TREYn ensimmäinen vuosi on paketoitu – Edustajisto myönsi vastuuvapauden vuoden 2019 toimijoille!

Tampereen ylioppilaskunnan edustajisto kokousti 28. huhtikuuta. Kokouksessaan edustajisto vahvisti viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden Sajaniemen hallitukselle ja pääsihteeri Venla Monterille.

TREYn ensimmäinen vuosi

Tampereen ylioppilaskunnan ensimmäisen vuoden päätavoitteina oli luoda uutta opiskelijakulttuuria, rakentaa hyviä sidosryhmäsuhteita ja vakiinnuttaa vaikuttamistyötään ja työkulttuuriaan. Vuoden aikana meidän opiskelijoiden asioihin ja näiden tavoitteiden eteen vaikuttikin 238 henkilöä erilaisissa toimielimissä, työtehtävissä ja päätöksentekopaikoissa!

TREYn toimintasuunnitelma vuodelle 2019 koostui neljästä osiosta: hyvinvoiva opiskelijayhteisö, vaikuttava ylioppilaskunta, viestintä ja brändi sekä ohjaavat dokumentit ja käytännön ratkaisut. Toimintasuunnitelma on ylioppilaskunnan toimintaa ohjaava dokumentti, joka määrittää ylioppilaskunnan toiminnan painopisteitä vuodeksi kerrallaan.

Hyvinvoiva opiskelijayhteisö

Yhteisöllisyyden rakentaminen oli läpileikkava teema jokaisella toimintasektorilla. Meidän opiskelijoiden moninaisuus ja järjestökentän huomioiminen olivat avainasemassa kaikessa toiminnassa ja toiminnan suunnittelussa, ja myös vaikuttamistyötä mietittiin tästä näkökulmasta. Opiskelijat vaikuttivat aktiivisesti omiin asioihinsa erilaisten kommenttikierrosten, kyselyjen ja palautteiden kautta. Lisäksi erilaiset toimielimet kokosivat yhteen meitä opiskelijoita erilaisten teemojen, kuten tuutoroinnin, yritysyhteistyön, viestinnän ja koulutuspolitiikan, äärelle.

Yhdenvertaisuus oli yhteisölle tärkeä teema vuonna 2019. TREY tavoittelee yhdenvertaista opiskelijakulttuuria ja toteutti vuonna 2019 muun muassa yhdenvertaisuussuunnitelman, erilaisia yhdenvertaisuuskoulutuksia ja käynnisti suljettujen kerhojen yhdenvertaisuustyön yhdessä kerhojen kanssa.

Wappuvala Frenckellin aukiolla 30.4.

Yhteisöllemme tärkeässä roolissa olivat myös opiskelijatuutorointi ja valtava määrä vuoden aikana järjestettyjä tapahtumia! Ensimmäisenä vuonna valmisteltiin tuutoroinnin toimintamallia: yhtenäisemmät hakuajat ja -tavat sekä yliopiston kanssa järjestetyt tuutorikoulutukset ovat askel kohti tasavertaista ja laadukasta tuutorointia. Suomen suurin Wappu kokosi yli 100 opiskelijatapahtumaa kahden viikon Wappuun. Wapun lisäksi vuonna 2019 järjestettiin esimerkiksi Laskiaisrieha, Fuksisuunnistus, kaksi Kopokonferenssia, Hyvinvointiviikko ja kaksi kansainvälisyysviikkoa sekä useita Tampere-Approja.

Lisäksi me opiskelijat olimme tärkeässä roolissa yliopiston avajaisissa ja vietimme ensimmäisiä vuosijuhlia, joista voi lukea aiemmin julkaistusta uutisesta täältä. Näihin tapahtumiin osallistui yli 8500 opiskelijaa.

Tampereen ylioppilaskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Paula Sajaniemi TREYn vuosijuhlilla

Vaikuttava ylioppilaskunta

Ensimmäisenä vuonna ylioppilaskunnassa luotiin toimintamalleja vaikuttamistyöhön ja vaikutettiin niin yliopistoon, kaupunkiin kuin valtakunnallisesti opiskelijoita koskeviin asioihin. Ylioppilaskunnan rooliin rohkeasti eteenpäin katsovana ja esimerkillisenä yhteisöllisyyden rakentajana kiinnitettiin paljon huomiota. Yliopiston johtoon luodut välit vahvistivat ylioppilaskunnan vaikuttamistyötä, ja puheenjohtaja ja muut hallituslaiset tapasivat rehtoria säännöllisesti.

Vuonna 2019 vaikutimme esimerkiksi koulutuksen ja oppimisen kehittämisohjelmaan ja yliopiston opintotietojärjestelmiin sekä otimme kantaa tasa-arvon toteutumiseen yliopiston hallituksessa. Lisäksi me opiskelijat otimme kantaa muun muassa toisen asteen maksuttomuuteen, Suomen hallituksen budjettiin ja yleisesti koulutuksen, toimeentulon, ilmaston ja mielenterveyden kysymyksiin. Ylioppilaskunta oli aktiivinen toimija myös Suomen ylioppilaskuntien liiton sisällä ja liittokokouksessa, jossa hallituksen varapuheenjohtaja Paavo Antikainen valittiin SYL:n hallitukseen vuodelle 2020.

Järjestöt olivat merkittävässä roolissa myös vaikuttamistyössä. Hallinnon opiskelijaedustajat ja järjestöaktiivit kävivät aktiivisesti erilaisissa tapaamisissa, koulutuksissa ja tapahtumissa, ja heitä kannustettiin vaikuttamistyöhön ja tiiviiseen yhteistyöhön tiedekuntien kanssa. Ylioppilaskunnan työntekijät olivat opiskelijoiden tukena päivittäin tarjoten neuvontaa, tukea ja apua esimerkiksi opintoihin, asumiseen, hyvinvointiin ja toimeentuloon liittyvissä asioissa.

Kansainvälisten opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia edistettiin muun muassa kannustamalla järjestöjä avustusten ja kansainvälisyystuen kautta toiminnan kaksikielisyyteen ja kansainvälisten opiskelijoiden huomioimiseen. Kansainvälinen sektori vaikutti yliopiston työryhmissä ja tapaamisissa esimerkiksi yliopiston kansainvälisyysstrategian linjauksiin ja lukukausimaksu- ja apurahakysymyksiin.

Viestintä ja brändi

Käytäntöjen luominen ja vakiinnuttaminen olivat myös viestinnän ja brändin vuoden 2019 painopisteitä. Uudet uutiskirjeet ja erilaiset sähköpostilistat pyrkivät tarjoamaan opiskelijoille tietoa saavutettavasti, ymmärrettävästi ja helposti. Viestintäsektorilla panostettiin etenkin audiovisuaaliseen viestintään, viestintäkanavien tavoittavuuteen, selkeään ja kiinnostavaan edunvalvontaviestintään sekä brändin jalkauttamiseen.

Opiskelijamediatyöryhmä valmisteli ylioppilasmedian perustamista. Edustajisto päätti perustaa Tampereen ylioppilaskunnalle oman ylioppilasmedian lokakuun kokouksessaan.

Ohjaavat dokumentit ja käytännön ratkaisut

Vuoden 2019 toimijat valmistelivat Tampereen ylioppilaskunnalle merkkiohjesäännön, viestintäsuunnitelman, ympäristöohjelmaa, taloussääntöä, periaatteita kaksikieliseen viestintään sekä erilaisia käsikirjoja kuten edunvalvonta- ja brändikäsikirjan. Julkisiin ohjaaviin dokumentteihin voi tutustua TREYn sivuilla täällä.

Jäsenpalvelusektorilla oli paljon yhtenäistettävää, jotta jäsenpalvelut olisivat saavutettavia ja yhdenvertaisia kaikille opiskelijoille. Palvelupisteiden toimintaa ja aukioloaikoja yhtenäistettiin, ja pakettiauton varausjärjestelmä siirrettiin sähköiseksi. Pakettiauto oli ylioppilaskunnan suosituin jäsenpalvelu ja sitä lainattiin noin 555 kertaa. Jäsenpalvelusektori aloitti neuvottelut Kaupin palvelupisteestä, jotta ylioppilaskunta voisi olla läsnä yhdenvertaisesti kaikilla kampuksilla. Sekä keskustan palvelupiste että ylioppilaskunnan keskustoimisto muuttivat vuoden 2019 aikana. Yhtenäisiä käytänteitä luotiin myös ylioppilaskunnan tekemään yritysyhteistyöhön, ja erilaisia kumppanuuksia luotiin vuosisopimusten ja muiden sopimusten muodossa.

Ylioppilaskunnassa panostettiin myös työhyvinvointiin ja toimiston sisäiseen yhteisöllisyyteen.


”Tampereen ylioppilaskunta on moninainen ja ainutlaatuinen joukko opiskelijoita. Ensimmäisen vuoden aikana olemme osoittaneet kykymme puhua vakuuttavasti opiskelijoille tärkeistä teemoista, juhlia onnistumisia, tukea toinen toisiamme, pitää hauskaa ja luoda tamperelaisesta opiskelijayhteisöstä hyvä paikka olla. Tukekoon TREY tätä yhteisöä ja sen pyrkimyksiä jatkossakin täysillä, tinkimättä ja kunnianhimoisesti, pilke silmäkulmassa ja avarakatseisesti.” – Tampereen ylioppilaskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Paula Sajaniemi

Tampereen ylioppilaskunnan ensimmäinen hallitus ja pääsihteeri (kuvasta puuttuu Eeva Ylimäki). Kuva: Peppi Tolonen / TT-kamerat