Moi, olen Make. Minut on kastettu teekkariksi Tammerkosken kuohuissa vuonna 2018, opiskelen kuudetta vuotta tekniikan aloilla, ja teekkarilakkini on hyvin käytetyn näköinen. Olen siis ilmiselvästi teekkari. Tai, no, olen käyttänyt teekkarilakkiani kasterituaalin jälkeen vain kerran, ja silloinkin tupsulätsä keikkui päässäni vaivaisen valokuvaussession ajan. Oikeastaan tuntuu, kuin lakki olisi hylkinyt päätäni alusta asti, ikään kuin en kelpaisi sen kantajaksi. Ruskean värinsäkin se on saanut kastekorista valuneesta ruostevedestä, eikä teekkarimaisista seikkailuista.
Wikipedian mukaan teekkarikulttuuriin kuuluu teekkarilakin lisäksi muun muassa haalarien käyttäminen, Wappu ja Tamppi, jäynät ja tempaukset, kiltatoiminta, sitsit ja ekskursiot, keskiöinen teekkarihymni sekä vahva laulukulttuuri. En siedä sitsejä ja vielä vähemmän laulamista, ekskursioille en ole saanut itseäni raahattua, tempauksiin tai jäyniin en ole päätynyt osallistumaan, yhteenkään Tamppiin en ole koskenut, ja Waputkin olen viettänyt joko töissä tai pyörittämässä pakopelitapahtumaa työmaakontissa. Haalaritkaan eivät pysyneet päällä ennen kuin saksin niistä takin. Päällisin puolin en näe näissä kulttuurituotteissa mitään vikaa, en vain ole osannut omaksua niitä omikseni. Teekkarilakkini on siis ehkä oikeassa; olen teekkariksi varsin huono, surkea ja epäkelpo. Tästä huolimatta kotijärjestöni Ympäristöteekkarikilta on heti alusta asti ottanut minut lämpimästi vastaan ja pitänyt tiukassa otteessaan. Myös toinen kiltani Man@ger on ollut vähintäänkin yhtä vastaanottavainen vaihdettuani opintoni tietojohtamisen pariin. Toistaiseksi siis vaikuttaa siltä, että teekkarius kelpuuttaa minut omakseen myös huonona yksilönä. Ehkä olisi pitänyt tilata oikeankokoinen lakki?
Loppu hyvin, kaikki hyvin? No, ei: satun näes tämän vuoden toimimaan poliittisen edunvalvontaorganisaation hallituksessa, ja jos jotain olen viiden vuoden huonon teekkarisuorittamisen aikana oppinut, niin sen, ettei teekkarin kuulu osallistua politiikkaan. Pitkin opiskelijauraani olen kohdannut ja omaksunut tätä kyseistä organisaatiota kohtaan jos jonkinlaista kritiikkiä, jonka voisi tiivistää esimerkiksi seuraavasti: ”Eihän se teekkarikulttuurille aivan turha TREY edes osaa muuta kuin pönöttää omahyväisesti ja upottaa rahaa Visiiriin. Eikö sen puljun pitänyt sitä paitsi olla myös poliittisesti sitoutumaton? Slogankin on ’Me opiskelijat’, mutta ei tätä kauemmas voi päästä opiskelijan arjesta!” Myös itse olen seissyt vastaavanlaisten asenteiden takana. Viimeinen pisara oli, kun TREY lähetti järjestöille kriisiviestinnällisen huomautusmailin, johon oli tipahtanut sloganin vastakohta: ”Te opiskelijat”. Päädyinkin asettumaan ehdolle YO-kunnan hallitukseen hyvin teekkarihenkisen ajatusketjun takia: jos se ei toimi, se pitää korjata, ja kuka muukaan sen korjaisi paremmin kuin teekkari?!
No, eihän tässä ihan niin ole kuitenkaan käynyt. Oikeastaan hieman jopa nolottaa, miten kapeakatseisesti sitä on elänyt tähän asti. Hyvin pienellä selvittelyllä olisi ymmärtänyt, että sana ”politiikka” tarkoittaa aika paljon muutakin kuin puoluepolitiikkaa tai ideologioita. Itse asiassa politiikka on yllättävänkin tuttua teekkariaktiivisuuden kautta; tilaleikkauksia vastaan suunniteltu tempaus on politiikkaa, ympäristöystävällisemmän haalarimateriaalin valitseminen on politiikkaa, opiskelijatapahtumalipun hinnan madaltaminen yritysyhteistyösponsorin avulla on politiikkaa, teekkarilakin käyttöä koskevat säännöt ovat politiikkaa, ja se että onko sitseillä tarjolla kaljan vaihtoehdoksi siideriä tai limua on politiikkaa. Itseasiassa yllättävän moni asia on politiikkaa, ja on todella hassua, että se on muodostunut niin vahvaksi kirosanaksi ainakin omassa teekkarikuplassani.
Tämä yleissivistykseen kuuluva termi ei ole ainoa asia, jonka nämä viimeiset pari kuukautta ovat pureskelleet valmiiksi ja sylkeneet päähäni pitkittyneen happotripin tavoin. Esimerkiksi TREY on lakisääteinen opiskelijan edunvalvoja, ja se on sitä siksi, ettei opiskelijoiden lisäksi juuri mikään muu yhteiskunnan osajoukko aja opiskelijoiden etua. Suurin osa edunvalvonnasta tapahtuu yli 60:ssä yliopiston työryhmässä, sekä ylläpitämällä useita sidosryhmäsuhteita aina Tampereen kaupungista opiskelijaravintoloihin sekä asuntosäätiöistä ratikanliikuttajaan. Onnistunut edunvalvonta ei näy edunvalvottavalle, sillä ongelmat saadaan vältettyä ja korjattua jo ennen kuin ne tapahtuvat tai toteutuvat. Päätökset taas pohjautuvat googlaamallakin löytyvään TREYn linjapaperiin, jonka on rakentanut demokraattisella vaalilla valittu, varajäsenineen melkein 200-päinen edustajisto.
Yllä olevasta voisi päätellä, ettei TREY ole teekkareille niin turha asia kuin mitä voisi luulla. Esimerkiksi tällä hetkellä TREY valvoo, että Sähkötalon kellariin sijoittuvassa remontissa huomioidaan siellä majailevat järjestöt toiveineen. mikäli TREY ei organisoisi tapaamisia, koostaisi tarpeita, toiveita ja huolia, kokoustaisi tunti tolkulla yliopiston eri toimielinten kanssa, ja varmistaisi että asianomaisten järjestöjen ääni tulee kuulluksi, yliopisto olisi voinut ajaa suunnitelmansa sisään ottamatta sen suurempaa kommenttia siitä miten kyseistä kellaria tulevaisuudessa käytetään. Pönöttämisestä taas en pidä minäkään, joten pyydän huomauttamaan, jos sitä havaitsee meikäläisen suorittavan!
Visiiri puolestaan on loistava esimerkki siitä, miten vaikuttamista tehdään paitsi yliopiston sisällä myös sen ulkopuolella. Esimerkiksi osa kansanedustajista ovat raportoineet nappaavansa työmatkalleen luettavaa rautatieaseman ständistä. Joudun toki tunnustamaan, etten itse ole vielä ehtinyt perehtymään, miten lehti käytännössä toimii. Lehdestä on tulossa hallituslaisille virallinen koulutus, mutta ensimmäiset kaksi kuukautta ovat olleet niin täynnä akuutimpia perehdytyksiä ja tehtäviä, ettei Visiiri ole vielä mahtunut kalenteriin. Laadultaan korkean lehden sisältöön on kuitenkin suhteellisen helppo vaikuttaa vaikka lehden nettisivujen avulla, ja myös lehteemme kohdistuva raskaampi kritiikki kannattaa ohjata omalle edaattorille – kai muistat muuten äänestää?
Mitä tulee TREYn näkymiseen opiskelijan arjessa, on huomioitava, että Suomen toiseksi suurimman ylioppilaskunnan toimistolla on meitä hallituslaisia vain 10. Kun yliopisto-opiskelijoita on Tampereella noin 18 000, jyvittyy jokaista hallituslaista kohden noin 1 800 opiskelijaa. Se on aika paljon; tunnen itse ehkä nipin napin 100 opiskelijaa – jos sitäkään. Tilannetta ei helpota se, että suurin osa työajasta palaa erinäisissä tapaamisissa, kokouksissa ja työryhmissä istumiseen. Hallitus pyrkiikin korvaamaan arkista näkymättömyyttään esimerkiksi somekanavia käyttäen, ja erityisesti Instagramin avulla pääsee suhteellisen hyvin kartalle siitä, mitä TREYn toimiston opiskelijat tehtävissään puuhaavat.
Viimeisenä pointtina koen kevyttä surkuhupaisuutta siitä, että minut tähän pestiin ajaneen ”Te opiskelijat” -sanaparin kirjoittanut henkilö on nykyään oma työparini. Tällä kertaa kriisiviestintä tuntuu onnistuneen paremmin ja viesti on mennyt perille ilman itse tekstistä johtuvia epämukavuuksia – enkä ehtinyt edes oikolukea kyseistä mailia! On toki huomioitava, että yliopisto raportoi tilanteen TREYlle tarkemmin ja selvemmin kuin lakinlaskijaisten jälkeen. TREYn toimisto ei siis pelkästään voimista opiskelijoiden ääntä, vaan myös usein päätyy yliopiston viestinkantajaksi opiskelijoiden suuntaan.
Jes, miten tästä eteenpäin? Pyytäisin, että kunnostautunut asenteeni TREYn hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta kohtaan otettaisiin vakavasti; minut ennestään tuntevat tietävät, ettei päätäni saa kovin helpolla käännettyä enkä kovin mielelläni ajaudu syömään omia sanojani. Toisaalta toivoisin, että minut edelleen kohdattaisiin samalla teekkarilämmöllä kuin ennen TREYlle päätymistäni. Viimeiseksi toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi enää hakeutua TREYn hallitukseen asti ymmärtääkseen, että myös teekkarius on politiikkaa, ja poliittisuudessakin on teekkariutta. Ei-teknillisiä opiskelijayhteisöjä vähättelemättä olisikin siistiä, jos myös teekkariyhteisö rohkeammin kannustaisi jäseniään hakeutumaan YO-kunnan hommiin – olivat he sitten hyviä tai huonoja teekkareita.