Tämän vuoden pysäyttävin kokemukseni sijoittuu maaliskuulle. Koronatilanteen eskaloituessa oli vaikea saada asioita tehtyä. Tekemistä oli paljon, mutta mikään niistä ei tuntunut nappaavan. Tuntui siltä, etten jaksa. Tilannetta ei helpottanut etätöihin siirtyminen. Asiaa tutkittuani huomasin, että minulla oli työuupumuksen oireita: olin väsynyt, melko kyyninen töitäni kohtaan, ja työhön liittyvä itsetuntoni oli heikentynyt. Lisäksi stressasin vähän milloin mistäkin.
Vuoden alussa olimme hallituksessa jutelleet, että jaksaminen menee tänä vuonna kaiken edelle. Siispä laitoin puheenjohtajallemme Annikalle viestiä. Halusin vain ilmoittaa hänelle fiiliksistäni, ja että koitan vähentää itse hieman työtaakkaani. Olinhan vain vähän väsynyt, ei tässä mitään akuuttia vielä. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta nyt oli saatava asioita tehtyä.
Toisin kävi. Annika vastasi viestiin ehdottamalla juttelutuokiota. Siinä vaiheessa en osannut odottaa mitä tuleman piti. Soitellessamme Annika pyysi mua kertomaan kaiken ehdottoman olennaisen mun työpöydältäni. Muutamia lueteltuani Annika suureksi ihmetyksekseni kertoi hoitavansa tai delegoivansa asiat. Mä voisin jäädä saikulle heti vähäksi aikaa ja palata töihin myöhemmin puolipäiväisesti. Mennä jaksamisen mukaan. Mielessäni oli myrsky: mutta enhän mä voi, mä oon korvaamaton! Ei kukaan muu pysty tekemään noita asioita. MUN on oltava noissa tapaamisissa.
Nyt syksyllä olen kiitollinen Annikalle oman korvattavuuteni paljastamisesta. Kun on ”vain vähän väsynyt”, on helppo jatkaa vielä hetki. Enää vain tämä puserrus, ja sitten varmaan helpottaa. Sitten mä otan rennommin. Sitten, sitten, mutten nyt. Tuntuu radikaalilta ottaa tauko sen kaiken tehtävätulvan ja omien vaatimusten pyöriessä ympärillä. Onneksi tajusin tilanteeni (osittain), lähetin viestin, ja Annika uskalsi toimia.
Mikään ei ole tärkeämpää kuin sun oma hyvinvointisi, vaikka sulla olisi sitten siistein pesti ikinä (itse fanitan omia hommiani ihan 100%) tai kunnianhimoinen opiskeluprojekti edessä. Nyt olen kiitollinen, että uupumukselle laitettiin heti alussa stoppi. Levättyäni ja työskenneltyäni puolipäiväisenä jonkin aikaa, hommat maistuivat taas. Pysähtymisestä saa voimaa.
Tiedän, etten ole näiden fiilisten kanssa yksin. Koronakevät oli monelle varmasti rankkaa aikaa. Lähes kaikki oli ja on edelleen etänä, ihmiset mukaan lukien. Silti samat tavoitteet pitäisi saavuttaa kuin normaalioloissa.
Jos sulla on samoja fiiliksiä kuin itselläni oli, toivon että voit ottaa hetken tauon. Opinnoistakin voi saada ja ottaa sairaslomaa. Sun ei tarvitse jaksaa, jos siltä ei tunnu. Saikun ollessa pitkä voit saada sairaspäivärahaa, eikä opintotukikuukausien tarvitse katsoa hupenevan “turhaan”. Voit lukea sairauspäivärahasta lisää Kelan nettisivuilta. Jos tauon ottaminen tuntuu mahdottomalta (kuten itselleni) suosittelen laittamaan viestiä jollekin, joka voi auttaa ison kuvan hahmottamisessa. Kyseessä voi olla kaveri, läheinen tai vaikka ainejärjestön puheenjohtaja. Lisäksi YTHS:ltä saa hyvää apua. Fiiliksistä kannattaa puhua ennen kuin ne kasvavat sietämättömiksi. Juuri sun jaksamisella on väliä.
– Anriika