Viimeisen illan ihme ja muut viime tippaan jätetyt hommat

Voit varmaan arvata jo otsikosta, että tämän tekstin aloittaminen jäi taas vähän viime tippaan. Tarkoituksena ei ollut jättää kirjoittelua viimeisiin päiviin, sillä kalenterissani oli jo kaksi viikkoa sitten muistutus blogivuorosta, mutta kuinkas sitten sattuikaan. Tämä sai minut miettimään omalta osaltani sitä, että miksi näin tapahtui jälleen kerran.

Prokrastinaatio tai asioiden lykkääminen on yleinen tapa varsinkin opiskelijoiden piirissä. Opiskeluissa prokrastinaatio ilmenee tehtävien ja projektien teon tai kokeisiin ja testeihin lukemisen lykkäämisenä. Muun muassa opiskelukoulu.fi -sivustolta pystytte itsekin lukemaan enemmän prokrastinaatiosta. Samalla sivulla eteeni ilmestyi ilmiö nimeltä ajallinen epäjohdonmukaisuus ja aloin tutkimaan sitä lisää.  Voitte varmaan jo arvata, mihin tämä johti. Blogin kirjoittaminen siirtyi myöhempään aikaan, sillä päädyin  yhä syvemmälle ja syvemmälle Internetin syöveriin, ja useamman käyttäytymisteorioita käsittelevän artikkelin jälkeen löysin itseni TikTokista katsomassa videoita prokrastinaatiosta. Miten päädyin sinne, en itsekkään tiedä, mutta siinä kohtaa ymmärsin, että nyt olisi syytä tehdä muutos. Palasin alkuun ja seurasin ohjeita ”Kuinka lopettaa prokrastinaatio?”.

Ensimmäiseksi näiden ohjeiden mukaan minun piti miettiä seuraavaa: ”Miksi prokrastinoin? Onko kyse siitä, että häiriötekijät vievät keskittymiskykysi vai tuntuuko, että tekemistä on liikaa etkä tiedä mistä aloittaa?” Toimin paremmin silloin, kun ympärilläni on meteliä, joka ei vaadi minulta mitään. Netflix pyörimässä taustalla, musiikki soimassa tai jopa äänikirjan kuuntelu saa minut toimimaan tehokkaammin. Selkeästi näemme, että eihän ongelma voi tietenkään olla keskittymiskyvyssäni, joten ongelman on oltava työmäärässä. Toimistomme väki voi varmaan kertoa, että työt ei lopu tekemällä. Lisäksi ehkä tässä neljäntenä vuotena ylioppilaskunnan palkkalistoilla alan ymmärtää, että, kuten eräs viisas ylioppilaskunta-aktiivi on joskus sanonut, maailman voi pelastaa myös lounaan jälkeen.

Toinen askel oli miettiä ”Millaisissa tilanteissa lykkäät asioita?”. Opiskelujen aikana jo huomasin, että asiat, joita lykkäsin eteenpäin, olivat yleensä niitä, jotka eivät vaikuta muihin. Ryhmätyöt, useiden henkilöiden esitelmät ja projektit olivat aina etusijalla. Järjestöhommissa pystyin lykkäämään itsenäisiä hommia ja tekemään ensin yhteisiä juttuja. Tämä usein aiheutti myös sen, että omat hommat hoidettiin sitten joko myöhään illalla tai todella kovalla kiireellä. Muiden auttaminen ja yhdessä työskentely on aina mukavampaa, sillä silloin ei tarvitse puurtaa yksin. Tosin tässä kohtaa olen toivottavasti jo ymmärtänyt, että muiden auttamisen ja omien hommien tekemisen välillä pitää olla tietynlainen balanssi.

”Miten prokrastinoit?” Seuraava kysymys sai minut taas miettimään aloittamiani ohjelmia Netflixissä ja kesken jääneitä äänikirjoja. *Alkaa selaamaan äänikirjoja, jotka ovat jääneet kesken ja pistää yhden pyörimään taustalle* Kyllä, yrittäessäni lopettaa prokrastinaation ja noudattaessani ohjeita, aloitin prokrastinoimaan. Ehkä ”miten” kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta. Olen huomannut, että työt eivät ole ainoa asia, jota lykkään eteenpäin vaan se on myös lukeminen, siivoaminen, ruuanlaitto, jne.

Näiden kolmen asian pohdinnan aikana tulin siihen tulokseen, että en oikeasti ymmärrä syytä siihen, miksi prokrastinoin. Kuitenkin päätin, että huomioin jatkossa paremmin tätä asioiden lykkäämistä ja tarkoituksena on vähentää prokrastinointia. Oman suunnitelmani tein aiemmin mainitun opiskelukoulu.fi -sivuston ohjeiden pohjalta:

  1. Tee palkinnoista nopeammin saavutettavia2
  2. Tee ympäristöstä parempi
  3. Priorisoi tehtävät
  4. Paloittele tehtävät pienempiin osiin
  5. Aseta itselle deadlineja
  6. Muuta suhtautumista itseesi ja ole armollinen itsellesi.

Itse aloitan pääsiäisen jälkeen tämän suunnitelman käyttöönoton. Kyllä aion lykätä prokrastinaation vähentämisen aloittamista. Jos sinä olet yksi meistä, jotka prokrastinoivat säännöllisesti, haastan sinut tekemään oman suunnitelmasi ja noudattamaan sitä. Itse varasin jo seuraavan blogivuoroni noin puolen vuoden päähän tästä blogista ja tällöin voimme yhdessä purkaa sitä, miten tämä suunnitelman noudattaminen on onnistunut puolen vuoden aikana.

Tähän loppuun aion vielä lainata yhtä suurta ajattelijaa:

All we have to decide is what to do with the time that is given us. 

-Gandalf