaa, vaikka juuri palautuminen ja riittävä uni ovat avainasemassa esimerkiksi uuden tiedon muistiin jäämisessä. Samalla kärsii myös hyvinvointi, kun ei enää ole aikaa tehdä itselleen rakkaita ja merkityksellisiä asioita.
Jos huomaat, että kaikki vapaapäiväsi kuluvat vain arjesta palautumiseen eikä aikaa riitä enää nukkumiseen tai itsellesi tärkeisiin, töiden ja opiskelujen ulkopuolisiin asioihin, on aika vetää hätäjarrusta. Yksikään opintoihin liittyvä kurssi, järjestöpesti tai työ ei ole sen arvoinen, että sen takia tulisi riskeerata oma hyvinvointinsa.
Jo kliseeksi asti hoettu lausahdus on syytä pitää mielessä: aika on arvokkain resurssimme. Ja resurssien käyttö puolestaan kertoo omista prioriteeteistamme. Toisinaan on hyvä pysähtyä hetkeksi, hengittää syvään ja miettiä omaa elämäänsä. Jos pysähdyt nyt ja laitat asiat ja ihmiset elämässäsi tärkeysjärjestykseen, missä vaiheessa listaa tulee oma hyvinvointisi?
– Tuomas Kauppinen, TREYn hallituksen jäsen, keskinkertainen nukkuja ja innokas priorisoija