Joskus maanantai-iltapäivisin tuntuu siltä, että olisi tehnyt jo koko viikon verran töitä. Tänä syksynä monet maanantait ovat tuntuneet tuolta. Ei pelkästään syksyn normaalien töiden vuoksi vaan siksi, että olen pääsääntöisesti työskennellyt yksin kotoa käsin maaliskuun puolivälistä asti. Vaikka tunnistan olevani onnekas, kun pystyn tekemään töitä kotoa käsin ja sitä kautta myös huolehtimaan toimeentulostani, tunnen samanlaista yksinäisyyttä kuin monet opiskelijat yliopistollamme.
Etätyöskentely ja -opiskelu ovat olleet osa yliopistomme arkea jo jonkin aikaa, ja sillä on selkeästi ollut vaikutusta koko yliopistoyhteisöön. Opetushenkilökunta joutuu jatkuvasti kehittämään opetustaan siihen suuntaan, että kaikki toiminta pystyttäisiin toteuttamaan etänä. Opiskelijayhteisö on joutunut muuttamaan toimintatapojaan mm. tapahtumien järjestämisen, opiskelujen ja opiskelukavereiden tapaamisen suhteen. Meidän jokaisen arki on varmasti muuttunut, eikä ole ihme, että niin monet kertovat kokevansa yksinäisyyttä nyt, kun toimintoja kampuksilla on rajoitettu ja järjestöjen tapahtumien järjestämistä on jouduttu jumppaamaan useita kertoja vuoden aikana.
Yksinäisyyden tunne työskentelyn tai opiskelun aikana on todella uuvuttavaa. Normaalisti itse toimistotyöskentelyn aikana pystyisin vain kääntymään ja pallottelemaan työstettävää aihetta jonkun työkaverin kanssa. Nyt joudun tutkimaan kalenterit läpi, ja sopimaan muutama päivä etukäteen työstöhetken, jotta voisimme käydä läpi asiaa. Vaikka tämä on pieni ongelma ja suhteellisen helppo ratkaista nykyisillä järjestelmillä ja keskusteluyhteyksillä, on se silti pieni lisäongelma muiden lisäksi. Tämä on varmasti monilla muillakin ongelmana ja jos jollakulla on parempi ratkaisu asiaan, kuin mitä itse olen keksinyt, otan mielelläni ehdotuksia vastaan. Etätyöaikana olen yrittänyt vähentää yksinäisyyden tunnetta ja hakenut pallotteluapua pehmoleluilta, joille olen antanut nimilaput sen mukaan, kenen kanssa työskentelisin työstössä olevan asian kanssa. Kyllä, monet meistä on jo pienessä mökkihöperyystilassa, mutta ainakaan työskentelyn yhteydessä ei kuulu vastalauseita ideoille.
Korona-aika on vaikuttanut myös monien aktiivisuuteen vapaaehtoistoiminnassa, järjestötoiminnassa ja yliopistolla vaikuttamisen osalta. Itse pääsin näkemään tätä aktiivisuuden hiipumista syksyllä järjestettyjen Megahalloped-hakujen kanssa. Hakijoita oli selkeästi vähemmän, eikä tästä syystä kaikkia toimielimien halloped-paikkoja saatu täytettyä. Etäopiskelu kuormittaa opiskelijoita eri tavalla kuin normaali opiskelu. Työmäärät saattavat kasaantua, työskentely on osittain epäselvää, kaikki ei toimi niin kuin on tarkoitettu ja välillä kaikki menee täysin päin puuta. Opetuksen kehittäminen, keskustelu tulevaisuudesta ja yhteistyön tekeminen yliopiston henkilöstön kanssa ovat nyt tärkeitä asioita. Nyt on se hetki, kun tarvitsemme aktiivisia opiskelijavaikuttajia työskentelemään koko yhteisön hyväksi.
Opiskelijavaikuttaminen, kuten halloped-toiminta, ei ole aina kovinkaan palkitsevaa. Monesti hallopedit tekevät suuren määrän työtä tutustuessaan kokousmateriaaleihin tai keräämällä taustatietoa muilta opiskelijoilta ja ylioppilaskunnalta. Tämän kaiken he tekevät omalla ajallaan opiskelujen ohessa. Tämä ehkä on syy siihen, miksi on ihana kuulla jatkuvasti hallopedien kokemuksia ja ajatuksia siitä, millaisia työelämä- ja kokoustamistaitoja he ovat oppineet halloped-toiminnassa. Nämä ovat niitä asioita, joiden takia hallinnon opiskelijaedustajien toiminnan koordinointi on yksi lempitehtävistäni ylioppilaskunnassa ja kaiken vaivan arvoista. Työskentely hallopedien kanssa on myös ylioppilaskuntatyössä tärkeää, sillä heidän näkemyksensä ja kokemuksensa tuovat uusia näkökulmia asioihin. Haluaisinkin kiittää kaikesta siitä, mitä viimeisen kahden vuoden aikana toimineet hallopedit ovat tehneet opiskelijaedunvalvonnan eteen. Tulevat hallopedit astuvat isoihin saappaisiin, mutta varmasti pystyvät ne täyttämään. Toivottavasti myös pian alkavissa täydennyshauissa saadaan lisää uusia hallopedeja toimintaan mukaan.
Olemme päässeet etätyöskentelyn, mökkihöperyyden ja halloped-toiminnan kautta tämän blogin loppuun. Tähän loppuun haluan todeta, että vaikka etätyöskentely ei ole ollut suurelle osalle meistä helppoa, eikä valitettavasti vieläkään ole tietoa siitä, milloin tilanne helpottuu, älä luovuta. Opiskelijayhteisö tuntuu olevan juuri se porukka, joka tällaisessakin tilanteessa löytää lopulta uusia toimintatapoja, jotka auttavat meitä kaikkia. Vuosi on kohta lopussa ja uusia toimijoita alkaa ilmestyä pelikentille. He tuovat varmasti lisää uusia ideoita kehittää tätä tilannetta. Vaikka porukka järjestöissä ja muussa vaikuttamistyössä vaihtuu, koitetaan kaikki edelleen muistaa pitää itsestämme ja toisistamme huolta.