Tulin erääseen ylioppilaskuntaan töihin keväällä 2018, kun nykyistä ylioppilaskuntaa, TREYtä, ei vielä ollut. Siitä alkoi seikkailu, jonka kaltaista en usko tulevan vastaan ihan äkkiä. Yliopistojen yhdistyminen oli jo pitkällä, joten pääsin välittömästi rakentamaan yhteistyötä tulevan ylioppilaskunnan toisen puoliskon kanssa.
Rakennettavaa riitti: kuten kaikissa fuusioissa, myös yliopistojen yhdistymisessä ristiriidat oli ratkaistava yhdessä, jotta ne eivät jäisi mädättämään uuden organisaation perustuksia. Olen ollut sekä teekkari että humanisti (ja vähän yhteiskuntatieteilijäkin), joten eri alojen opiskelijoista liikkuvat ennakkoluulot ovat tuttuja. Sain auttaa näiden ennakkoluulojen heittämisessä romukoppaan puolin ja toisin samalla, kun veistimme yhdessä uuden ylioppilaskunnan peruspalikoita. Uskon ja toivon, että siitä oli hyötyä.
Nyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, tuo vastakkainasettelujen maailma on alkanut tuntua todella etäiseltä – kiitos avomielisen opiskelijayhteisön sekä kollegojen, jotka tekevät joka päivä työtään kaikenlaisia opiskelijoita varten.
Merkitystä on myös sillä, että omassa työssäni olen keskittynyt ennen kaikkea niihin opiskelun olosuhteisiin liittyviin kysymyksiin, jotka joko hankaloittavat tai helpottavat opinnoissa edistymistä. Niissä asioissa alavalinnalla on lopulta hirveän vähän väliä. Perheellisellä teekkarilla on pitkälti samanlaiset arjen aikatauluhaasteet kuin perheellisellä lääketieteen tai sosiaalitieteiden opiskelijalla. Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä humanisti tarvitsee samanlaista tukea kuin sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä kauppatieteilijä. Ja jos jokin on varmaa niin se, että yhdenkään alan opiskelijat eivät takuulla tykkää asioida Kelan kanssa, jos kesätyöpaikka menee alta vaikkapa globaalin pandemian takia tai valmistuminen viivästyy yliopiston tietojärjestelmäuudistuksen vuoksi. Eivät edes hallintotieteilijät.
Sairaudet, toimeentulo-ongelmat, motivaatiohaasteet ja muut elämässä ja opinnoissa vastaantulevat esteet eivät katso alaa. Näiden esteiden purkaminen ja niistä yli auttaminen on ylioppilaskunnan työtä. On ollut valtavan hieno ja opettavainen kokemus päästä keskittymään tähän työhön. Meidän aikaansaamamme – tai toisinaan torppaamamme – uudistukset eivät välttämättä ole valtavia tai edes näy kaikille opiskelijoille, mutta aina yksi asia kerrallaan vaikuttamis- ja neuvontatyöllä onnistutaan helpottamaan jonkun opiskelijan tai opiskelijaryhmän elämää.
On myös sanottava, että niin hyväntahtoista ja viisasta kuin yliopiston henkilökunta parhaimmillaan onkin, niin opiskelijuuden asiantuntemus löytyy vain opiskelijoista. Lukemattomat kerrat olen tuonut jossain kokouksessa tai työryhmässä esiin näkökulmia, jotka olisivat likipitäen itsestäänselvyyksiä kenelle tahansa ylioppilaskunnan toimijalle – ja kuullut vastauksena, että “tuota en tullut edes ajatelleeksi!” Jos jotain, tämä on vahvistanut ajatustani siitä, että opiskelijoiden edustus täytyy löytyä kaikkialta, missä tehdään päätöksiä opiskelusta tai yliopiston toiminnasta. Ei siksi, ettenkö luottaisi henkilöstön osaamiseen, vaan siksi, että näkökulmien monipuolisuus on välttämätön edellytys hyvälle päätöksenteolle ja lopulta opiskelijoiden yhdenvertaiselle kohtelulle.
Vaikka moni asia on vielä kesken, TREYstä tuli kuin tulikin ylioppilaskunta, jonka kaltaista en pessimistinä osannut edes toivoa syntyvän. Mutta jälkiviisaasti voi todeta, että mitä muutakaan näistä aineksista olisi saatu aikaan? Tampere on Suomen paras opiskelijakaupunki ja tamperelainen opiskelijaskene täynnä vastuuntuntoisia ja avarakatseisia ihmisiä ja järjestöjä. Nyt kun jään opintovapaalle tekemään maisterintutkintoani loppuun, tähän yhteisöön on ilo palata.